Poika joka menetti muistinsa

Viitasaaren kirjaston lukupiirin huhtikuun kirja oli Kreetta Onkelin lastenkirja nimeltään Poika joka menetti muistinsa. Arvaatte varmaan, mitä kirjassa tapahtuu? Tässä koottuja viisauksia à la Kreetta Onkeli: Poika joka menetti muistinsa:

”Meissä ihmisissä on tietoa, jota emme tiedä meissä olevan. Sen huomaa siitä, mikä meistä tuntuu tutulta, mikä vieraalta. Jos on vaikka tottunut huonoon kohteluun, se tuntuu aivan normaalilta, että näinhän se aina menee. Jos puolestaan on saanut huolenpitoa ja ystävällisyyttä, pitää itsestäänselvyytenä, että kohteliaisuus ja huomioiminen ovat tapana kaikkialla.” (s. 17)

”Arton oli hyvä olla. Mutta silloin kun on mukava olla, ei mieti, millaista on olla. Sitä vaan on.” (s.55)

”Poikia alkoi naurattaa. Nauru on hullu asia. Nauraa osaavat vain ihmiset, eivätkä hekään tiedä, miksi. Nauru on oivaltamista. Kaikki nauravat joskus, jopa he, joilla menee todella huonosti, naurahtelevat ainakin keran päivässä. Nauru on ihmisen paras ominaisuus. Nauru kumoaa kaiken, pelon, jännityksen, epäonnistumisen, ainakin hetkeksi.” (s.29)

”Ihmisen luonne on vain sellainen, että se toisinaan pahoissa paikoissa alkaa sepittää mielikuvituksellisia selityksiä asioille, joita ei käsitä. Se on ihmismielen tapa selviytyä.” (s.48-9)

”Lepo, uni, nukkuminen, uneksiminen ja haaveileminen on ihmiselle yhtä tärkeää kuin ruoka. Uni on tärkeää myös eläimille, jopa kaislikossa uinuville kaloille, ja koko luonnolle. Sen vuoksi maapallolla on kaksi vuorokaudenaikaa, päivä ja yö. Planeetta vuoroin lepää, vuoroin elää.”(s.75)

”Kimo ja Arto vilkaisivat toisiinsa. Heitä hymyilytti, kuten lapsia aina naurattaa, jos aikuiset eivät toimi järkevästi. Toisin kuin aikuisia, joita sen sijaan suututtaa, jos lapset eivät ole järkeviä. Aivan kuin kukaan aina voisi olla järkevä!” (s.22)

YouTubeKirjavinkki

Ihan liekeissä – vau mikä kirja! (Jessica Schiefauer: Pojat)

Kun aloin lukemaan tätä kirjaa, totesin ensin, miten hienosti se alkaa.

Ensin lyhyt eräänlainen omistuskirjoitus: Tarina kerrotaan niille, jotka uskaltavat nähdä –  niille, jotka lukevat, pitävät lukemisesta ja ajattelevat lukemaansa.

Sitten alkulukujen rakenne: Ensimmäisessä lyhyessä luvussa ilmeisestikin aikuinen Kim saa puhelun ystävältään Bellalta vuosien takaa. Hänen on tultava tapaamiseen, kolmas nuoruuden ystävä Momo on jo tulossa. Ei kerrota mistä on kysymys, vaan jatketaan esittelemällä nämä kaksi muuta tyttöä omissa luvuissaan limittäin nykyhetken kanssa.

Kerronta siirtyy lapsuuden ja nuoruuden rajamaille: epämiellyttävään teini-ikään. Silloin seisoskellaan koulun käytävillä ja etsitään turvaa ystävistä.

Ja sitten kirjoittamiini muistiinpanoihin ilmaantuu aika lailla kirosanoja ja huutomerkkejä. En meinaa pysyä nojatuolissa, on selattava kirjaa alkuun ja takaisin siihen missä olen menossa, ja huutomerkkien ja ällistyksestä kertovien isojen kirjainten käyttö lisääntyy mitä pidemmälle tarinaan imeydyn. Nerokasta! Ei voi olla totta!

Sitten on vaan luettava. Koko. Kirja. Heti.

Raapustin siis muistiinpanoja samalla kun luin, jotta pystyn rakentamaan edes jotenkin järkevän blogitekstin tai kirjavinkin. Joten siis tämä blogiteksti, niin, siis, tarkoitan, kirja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja voin suositella sitä ihan kaikille maailman ihmisille, joita lukeminen kiinnostaa. Erityinen kohderyhmä voisi olla noin yhdeksäsluokkalaiset ja sitä vanhemmat nuoret, jotka tuskailevat ah niin ihanan teini-iän kynsissä. Kirja jää mietityttämään, ilahduttamaan ja vihastuttamaan.

Tästä on muuten tulossa elokuva syksyllä 2015.

Seita

Tow Sawyerin seikkailut – Mark Twain

Tämä Jarkko Laineen suomentama kirja on lukuhaasteen kohdan ”lue se kirja, mitä et koulussa saanut luettua”. Ja kyllä täytyy sanoa, että aikamoinen työ lukemisessa oli nytkin! Jostakin syystä tämä kirja ei vaan ole minun juttu, niin hauska ja huvittava ja suosittu kuin se onkin.

Ehkä kysymys on sukupuolesta. Tätähän pidetään oivallisena nuoren pojan kolttosten kuvaajana, kehutaan sitä, miten hyvin kirjailija pystyy kertomaan pojan elämästä, ulkoisesta ja sisäisestä. Olen väärää sukupuolta, enkä voi sille mitään.

Toisaalta sukupuolta enemmän lukukokemukseeni vaikutti erittäin paljon kirjan kulttuurihistoriallinen konteksti. Siis tarkoitan, että kirjan tapahtumat värittyvät tapahtumien ajan ja paikan, sen aikaisen kulttuurin, tapojen, uskonnon ja taikauskon kautta.

Kirjassa eletään Yhdysvaltojen sisällissotaa edeltävää aikaa, 1800-luvun alkuvuosikymmeniä, jolloin etelävaltioissa oli vielä orjia. Tom asuu tätinsä luona St.Petersburg-nimisessä kaupungissa, suuren Mississippi-joen rannalla. Kulttuuri on suorastaan läkähdyttävän uskonnollinen, käydään kirkossa ja pyhäkoulussa, opetellaan tuskastuttava määrä raamattua ulkoa. Kristinuskon lisäksi läsnä on voimakas taikausko, jonka pohjana lienee afrikan-amerikkalaisten oma kulttuuri ja uskonto. Tämäkin erilaisista asioista vouhkaaminen puudutti välillä, vaikka sen olisi pitänyt ilmeisestikin naurattaa.

Tarina sinällään ON jännittävä, jos edelliset seikat eivät vie liiaksi huomiota. Kun juoni alkaa purkautumaan, ovat tapahtumat kuin mistä tahansa nuorten seikkailukertomuksesta. Arvoitusta ratkaisevat pojat ovat jalosydämisiä, rohkeita ja loppujen lopuksi oikeamielisiä ja hyviä poikia, oikeita sankareita. Tom ja Huck ovatkin romantiikan siveltimellä maalattuja sankareita. Etenkin kodittoman ja ihmisten niukalla hyväntekeväisyydellä hengissä selviävän Huckin elämästä pensselöidään varsinainen kirjallisuuden arkkityyppi: romanttinen sankari, joka mieluummin asuu ryysyissä tyhjässä tynnyrissä kaatopaikalla kuin puhtaissa vaatteissa neljän seinän sisällä.

Voi olla, että seuraavaksi minun on tartuttava Huckleberry Finnin seikkailuihin.

Ja sivumennen sanoen tämän kirjan lukemalla olisin voinut halutessani kuitata myös seuraavat kohdat lukuhaasteesta:

-        kirja, josta tehtiin elokuva

-        humoristinen kirja

-        kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat vieraaseen maahan

-        tositapahtumiin perustuva kirja

-        yli 100 vuotta vanha kirja

-        käännöskirja

-        kirja, josta on tehty tv-sarja

Näin helppoa se on!

Seita

Lukupiirin maaliskuun kirja...

…on Merja Tuominen-Gialitakin kirja nimeltään Koko kylän pidot. Tämä kuuluu jälleen siihen lajiin kirjoja, joita ei olisi muuten tullut luettua ellei olisi tämä lukupiiri Viitasaaren kirjastolla. Kirja on kai eräänlainen elämäkerta tai ainakin siinä kerrotaan Merjan elämänkokemuksista 1970-luvun Kreetalta aina näihin päiviin saakka. Kirja on myös matkakirja eli siinä pääsee tutustumaan matkaoppaita syvällisemmin yhden Kreikan saarten kulttuuriin ja tapoihin. Mielestäni kirja on myös fiktiivinen kertomus, jossa seikkailee päähenkilö nimeltään Merja. Tämä siksi, koska monet sattumukset ja tapahtumat, joita kirjassa esitellään, ovat melkeinpä liian mehukkaita ollakseen totta. Ja toisaalta, mitä väliä sillä on, ovatko tapahtumat täysin pilkulleen todenmukaisesti kerrottuja? Eipä mitään, jos kirjasta ei etsi satavarmoja faktoja siihen, miten Kreetalla tulee käyttäytyä. Kaikillahan on taipumus vähän värittää tapahtumia, kertoa suunnilleen puolitotta ja päästellä pajunköyttä toinen puoli.

Omista muistikuvistani Kreetalla käymisestä joskus 80-luvun puolivälissä saisi myös aika melleviä tarinoita. Esimerkiksi heti seuramatkojen bussissa kohteeseen körötellessämme opas heittäytyi vallan vitsikkääksi kertomalla, että hyvää pääsiäistä sanotaan kreikaksi kala paska. Olimme myös kuulleet, että ravintolassa syödessä tuli antaa tarjoilijalle tippiä hyvästä palvelusta. Meitä oli siinä kolme untuvikkoa ulkomailla, joten kun asia kesken mansikkajäätelöannoksien lusikoinnin tuli mieleen, yksi meistä kaiveli kolikot esille, pysäytti ohi menevän sangen hämmentyneen näköisen tarjoilijan ja lykkäsi rahat hänelle kouraan. Jälkeenpäin nauroimme asialle ja vielä tänäkin päivänä se kulkee suvussa mukavana anekdoottina tyyliin muistatkos silloin Kreetalla…

Mutta niin, tämä lukupiirin kirja. Suosittelen Kreikkaan ihastuneille ihmisille. Kulttuuri, kieli ja ruoka tulevat ihastuttavasti kirjassa esille. Välillä edellisten kuvaukset olivat vähän liiankin tarkkoja, mutta ne pystyi sujuvasti hyppäämään ylitse. Ei minua esimerkiksi hirveästi kiinnostanut jonkin paikan erilaiset nimet, vaikka se tieto sinällään kertoikin paljon kreetalaisesta kulttuurista. Ei kaikkea kuitenkaan tarvitse niin tarkkaan selittää. Kirjaa voi myös lukea sieltä täältä, yhden luvun alusta ja toisen keskivaiheilta. Jonkinlainen kronologia tarinassa on, mutta juoni tulee selväksi jo takakannesta: Merja saapuu nuorena tyttönä Kreetalle töihin ja asuu saarella vuosikymmenten ajan.

Lukuhaasteen innoittamana

Keski-kirjastoista osa on mukana lukuhaasteessa, jossa kuluvan vuoden aikana pyritään lukemaan tietyn listan mukaisesti mahdollisimman monta kirjaa. Tarkoituksena on varmaan lukea monipuolisemmin kuin tavallisesti, haastaa itsensä lukemaan sellaisia kirjoja, joita ei normaalisti lukisi. Näin ainakin itse ajattelen asia. Ja aion osallistua haasteeseen, vaikka en kirjaston työntekijänä pystykään osallistumaan kirjapalkinnon arvontaan. Sillä tottahan toki minä saan luettua sen tarvittavan vähintää 34 kirjaa, olen nimittäin aikamoinen lukuautomaatti…

Luin haastelistaa läpi kahvipöydässä ja mietin, mitä voisin jo kuitata luetuksi. Silmille hyppäsi heti haaste: kirja, jonka saat luettua päivässä. Voisin tietysti mennä helpomman kautta ja lukea lasten kuvakirjan, mutta koska laitoin lukuhaasteen työpisteeni seinälle ja aion siihen myös merkitä kirjan nimen ja tekijän, oli tähänkin kohtaan saatava joku edustavampi kirja, jolla kehtaa kehua retostella työkavereille.

Uutuushyllystä näppeihin tarttui Jean-Paul Didierlaurentin kirja Lukija aamujunassa. Takakannen mukaan se on viehättävä aikuisten satu lukemisen taikavoimasta. Kirjassa Guylain niminen työhönsä kyllästynyt ja uupunut mies saa elinvoimaa lukemalla ääneen klo 6.27 junassa (kirjan alkuperäinen nimi onkin Le Liseur du 6h27) hajanaisia sivuja, jotka hän on pelastanut kirjojen kierrätyskeskuksen tuhoavan makulointikoneen uumenista. Tämän kirjan luin päivässä, tai oikeastaan illassa, niin lyhyt se oli. Lyhyt, mutta hyvä.

Seuraavaksi aion tarttua todelliseen haasteeseen: Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut. Kun on tullut kouluttauduttua kirjallisuuden alalle, tähän löytyi muitakin kirjoja kuin yläkoulun ja lukion lukemattomat teokset. Tässä onkin haastetta kerrakseen. Vaihtoehtoina minulla on Volter Kilven Alastalon salissa (tätä ei todellakaan lue yhdessä päivässä) tai Mark Twainin Tom Sayewerin seikkailut. Valitsin Tom Sawyerin seikkailut.

Alastalon salissa – tajunnanvirtaa, pitkiä ja koukeroisia virkkeitä, outoa merenkulkusanastoa, mahdottoman monta juonen sivupolkua – tartu tähän, jos uskallat!

Saksalaisten klassikkojen kesä tai kuinkas sitten kävikään...

Ennen kesää ja etenkin ennen kesälomaa, minulla oli kunnianhimoisena ajatuksena lukea tulevan kesän aikana pino saksankielisiä klassikkoja. Kipinän sain tähän ulkomaanmatkasta, joka suuntautuisi Berliiniin. Samalla kun tutkailin matkaoppaita, aloin miettiä mitä tiedän saksankielisestä kirjallisuudesta ja mihin haluaisin tutustua. Berliinissä joutuisin väistämättä keskelle karvasta historiaa, nyt halusin tutustua johonkin hieman kevyempään.

Herman Hesse: Lasihelmipeli

Ehdottomasti kummallisin kirja, mihin olen vähään aikaan tarttunut. Kirjaston kirjan takakannessa, etu- tai takaliepeessä ei kerrota mitään kirjan sisällöstä. Kyseessä on tietysti Klassikko, Herman Hessen Se Tärkein Teos. Mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja salamyhkäinen. Sanottu science fictioksi tai utopiaksi ja henkisen kasvun kertomukseksi. Millainen peli on lasihelmipeli?

Sitten luin jostakin, että kirjassa eletään utopiallista, suurten sotien jälkeistä aikakautta.

Kirja odottaa edelleen kotihyllyssä.


Alfred Döblin: Berlin Alexanderplatz

Ehdoton valinta, kun matkani suuntautuisi Berliiniin. Olen tämän joskus opiskeluaikoina harpponut läpi, mutta nyt halusin lukea sen uudelleen. Kirjassa kerrotaan ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä ajanjaksosta vankilasta vapautuneen sementtityöläisen silmin.

Sen verran kirja ja sen miljö minuun kuitenkin vaikutti, että pyöriskelin Alexanderplazin aukiolla pariinkin otteeseen vannottaen itseäni lukemaan kirjan heti kun palaan Suomeen.

No, en edelleenkään ole uudelleenlukenut kirjasta muuta kuin takakannen.

Günter Grass: Peltirumpu

Tämä onnekas klassikko oli se kirja, johon tartuin ensimmäisenä kesälukemisenani! Ja hups keikkaa, kesä olikin jo ohi, kun sain kirjan luettua tässä pari päivää sitten.

Kirjassa kertoja-päähenkilö makailee mielisairaalan vuoteessa ja odottelee päätöstä jonkinlaisesta oikeudenkäynnistä. Hän kertoo oman elämäntarinansa alkaen lapsuudesta ja päättyen kirjan nykypäivään. Kerronta on lennokasta, mielenkiintoista, mielikuvituksellista ja se täyttää mielestäni maagisen realismin määritelmän. Aina ei voi tietää, mikä onkaan totta ja mikä mielikuvitusta? Entä millainen symboliarvo on kerroituilla tapahtumilla tai vaikkapa erityistaidoilla, mitä kertoja osaa?

Toistaalta tämäkään kirja ei ollut niitä maailman kevyimpiä. Siinä päähenkilö kertoo seikkailuistaan (peltirumpunsa kanssa) toisen maailmansodan molemmin puolin historiallisesti järkyttävien tapahtumien näyttämöllä, kuten esimerkiksi Normandiassa.

Että se sitten niistä kevyistä kesälukemisista saksalaisten klassikkojen parissa...

Hairahduksia ja himoa keskiajalla

Milja Kaunisto - Synnintekijä

Synnintekijä aloittaa kirjasarjan joka kertoo Olavi Maununpojan vaiheista (Turun piispa vuosina 1450-1460). Tarinan ensimmäisessä osassa kerrotaan Maununpojan nuoruusvuosista. Eletään vuotta 1425 jolloin nuori pappiskokelas saapuu Pariisiin Sorbonnen yliopistoon jatkaakseen opintojaan. Pian Olavi saa huomata, että paheellinen Pariisi on houkutuksia täynnä, eikä edes hurskas kristitty pysty paheelliselta elämältä välttymään. Olavin elämän tärkeäksi vaikuttajaksi nousee ristiriitainen suhde opiskelutoveriinsa Miracle de Servièresiin. Miracle on ranskalainen ylimys ja yliopiston terävämpiä opiskelijoita, hänen älynsä kiehtoo Olavia ja pian myös Miraclen fyysinen olemus saa Olavin tuntemaan kiellettyjä tunteita.

Kun Miracle pyytää opiskelutoveriaan viettämään kesän perintölinnassaan Etelä-Ranskassa, Olavi lähtee, vaikka aavistaa siitä tulevan elämänsä taitekohdan. Kesä Ranskan maaseudulla on löytöretki yltäkylläisyyteen ja intohimoon. Lopulta kesä osoittautuu myös Olavin matkaksi itseensä keskiajan uskonnollisuuden kuristavassa ilmapiirissä ja oman inhimillisen seksuaalisuutensa ristipaineessa.

Kaunisto kuvaa elävästi ja häpeilemättömästi keskiajan ihmisiä oman aikansa riettaassa ja armottomassa Euroopassa. Kerronta on uskottavaa, rehevää ja värikästä. Pitkästä aikaa historiallinen romaani, jota ei olisi malttanutt laskea käsistään. Kaari Utrion vannoutuneena lukijana olen vihdoinkin löytänyt uuden kirjailijatuttavuuden, jonka seuraavaa kirjaa jään odottamaan innolla. 

Hirnahduksia

  Hirnahduksia on toinen kokoelma Hopsis kopsis polleamus-kirjoituskilpailun runsaasta sadosta. Kilpailun järjesti Maaseudun Sivistysliitto, Suomen maatalousmuseo Sarka ja Maaseudun Tulevaisuus-lehti keväällä 2011. Kilpailun teksteistä koottiin kaksi valloittavaa kirjaa. Kun ensimmäisessä Hevosvoimia-kokoelmassa tarinat painottuivat koskettaviin ja herkkiin kertomuksiin hevosystävistämme, Hirnahdusia-kirjan teksteissä korostuu huumori ja ilo. Kirjan toimittanut Kirsti Manninen toteaakin "tosiasiassa hevoset taitavat usein nauraa hirnahdella meille ihmisille".

Kirja on edeltäjänsä mukaisesti jaettu tarinoiden osalta viiteen eri teemaan, jotka tässä kirjassa ovat; Unohtumattomat, polvenkorkuiset, matkatoverit, ponihullut ja hirnahduksia. Kirja on kuvitettu tyylikkäillä valokuvilla ja Tuomas Mujusen herkillä piirroksilla, jotka luovat kirjaan hevosen tuoksuista tunnelmaa. Tarinoiden kertojien ikä ja sukupuoli tekee kirjasta kiinnostavan vaihtelevan, lukija pääsee tutustumaan nelijalkaisiin ystäviin eri näkökulmista. 

 Hevonen on ihmisen työ- ja harrastustoverina omanlaisensa persoonallisuus, joten sekaannuksia ja erimielisyyksiä ei voi kokonaan välttää. Siitä samasta syystä hassuihin muistoihin sekoittuu ystävän muistelun haikeutta.

Saatana saapuu Moskovaan - mutta miksi?

Totean nyt varsin juhlallisesti, että olen juuri saanut luettua Mihail Bulgakovin erinomaisen kirjan nimeltä Saatana saapuu Moskovaan.

Tämä on näitä paksuja (ja ah niin ihania) klassikkoja, joihin ei uskalleta tarttua, koska ne ovat homeisia, puuduttavia ja tylsiä... eiiiii... vaan:

Fantasiaa!

Saatana saapuu Moskovaan, alkuperäiseltä nimeltään Mestari ja Margarita, on hullunkurinen fantasia, pureva satiiri, romanttinen kertomus, hupaisa komedia ja kaiken lisäksi vielä realistinen tarina erään Nasaretissa syntyneen miekkosen ja hänen tuomitsijansa hetkistä joskus pääsiäisen aikaan, noin 2000 vuotta sitten.

Valitse siitä!

Kirja muodostuu siis kahdesta erilaisesta tarinasta. Siinä seikkaillaan Moskovassa, no niin, Saatanan seurassa. Tähän maailmaan liittyy myös Mestarin ja Margaritan vaiheikas rakkaustarina. Sitten kirjassa kuvataan myös Jeesuksen ja Pontius Pilatuksen kohtaamista Jerusalemissa.  

Tarina alkaa

Kirja kuitenkin alkaa varsin pahaa-aavistamattomasti Patriarkan lammilta, Moskovasta. Siellä kaksi kaverusta, Berlioz ja Bezdomnyi ajautuvat mielenkiintoiseen keskusteluun tuntemattoman henkilön kanssa. Ja sen jälkeen sekä Bezdomnyin elämässä että kirjan muiden päähenkilöiden elämässä alkaa tapahtua sitä tahtia, että lukija ei meinaa pysyä perässä.

Fantasian sävyttämää huumoria

Mielestäni parasta antia kirjassa on Moskovaan keskittyvä, fantasianomainen ja ajatukset aivan uusiin ulottuvuuksiin räjäyttävä huumori ja satiiri. Lukiessa ei voi muuta kuin hymyillä itsekseen, että nyt sitten mennään juonen mukana tuohon suuntaan. Ja miten se nyt tällaisen jutun tähän keksikään! 

Mielikuvituksellista realismia

Tälle mielenkiintoisena vastapainona on realistinen kuvaus Jeesuksen ja Pontius Pilatuksen ajasta. Kun aika alkumetreillä kertomus hypähtää noin 2000 vuotta taaksepäin, olisin halunnut jatkaa nykypäivässä (eli Moskovan 1930-luvussa). Kävi kuitenkin niin, että kun tämä osa vuorostaan katkesi, odotin jo innokkaasti tarinalle jatkoa. Ja huomatkaa, tämä siitä huolimatta, että kun tarinassa esiintyy Pontius Pilatus, Golgata ja Jeesus, voi jotenkin arvailla, miten siinä käy. 

Ja niin, miksi Saatana saapui Moskovaan? Vastauksen siihen antaa teille Margarita.

Tiesitkö...että kirjastolla toimii Lukupiiri?

Kirjaston lukupiirissä

syksyn 2012 aikana luettuja kirjoja:

Maarit Verronen: Karsintavaihe

Yann Martel: Piin elämä

Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut

Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni

Sanojen alamainen (toim. Saska Saarikoski)

Keväällä 2013

Ulla-Lena Lundbergin tuotanto (Finlandia palkinto romaanista Jää)
Emily Brontë: Humiseva harju (NYT)
Sofi Oksanen: Puhdistus
F.M. Dostojevski: Rikos ja rangaistus
Toni Morrison: Paratiisi

Vinskin kauhuleffavinkit

Kaikkien Aikojen Karmivimmat Kauhuleffat - Vinskin Top Ten
(saatavana tietysti kirjastosta)

1. Psycho K16

Ehdoton kauhuklassikko on Alfred Hitchcockin Psycho-niminen elokuva vuodelta 1960. Siinä viehättävä vaaleaverikkö Marion (Janet Leigh) varastaa työpaikaltaan suuren summan rahaa unelmoidessaan paremmasta tulevaisuudesta. Pakomatkalla hän tekee kuitenkin kohtalokkaan virheen hakeutumalla Batesin motelliin, jota ylläpitää aina niin sympaattinen ja avulias Norman Bates (Anthony Perkins).

Elokuva perustuu Robert Blochin romaaniin nimeltä Psyko. Kirja puolestaan perustuu löyhästi tositapahtumiin omituisesta sarjamurhaajasta, joka asui Blochin lähettyvillä!

Itse katson tämän elokuvan aina epäsäännöllisin väliajoin nauttiakseni kunnon kauhuelokuvasta. Oikein hyvää Halloween-aineistoa, mutta muistakaa varoa suihkuverhoja!

2. The Ring K16

Tämä vuonna 2002 ilmestynyt kauhuelokuva perustuu japanilaiseen elokuvaan nimeltä Ringu. Elokuvat ovat hyvin samanlaisia, niissä on perusjuonena sama lähtökohta: Videokasetti, jonka katsottuaan kuolee seitsemän päivän kuluttua (mitä kauhistuttavimmalla tavalla, kuolleiden ilmeistä päätellen.) Pääosassa on Naomi Wattsin esittämä yksinhuoltaja Rachel ja hänen pieni poikansa Aidan. Toimittaja-Rachel tutkii nuoren tytön kummallista kuolemaa ja törmää kuolettavaan videonauhaan.

Kirjastosta löytyy tämä amerikkalainen versio ja se sopii ehkä länsimaiseen juonenkuljetukseen ja elokuvakulttuuriin tottuneille katsojille paremmin kuin japanilainen elokuva. Jälkimmäisessä minua kuitenkin viehätti kovasti musiikin käyttö - tai nimenomaan käyttämättä jättäminen. Yleensähän kauhua ennakoi tai korostaa voimakas, yllättävä tai karmaiseva musiikki. Japanilaisessa elokuvassa keskityttiin dialogiin ja tapahtumiin, mutta myös musiikin puute alkoi karmia...

Tämä elokuva on listalla kakkosena siksi, että se oli pitkästä pitkästä aikaa oikeasti PELOTTAVA elokuva, jota piti katsoa välillä sormien lomasta ja niskavillat pystyssä. Moni leffa ei pysty tätä tekemään Vinskille! Erittäin suositeltavaa katsottavaa, mutta olkaahan varovaisin niiden vanhojen VHS-nauhojenne kanssa...

3. Hohto K16

Stanley Kubrickin ohjaama Hohto vuodelta 1980 perustuu kauhun kuninkaan Stephen Kingin samannimiseen kirjaan. Pääosassa on Jack Nicolsonin esittämä Jack Torrance, joka ottaa vastaan talovahdin paikan syrjäisessä Overlookin hotellissa. Mukana Overlookiin muuttavat Jackin vaimo Wendy ja pieni poika Danny. Jo alusta saakka elokuvan tunnelma enteilee jotakin kauheaa tapahtuvaksi.

Myös tässä elokuvassa lapsi on suuressa osassa mukana tapahtumia. Dannylla onkin ominaisuus, hohto, joka liittyy kiinteästi elokuvan juoneen, joten siitä ei voi paljastaa tämän enempää. Tämän leffan kohdalla kannattaa ehkä suhtautua varauksella tietynnumeroisiin hotellihuoneisiin ja vaahtosammuttimiin!

Lisäksi satunnaisessa järjestyksessä muut listatut:

4. Halloween K18

Kauhuklassikko vuodelta 1978. Ohjaaja John Carpenter, pääosassa nuori Jamie Lee Curtis. Elokuvan nimi kertoo, mihin aikaan tapahtumat sijoittuvat...

5. Kuudes aisti K16

Bruce Williksen tähdittämä elokuva vuodelta 1999 on kelvollinen jännitys-kauhuelokuva, jossa lastenpsykiatrin (Willis) potilas kertoo näkevänsä kuolleita ihmisiä.

6. Linnut K16

Alfred Hitchcockin klassikkoelokuva vuodelta 1963, joka perustuu Daphne du Maurierin samannimiseen novelliin. Linnut alkavat käyttäytyä aggressiivisesti.

7. Ennustus K18 - The Omen K16

Ennustus on vuodelta 1976 ja oivallinen kauhuklassikko. The Omen (Ennustus) on vuonna 2006 tehty uusintaversio. Kummassakin on sama alkulähtökohta: Amerikkalainen aviomies ei pysty kertomaan vaimolleen, että heidän lapsensa syntyi kuolleena, ja adoptoi 6.6. klo 6 syntyneen Damien-pojan.

8. The Others K16

Ohjaaja Alejandro Amenábar, 2001.  Pääosassa loistava Nicole Kidman. Grace asuu kahden valoyliherkän lapsensa kanssa maalla, synkässä talossa. Talon on pidettävä pimeänä, jotta lapset eivät altistu auringonvalolle. Eletään heti toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Pian alkaa tuntua siltä, että talossa asuu myös muita, others.

9. Uinu uinu lemmikkini K16

Stephen Kingin kirjaan perustuva elokuva vuodelta 1989. Siinä perhe muuttaa maaseudulle, jonka lähellä sijaitsee intiaanien vanha salainen paikka. Kerrotaan, että jos ei viekään lemmikkiään niille osoitetulle hautausmaalle vaan vieressä olevaan salaiseen paikkaan, lemmikki palaa takaisin eloon.

10.Dracula K12

Tämä Bela Lugosin tähdittämä vampyyritarina on vuodelta 1931. Myös modernimpaa Draculaa löytyy: Francis Coppola ohjasi vuonna 1992 oman versionsa tarinasta. Pääosissa ovat Anthony Hopkins, Winona Ryder ja  Keanu Reeves. Elokuvan nimi on Bram Stokerin Dracula. K16. Myös mykkäelokuva Nosferatu vuodelta 1922 kertoo samaisen kreivin tarinan. K12. Fangtastista!

Mikä ihmeen feikpuuk?

Viitasaaren kirjaston "pääpöydän" näyttely tarjoaa mielenkiintoista tietoa Internetin ihmeellisestä maailmasta. Tässä muutamia poimintoja:

Facebook, haukuttu myös naamakirjaksi 

Ari Haasion kirjoittama kirja nimeltä Facebook-opas on vuodelta 2009 ja tiedättekö mitä - ikivanha! Facebook muuttuu nopeammin kuin Haasio ennättää kirjan kirjoittaa, mutta perusasiat pitävät vielä paikkaansa. Uudempaa kirjaa Kimpasta ei löydy tällä hetkellä.

Tweet tviitti twitterissä

Maija Haavisto kirja Näin käytät Twitteriä on niin ikään vuodelta 2009. Tämä kirja minun pitäisi itsekin lainata, sillä twiittailu on jäänyt aika vähiin...Tästäkin löytyy hyvin perusasiat, sen verran silmäilin kirjaa sen esille laittaessani.

Blog + book = blook

Suuren osan näyttelypöydästä vie blookit eli nettipäiväkirjoista muokatut paperikirjat, joita kutsutaan blookeiksi. Tässä pöydällä on esillä paljon Kimpasta tilattua aineistoa, joka nyt lainattavissa meillä.

Työpäivä alkaa...

... lukudiplomien lisäyksellä blogin sivuihin! Siellä siis hyvää lukemista seiska-, kasi- ja ysiluokkalaisille, olkaa hyvä!


Lisäksi omalla sivullaan vinkkejä novelleista esimerkiksi lukiolaisten novellinälkään. Mukana esimerkiksi fantasianovelleja!


Saa käyttää, lukea ja jakaa vapaasti :)

Sitten kun Sookiet on loppu...lisää Charlaine Harrisia!

Charlaine Harris on monelle hyvin tuttu kirjailija Sookie Stackhouse -romaaneista. Romaaneiden ääreen monet taisi johdattaa HBO:n tekemä oivallinen vampyyritelevisiosarjasta True Blood, joka perustuu siis juuri Harrisin romaaneihin.

Kirjasarjassa ollaan menossa numerossa seitsemän, Pahan veren valtakunta on uusin vampyyreistä kertova kirja. Suomennosta odottavat vielä ainakin viisi Sookie-kirjaa!

Mitä voi tehdä odotellessa?

Hyppysiini sattui täällä Viitasaaren kirjastossa Charlaine Harrisin englanninkielinen teos Real Murders - an Aurora Teagarden Novel. Hetken mietittyäni otin kirjan lainaan asenteella: vilkaisen ainakin, jos en jaksa lukea.

Aurora Teagarden

Kirjan päähenkilö on vaatimattoman näköinen, parisuhdetta kaipaileva nuori nainen, jolla on pitkät, usein nutturalla olevat hiukset ja silmälasit. Hän asuu pikkukaupungissa, jossa kaikki tuntevat toisensa ja mikä tietysti mielestäni hykerryttävintä; Aurora on töissä kirjastossa kirjastonhoitajana!

Kuulostaa tylsältä, mutta päin vastoin!

