Ennen kesää ja etenkin ennen kesälomaa, minulla oli kunnianhimoisena ajatuksena lukea tulevan kesän aikana pino saksankielisiä klassikkoja. Kipinän sain tähän ulkomaanmatkasta, joka suuntautuisi Berliiniin. Samalla kun tutkailin matkaoppaita, aloin miettiä mitä tiedän saksankielisestä kirjallisuudesta ja mihin haluaisin tutustua. Berliinissä joutuisin väistämättä keskelle karvasta historiaa, nyt halusin tutustua johonkin hieman kevyempään.
Herman Hesse: Lasihelmipeli
Ehdottomasti kummallisin kirja, mihin olen vähään aikaan tarttunut. Kirjaston kirjan takakannessa, etu- tai takaliepeessä ei kerrota mitään kirjan sisällöstä. Kyseessä on tietysti Klassikko, Herman Hessen Se Tärkein Teos. Mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja salamyhkäinen. Sanottu science fictioksi tai utopiaksi ja henkisen kasvun kertomukseksi. Millainen peli on lasihelmipeli?
Sitten luin jostakin, että kirjassa eletään utopiallista, suurten sotien jälkeistä aikakautta.
Kirja odottaa edelleen kotihyllyssä.
Alfred Döblin: Berlin Alexanderplatz
Ehdoton valinta, kun matkani suuntautuisi Berliiniin. Olen tämän joskus opiskeluaikoina harpponut läpi, mutta nyt halusin lukea sen uudelleen. Kirjassa kerrotaan ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä ajanjaksosta vankilasta vapautuneen sementtityöläisen silmin.
Sen verran kirja ja sen miljö minuun kuitenkin vaikutti, että pyöriskelin Alexanderplazin aukiolla pariinkin otteeseen vannottaen itseäni lukemaan kirjan heti kun palaan Suomeen.
No, en edelleenkään ole uudelleenlukenut kirjasta muuta kuin takakannen.
Günter Grass: Peltirumpu
Tämä onnekas klassikko oli se kirja, johon tartuin ensimmäisenä kesälukemisenani! Ja hups keikkaa, kesä olikin jo ohi, kun sain kirjan luettua tässä pari päivää sitten.
Kirjassa kertoja-päähenkilö makailee mielisairaalan vuoteessa ja odottelee päätöstä jonkinlaisesta oikeudenkäynnistä. Hän kertoo oman elämäntarinansa alkaen lapsuudesta ja päättyen kirjan nykypäivään. Kerronta on lennokasta, mielenkiintoista, mielikuvituksellista ja se täyttää mielestäni maagisen realismin määritelmän. Aina ei voi tietää, mikä onkaan totta ja mikä mielikuvitusta? Entä millainen symboliarvo on kerroituilla tapahtumilla tai vaikkapa erityistaidoilla, mitä kertoja osaa?
Toistaalta tämäkään kirja ei ollut niitä maailman kevyimpiä. Siinä päähenkilö kertoo seikkailuistaan (peltirumpunsa kanssa) toisen maailmansodan molemmin puolin historiallisesti järkyttävien tapahtumien näyttämöllä, kuten esimerkiksi Normandiassa.
Että se sitten niistä kevyistä kesälukemisista saksalaisten klassikkojen parissa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti