Ihan liekeissä – vau mikä kirja! (Jessica Schiefauer: Pojat)

Kun aloin lukemaan tätä kirjaa, totesin ensin, miten hienosti se alkaa.

Ensin lyhyt eräänlainen omistuskirjoitus: Tarina kerrotaan niille, jotka uskaltavat nähdä –  niille, jotka lukevat, pitävät lukemisesta ja ajattelevat lukemaansa.

Sitten alkulukujen rakenne: Ensimmäisessä lyhyessä luvussa ilmeisestikin aikuinen Kim saa puhelun ystävältään Bellalta vuosien takaa. Hänen on tultava tapaamiseen, kolmas nuoruuden ystävä Momo on jo tulossa. Ei kerrota mistä on kysymys, vaan jatketaan esittelemällä nämä kaksi muuta tyttöä omissa luvuissaan limittäin nykyhetken kanssa.

Kerronta siirtyy lapsuuden ja nuoruuden rajamaille: epämiellyttävään teini-ikään. Silloin seisoskellaan koulun käytävillä ja etsitään turvaa ystävistä.

Ja sitten kirjoittamiini muistiinpanoihin ilmaantuu aika lailla kirosanoja ja huutomerkkejä. En meinaa pysyä nojatuolissa, on selattava kirjaa alkuun ja takaisin siihen missä olen menossa, ja huutomerkkien ja ällistyksestä kertovien isojen kirjainten käyttö lisääntyy mitä pidemmälle tarinaan imeydyn. Nerokasta! Ei voi olla totta!

Sitten on vaan luettava. Koko. Kirja. Heti.

Raapustin siis muistiinpanoja samalla kun luin, jotta pystyn rakentamaan edes jotenkin järkevän blogitekstin tai kirjavinkin. Joten siis tämä blogiteksti, niin, siis, tarkoitan, kirja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja voin suositella sitä ihan kaikille maailman ihmisille, joita lukeminen kiinnostaa. Erityinen kohderyhmä voisi olla noin yhdeksäsluokkalaiset ja sitä vanhemmat nuoret, jotka tuskailevat ah niin ihanan teini-iän kynsissä. Kirja jää mietityttämään, ilahduttamaan ja vihastuttamaan.

Tästä on muuten tulossa elokuva syksyllä 2015.

Seita

Tow Sawyerin seikkailut – Mark Twain

Tämä Jarkko Laineen suomentama kirja on lukuhaasteen kohdan ”lue se kirja, mitä et koulussa saanut luettua”. Ja kyllä täytyy sanoa, että aikamoinen työ lukemisessa oli nytkin! Jostakin syystä tämä kirja ei vaan ole minun juttu, niin hauska ja huvittava ja suosittu kuin se onkin.

Ehkä kysymys on sukupuolesta. Tätähän pidetään oivallisena nuoren pojan kolttosten kuvaajana, kehutaan sitä, miten hyvin kirjailija pystyy kertomaan pojan elämästä, ulkoisesta ja sisäisestä. Olen väärää sukupuolta, enkä voi sille mitään.

Toisaalta sukupuolta enemmän lukukokemukseeni vaikutti erittäin paljon kirjan kulttuurihistoriallinen konteksti. Siis tarkoitan, että kirjan tapahtumat värittyvät tapahtumien ajan ja paikan, sen aikaisen kulttuurin, tapojen, uskonnon ja taikauskon kautta.

Kirjassa eletään Yhdysvaltojen sisällissotaa edeltävää aikaa, 1800-luvun alkuvuosikymmeniä, jolloin etelävaltioissa oli vielä orjia. Tom asuu tätinsä luona St.Petersburg-nimisessä kaupungissa, suuren Mississippi-joen rannalla. Kulttuuri on suorastaan läkähdyttävän uskonnollinen, käydään kirkossa ja pyhäkoulussa, opetellaan tuskastuttava määrä raamattua ulkoa. Kristinuskon lisäksi läsnä on voimakas taikausko, jonka pohjana lienee afrikan-amerikkalaisten oma kulttuuri ja uskonto. Tämäkin erilaisista asioista vouhkaaminen puudutti välillä, vaikka sen olisi pitänyt ilmeisestikin naurattaa.

Tarina sinällään ON jännittävä, jos edelliset seikat eivät vie liiaksi huomiota. Kun juoni alkaa purkautumaan, ovat tapahtumat kuin mistä tahansa nuorten seikkailukertomuksesta. Arvoitusta ratkaisevat pojat ovat jalosydämisiä, rohkeita ja loppujen lopuksi oikeamielisiä ja hyviä poikia, oikeita sankareita. Tom ja Huck ovatkin romantiikan siveltimellä maalattuja sankareita. Etenkin kodittoman ja ihmisten niukalla hyväntekeväisyydellä hengissä selviävän Huckin elämästä pensselöidään varsinainen kirjallisuuden arkkityyppi: romanttinen sankari, joka mieluummin asuu ryysyissä tyhjässä tynnyrissä kaatopaikalla kuin puhtaissa vaatteissa neljän seinän sisällä.