Auroralla on hurja harrastus: kerran kuussa TosiMurhat-kerho kokoontuu keskustelemaan tosielämässä tapahtuneista kammottavista murhista, joissa syyllistä ei löytynyt, tai ratkenneista tapauksista, jotka olivat muuten mielenkiintoisia. Suomen kontekstissa kerholaiset voisivat esimerkiksi keskustella Kyllikki Saaren tai Bodominjärvien murhista.

Kauhea alku

Kirja alkaa siitä, kun Aurora löytää raa'asti murhatun tuttavansa TosiMurhien kerhon aloitellessa sen iltaista tapaamistaan. Hyvin pian käy selville, että murhaaja on kopioinut tosi elämän murhaa, josta kerhon piti keskustella sinä iltana. Auroran järkytys välittyy lukijalle siinä määrin, että välillä murhat tuntuvat oikeilta, eivät lainkaan viihteeltä, vaikka Harris kirjoittaakin hauskasti ja humoristisesti.

Hyvä paketti

Kokonaisuudessaan kirja oli oikein oikein hyvä! Juoni oli tiivis, se kuljetti hyvin mukanaan, epäiltyjen henkilöiden joukko oli sopivasti rajattu ja loppuratkaisu tuli yllätyksenä, kuten kunnon dekkarissa täytyykin tapahtua. Kieli on nokkelaa ja älykästä ja päähenkilö on suorastaan valloittava persoonallisuus.

Kirja on kirjoitettu ennen Sookieta 1990-luvun alussa, joten kännyköitä ja internettiä ei tarinassa esiinny. Samoin Auroran työpaikka tulee kirjassa mielenkiintoisesti esille: kirjastosta lainaaminen on modernisoitunut huomattavasti niistä päivistä.

Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka pitävät Sookie Stackhouse -kirjoista, kunnon dekkareista ja/tai chick litistä!

Kirjaston kesänäyttelyt ja nuorten uutuudet

Kesälomakausi on pyrähtänyt käyntiin myös kirjastossa. Tarkoittaa sitä, että Vinski on kasannut itselleen metrikaupalla hyvää lukemista kotiin. Mutta ei hätää, kyllä hyllyihinkin jäi vielä paljon luettavaa!

KesäHesa

Aikuisten osastolle on mitä ilmeisemmin suunnitteilla Helsinki-aiheinen näyttely. Päättelen tämän nerokkaasti siitä, että näyttelykärryssä oli valmiina Helsinki-aiheisia kirjoja ja kuvia. Pieni googlettaminen paljastaa, että on Helsingin 200-vuotispääkaupunkivuosi. (Äidinkielenopettajat hiljaa siellä!)

Karvakaverit

Pienemmällä pöydällä aikuisten osaston uumenissa on karvakaverinäyttely. Kissoja, koiria ja muutama hevonen myös. Yllätin itsenikin päällystämällä näyttelypöydän pöytälaatikon pohjille säästetyillä eläinaiheisilla julisteilla.

Ihmisystävät

Nuorten puolelle on meidän oivallinen nuoremme tehnyt mielenkiintoisen näyttelyn ystävyydestä. Löytyy ystävyys-aiheisia kirjoja ja elokuvia piristävän somistuksen keskeltä.


Nuorten vinkkejä

Uutuushärveliin nuorten puolelle on putkahtanut kaksi mielenkiintoista kirjaa, jotka täytyy syksyn saapuessa ottaa haltuun ja vinkata, mikäli tätä toimintaa vielä jatketaan.

Puolalainen äiti!

Puolalainen äiti -kirja kuuluu SiskoDisco sarjaan ja se kertoo 16-vuotiaan Alicjan pieleen menevästä kesälomasta, kun äidin puolalainen suku ryllähtää kylään. Takakannen perusteella oivan herkullinen tarina!

Rasisti?

Kalle Veirron Leiri-kirja kertoo ysiluokkalaisesta Santusta, joka iskee turpaan tummaihoista koulukaveriaan. Tämän seurauksena Santtu joutuu kesäleirille jonnekin jumalanseläntaakse muiden vastaavasti rikkoneiden nuorten kanssa. Koukku on siinä, että kaikki leirillä ei olekaan kuten kuuluisi olla. Mitä muut nuoret ovat tehneet?

Nämä kirjat löytyvät ainakin toistaiseksi uutuushärvelistä täältä Viitasaaren kirjastolta.

Chick lit - naisilta naisille, kevyesti

Alkukesän kevyen kirjallisuuden näyttely Viitasaarella, aikuisten osaston pikkupöydällä, muodostuu TIPUKIRJOISTA.

Nämä kirjat ovat romanttissävyisiä kertomuksia nykyaikaisten naisten vauhdikkaasta elämästä.

Mistä tunnistaa tipukirjan?

Kannessa on usein shampanjaa korkeakantaisissa laseissa ja/tai korkokenkiä ja se on usein sävyltään vaaleanpunainen.

Moderni uranainen

Sankaritar on useimmiten sinkku. Hän on uranainen muodin, median tai viihdeteollisuuden alalta. Perustyyppejä ovat uraohjus tai koominen sähläri, joilla perusasenne on optimistinen. Useilla sankarittarilla on myös paino-ongelmia, he pitävät juhlimisesta ja rakastavat shoppailua.

Kirjoista elokuviksi

Ensimmäiset tipukirjat ovat kaikille tuttuja elokuvista ja televisiosta. Bridget Jones elämäni sinkkuna -leffa on alunperin Helen Fieldingin samanniminen romaani  ja Sinkkuelämää-sarja telkusta juontaa juurensa Candace Bushnellin Sinkkuelämää-kirjasta. Kannattaa lukea myös kirjat! Muita tipukirjoja kirjoittavat mm. Lauren Weisenberger ja Sophie Kinsella.

Kotimaista

Myös Suomessa on viimeaikoina kirjoitettu paljon tipukirjoja, (muijakirjoja tai sinkkukirjoja). Monesti takakannessa mainitaan englanninkielinen termi chick lit(erature). Esimerkiksi Niina Hakalahti, Pauliina Susi ja Laura Honkasalo kirjoittavat suomalaista tipukirjallisuutta ja lisää tätä lajia löytyy tällä viikolla näyttelypöydältä.

Suosittelen lämpimästi!

Klassikoiden suosikkejani

Tällä viikolla olen vinkannut Suomen kirjallisuuden klassikoita kasiluokkalaisille. Tuntui sujuvan ihan hyvin, ainakin itse olin sangen tyytyväinen ja innostunut asiastani. Klassikot on ihan oikeesti hyviä kirjoja!

Lista

Vinkattavia kirjoja olivat: Mika Waltarin Suuri illusioni,  Minna Canthin Hanna, Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa, Veijo Meren Manillaköysi, Topeliuksen Linnaisten kartanon viheriä kamari, Juhani Ahon Rautatie ja Anna-Leena Härkösen Häräntappoase. Jokaiselle ryhmälle en ennättänyt vinkata kaikkia, aika kului välillä aivan liian nopeasti.

Kunnon kummitus

Yritin miettiä, mikä näistä romaaneista olisi ollut suosikkini, mistä pidin eniten? Ensin ajattelin, että tietysti Topelius. Se on kuitenkin niin hyvä, ollakseen niin vanha kirja. Kauhuromantiikkaa, kartanoromantiikkaa parhaimmillaan! Ja päälle vielä kunnon kummittelua!

Vanha kunnon Jussi

Sitten kävi surku Juhani Ahoa. Hänen kirjansa ovat kuitenkin minulle hyvin läheisiä, tutustuinhan niihin nuorena tyttönä ollessani kesätöissä Juhani Ahon museolla. Rautatie on omanlaisensa ajankuva, humoristinen kuvaus uuden ihmeen tulemisesta rautatien muodossa.

Mukava Mika

Entäs Mika Waltari, jonka nuoruuden romaaneihin hullaannuin koulutyttönä? Etenkin Suuri illusioni herätti kaukokaipuun eteenpäin, eteenpäin - ja oi sitä tunteiden paloa ja elämisen angstia, mitä henkilöhahmot tuntevat... Ei, ei Waltaria voi ohittaa.

Maijua unohtamatta

Viimeisin vilitykseni Maiju Lassila, josta olenkin jo tänne kirjoittanut tohkeissani. Miten ihminen voi kirjoittaa niin hyviä kirjoja - ja miten traaginen kohtalo kirjailijalla olikaan. Tulitikkuja lainaamassa sai minut nauramaan ääneen.

Ja ne naiset

Tuon ukkoköörin jälkeen on pakko sanoa, että entäs sitten Minna Canth ja Anna-Leena Härkönen! Kummatkin kirjalijat kuuluvat suosikkeihini, erityiseti Canthin näytelmä Anna Liisa ja oikeastaan Härkösen koko tuotanto. Alunperin ajattelin rakentaa vinkit myös Maria Jotunin ja Hella Wuolijoen teoksista, mutta oli pakko karsia - kaikkea ei voi mahduttaa oppituntiin, eikä se ole järkevääkään.

Sodasta

Tässä tulikin Veijo Meren kirjaa lukuunottamatta kaikki mainittua suosikeiksi. Tottahan toki sekin on omakohtaisesti hyväksi havaittu kirja, moderni tarina sodasta ja manillaköydestä. Miten Keppilän Joose saa salakuljetettua manillaköyden kotiinsa?

Lopuksi

Tässä blogikirjoituksessa ei tainnut olla mitään järkeä, sillä olen edelleen klassikkojen lumoissa. Lukekaa itse niin tiedätte mistä kirjoitan!

Kunnianosoitus hevosille

Hevosvoimat - toimittanut Kirsti Manninen


Kirja sisältää 31 tarinaa ihmisen ja hevosen kohtaamisista. Tekstit on koottu hevosaiheisen kirjoituskilpailun "Hopsis kopsis polleamus" sadosta. Kilpailuun lähetettiin huikeat 883 tekstiä ja järjestäjinä olivat Maaseudun Sivistysliitto, maatalousmuseo Sarka ja Maaseudun Tulevaisuus. Kertojien kirjo vaihtelee 18-88- vuotiaisiin, mikä tekee kirjan mielenkiintoisen vaihtelevaksi. Joukossa on niin tosipohjaisia kuin kaunokirjallisiakin tekstejä,  mukaan mahtuu huumoria, iloa, surua ja uskomattomiakin tarinoita hevosista ja niiden merkillisestä voimasta.  Kirjassa on kaunis kuvitus ja se jakautuu kuuteen kokonaisuuteen; hevosten Suomi, sotahevosia, hevosmiehiä, tallityttöjä, tyhjiä karsinoita ja yhdessä ikuisesti.
Tarinat eivät pelkästään kerro hevosista, vaan kuvaavat myös Suomen lähihistoriaa ja yhteiskunnan muutosta hevosen eläessä mukana muutoksessa. Kertomukset muistuttavat nyt jo kadonneesta maalaisidyllistä, johon kuului tärkeänä osana hevonen. Kirja ei kuitenkaan keskity pelkästään menneeseen, vaan nykypäivän ratsu- ja ravitallien arki saavat omat kertojansa.


"Amatöörikirjoittajien" tekstit tekivät minuun suuren vaikutuksen, luin kirjan kahteen kertaan. Hevosvoimat on kirja, joka kosketti ja herätti ajattelemaan, miten suuri merkitys hevosella on ollut ihmiselle ja yhteiskunnan kehitykselle. Tekstit ovat juurevia ja elämänmakuisia, niissä elävät ajankuvat, hevos- ja ihmiskohtalot. Eniten liikuttivat vanhojen hevosmiesten muistelut uskollisista ystävistä niin sodassa kuin peltotöissä. Itselleni tarinat toivat mieleen lapsuuden aurinkoiset hevoshaat ja kaikki ne hevoset, jotka onnekseni ovat omaan elämääni vaikuttaneet. Mieleen piirtyi kavioiden alla kovaksi tallautunut tallipolku, ratsastusretket metsässä ja se sanomaton onnentunne, kun aamuhämärässä tallissa hevonen hörähtää tervehdyksensä. Aina ei tarvita yhteistä kieltä, jotta toisiaan voi ymmärtää, se onkin yksi hevosiin liittyvistä mysteereistä.


 Hevosvoimat on kunnianosoitus hevosille ja hevosten ihmiselle jakaman toveruuden ja työpanoksen arvolle.  Katri Mehton sanoin: "Ihmisen historia asuu hevosen silmissä."

Algot Untola

Rakkautta

Olen hullaantunut Maiju Lassilan teoksiin.
Ensikosketus oli Tulitikkuja lainaamassa, sitten tartuin kummalliseen teokseen nimeltä Rakkautta.

Takakannessa
"Maiju Lassilan Rakkautta on uskomaton teos. Sen alaotsikko on "tragillinen lemmen tarina", ja se on sekä rakkauskertomus että aateromaani ja urheiluromaani, mutta se on myös niiden parodia."

Siis että mitä?
Maiju Lassila niminen mies on kirjoittanut kirjan, jonka pääosassa on neiti Maiju Lassila, kirjailija hänkin. Alaotsikossa on tarkoituksellinen kirjoitusvirhe. Rakkautta, aatteita ja urheilua… Millainen on romaani urheilusta aikana, jolloin kilpaurheilu Suomessa eli vielä alkuaikojaan? Anteeksi: tarkoitan siis, millainen on parodia urheiluromaanista?

Pakkohan tämä kirja on lukea!
Lukijat selvittäkööt itse urheilun ja parodian suhteen. Tämän lukijan rakkausaiheinen teksti tempaisi heti mukaansa. Jo alku on koominen (etten sanoisi koomillinen) ja yllättävän tuore – ei uskoisi, että se on kirjoitettu vuonna 1912.

Jokainen luku on nimetty ja aakkostettu, ensimmäisenä siis rakkausaiheensa mukaisesti: a) tutustuminen. Siinä kirjailija neiti Maiju Lassila, kertomuksen lukijaa puhutteleva kertoja ja tarinansa kirjoittaja sekä ylioppilas herra Ikonen Sortavalan lyseosta tutustuvat ja aloittavat syvemmän tutustumisen (etten sanoisi kurtiseerauksen). Siitä tapahtumat vyöryvät huimaa vauhtia kohti loppuratkaisua.

Varoitus
Jos tartutte SKS:n kustantamaan kirjaan, jonka kannessa on Maiju Lassila (siis se oikea kirjailija, jolla oli traagillinen loppu), kannattaa lukea Vesa Karosen esipuhe varsinaisen teoksen jälkeen, siinä nimittäin on juonipaljastus, joka pilaa loppuratkaisun!

Klassikkovinkkauksen ongelmia

Tämän homman tarkoitus oli yksinkertainen:

1) valitse kirja
2) lue kirja
3) rakenna vinkki
4) vinkkaa kirjaa

Valitsin Timo Mukan Tabun, luin sen ja pidin siitä. Mutta en taida kirjaa vinkata, en ainakaan nuorille. Miksi? Siksi, että kirja kertoo

pedofiliasta


siis siitä, että aikuinen käyttää seksuaalisesti hyväksi lasta. Siitä kertomuksen nimi; tabu on jotakin moraalisesti paheksuttavaa ja niin kamalaa, että siitä ei edes puhuta.

Mukan kirjassa Kristus-Perkele ei pysty kahlitsemaan haluaan, kun 13-vuotias Milka osoittaa kiinnostusta häntä kohtaan.

Teksti ei moralisoi, eikä tuomitse, se ei asetu kenenkään puolelle vaan kertoo tapahtumista niin kuin ne ovat. Milkan ihastus ja hullaantuminen aikuiseen mieheen kerrotaan Milkan näkökulmasta, niinpä romaania voisi lukea vallan mainiosti rakkaustarinana. Vähän kummallisena, mutta kuitenkin rakkautena kahden ihmisen välillä.

Tällä tavalla en halua kirjaa missään nimessä vinkata. Siitähän saisi sen käsityksen, että koko homma on okei! Vaan kun se ei ole! Kyseessä ei ole kaksi aikuista ihmistä, jotka rakastuvat, vaan aikuinen ja lapsi. Aikuinen käyttää lasta seksuaalisesti hyväkseen. Tässä tilanteessa vastuu on aina aikuisella ja se tarkoittaa kieltäytymistä. Se ei vaan ole oikein, ei moraalin eikä lain mukaan.

Tietysti kirjallisuuden (ja todellisuuden) pedofiilit pitävät omaa toimintaansa nimenomaan rakkautena. Mieleeni tuleekin heti monia pedofiliasta avoimesti kertovia kirjoja, kuten suomalaisten kirjailijoiden On rakkauten ääretön ja Mesimarjani, pulmuni, pääskyni. Näissä kirjoissa pedofilia-teeman lisäksi käsitellään uskonnollisuutta, kuten Mukan romaanissa. Milkan kuvailee tunteitaan uskonnollissävytteisesti ylen hurmioituneena.

Yksi mielenkiintoinen pedofiliasta kertova kirja on mielestäni kuitenkin erinomainen vertailukappale Mukan Tabulle. Se on yhdysvaltalaisen emigranttikirjailija Vladimir Nabokovin tunnetuin teos: Lolita. Siinä missä Tabu "vain" kertoo tapahtumista kuten ne ovat, Lolitassa on vahva kertojaääni, joka minä-muotoisesti manipuloi tarinaa sellaiseksi kuin haluaa. Emme tiedä 12-vuotiaan Doloresin tunteista mitään, kertoja Humbert Humbert muuttaa jopa tytön nimenkin itselleen sopivammaksi. 

Lisäksi teksti on kerrassaan huumavan miellyttävää ja kaunista; alliteraatio ja loppusoinnut, huumori ja kielen kauneus hämäävät ja saavat uskomaan, että keski-ikäinen Humbert Humbert totta tosiaan rakastaa omaa pikku Lolitaansa.

Ikävä kyllä Lolita olisi pakko lukea englanniksi, mikäli aikoisi nauttia kielen kauneudesta näinkin yököttävässä aiheessa. Näin alkaa Nabokovin kirja Lolita, koittakaapa lausua ääneen:

"Lolita, light of my life, fire of my loins. My sin, my soul. Lo-lee-ta: the tip of the tongue taking a trip of three steps down the palate to tap, at three, on the teeth. Lo.Lee.Ta."

Suomeksi tämä ei aivan toimi:

"Lolita, elämäni valo, kupeitteni tuli. Minun syntini, minun sieluni. Lo-li-ta: kolme kertaa kielen kärki hypähtää kitalaelle ja koskettaa kolmannella hampaita. Lo.Lii.Ta."


Vaikka Humbert Humbert kuinka vakuuttaisi rakastavansa tyttöä, kyse on pedofiliasta, aivan samoin kuin Mukan sinänsä neutraalissa tekstissäkin.

Voisiko Tabua siis vinkata kertomalla heti, että tämä kirja kertoo pedofiliasta ja kertoa siihen heti perään, mitä se tarkoittaa ja selittää että se on aina väärin, jos aikuinen harrastaa seksiä lapsen kanssa. Kertoa ikärajoista, laista ja moraalista. Varoitella lukukokemuksesta. Ei pidä ajatella, että se on rakkautta.

Tähän ajatukseen kaatuu koko vinkkauksen rakentaminen. En mitenkään halua kertoa näin inhottavasta asiasta kenellekään. Enkä tiedä miten sen tekisin.

Tässä miten aloin hahmotella vinkkiä:


Timo Mukka: Tabu

Tämä kirja on lyhyt ja tiivis kertomus Milkasta. Milka on 13-vuotias tyttö, joka asuu köyhässä maalaistalossa yhdessä äitinsä kanssa, ajankohtana on pohjois-Suomi 1910-20-lukujen taitteessa.

Tabu tarkoittaa moraalisesti jotakin tuomittavaa asiaa, asiaa joka ei ole oikein, jota ei ole oikein tehdä ja josta vaietaan.

Koska Milkan isä on kuollut, he tarvitsevat heinätekoon apua kylän miehiltä. Heitä tulee auttamaan sen niminen mies kuin Kristus-Perkele."

Tähän se sitten jäi. Olkoon Tabu aikuisille mielenkiintoinen kuvaus Milka-tytöstä ja pahasta Kristus-Perkeleestä. Jääkööt nuoremmille tabuksi.