Voi olla, että seuraavaksi minun on tartuttava Huckleberry Finnin seikkailuihin.

Ja sivumennen sanoen tämän kirjan lukemalla olisin voinut halutessani kuitata myös seuraavat kohdat lukuhaasteesta:

-        kirja, josta tehtiin elokuva

-        humoristinen kirja

-        kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat vieraaseen maahan

-        tositapahtumiin perustuva kirja

-        yli 100 vuotta vanha kirja

-        käännöskirja

-        kirja, josta on tehty tv-sarja

Näin helppoa se on!

Seita

Lukupiirin maaliskuun kirja...

…on Merja Tuominen-Gialitakin kirja nimeltään Koko kylän pidot. Tämä kuuluu jälleen siihen lajiin kirjoja, joita ei olisi muuten tullut luettua ellei olisi tämä lukupiiri Viitasaaren kirjastolla. Kirja on kai eräänlainen elämäkerta tai ainakin siinä kerrotaan Merjan elämänkokemuksista 1970-luvun Kreetalta aina näihin päiviin saakka. Kirja on myös matkakirja eli siinä pääsee tutustumaan matkaoppaita syvällisemmin yhden Kreikan saarten kulttuuriin ja tapoihin. Mielestäni kirja on myös fiktiivinen kertomus, jossa seikkailee päähenkilö nimeltään Merja. Tämä siksi, koska monet sattumukset ja tapahtumat, joita kirjassa esitellään, ovat melkeinpä liian mehukkaita ollakseen totta. Ja toisaalta, mitä väliä sillä on, ovatko tapahtumat täysin pilkulleen todenmukaisesti kerrottuja? Eipä mitään, jos kirjasta ei etsi satavarmoja faktoja siihen, miten Kreetalla tulee käyttäytyä. Kaikillahan on taipumus vähän värittää tapahtumia, kertoa suunnilleen puolitotta ja päästellä pajunköyttä toinen puoli.

Omista muistikuvistani Kreetalla käymisestä joskus 80-luvun puolivälissä saisi myös aika melleviä tarinoita. Esimerkiksi heti seuramatkojen bussissa kohteeseen körötellessämme opas heittäytyi vallan vitsikkääksi kertomalla, että hyvää pääsiäistä sanotaan kreikaksi kala paska. Olimme myös kuulleet, että ravintolassa syödessä tuli antaa tarjoilijalle tippiä hyvästä palvelusta. Meitä oli siinä kolme untuvikkoa ulkomailla, joten kun asia kesken mansikkajäätelöannoksien lusikoinnin tuli mieleen, yksi meistä kaiveli kolikot esille, pysäytti ohi menevän sangen hämmentyneen näköisen tarjoilijan ja lykkäsi rahat hänelle kouraan. Jälkeenpäin nauroimme asialle ja vielä tänäkin päivänä se kulkee suvussa mukavana anekdoottina tyyliin muistatkos silloin Kreetalla…

Mutta niin, tämä lukupiirin kirja. Suosittelen Kreikkaan ihastuneille ihmisille. Kulttuuri, kieli ja ruoka tulevat ihastuttavasti kirjassa esille. Välillä edellisten kuvaukset olivat vähän liiankin tarkkoja, mutta ne pystyi sujuvasti hyppäämään ylitse. Ei minua esimerkiksi hirveästi kiinnostanut jonkin paikan erilaiset nimet, vaikka se tieto sinällään kertoikin paljon kreetalaisesta kulttuurista. Ei kaikkea kuitenkaan tarvitse niin tarkkaan selittää. Kirjaa voi myös lukea sieltä täältä, yhden luvun alusta ja toisen keskivaiheilta. Jonkinlainen kronologia tarinassa on, mutta juoni tulee selväksi jo takakannesta: Merja saapuu nuorena tyttönä Kreetalle töihin ja asuu saarella vuosikymmenten ajan.

Kökön kätkö ja pieleen mennyt dinosauruskirja

Kökkökö kätkö?

Ei suinkaan, vaan Hanna Kökön kirja Kätkö! Kirja kertoo kuudesluokkaisesta Manusta, joka harrastaa geokätkeilyä. Siitä siis kirjan nimi. 

Kesällä Manu pääsee vihdoin eroon ärsyttävistä luokkakavereista ja tyhmistä opettajista. Vielä tyhmempää äitiä pääsee onneksi pakoon metsään etsimään uutta geokätköä. Metsästä löytyy myös mustatukkainen tyttö nimeltä Helmi, jonka kanssa on yllättävän helppo jutella kaikenlaisista asioista, esimerkiksi äidin uudesta miesystävästä.

Mutta mikä on Helmin salaisuus?

Kirja löytyy täältä. Suosittelen etenkin viitos-kuutosluokkalaisille ja seiskoille.

Surullistakin surullisempi

Ajatuksena oli myös, että kirjoittaisin vinkin kirjasta nimeltä Johannes ja Jura. Kirja on hyvin houkuttelevan näköinen, sillä kannessa on dinosauruksen kuva ja takakannessa kerrotaan, että Jura on maailman ainoa elävä dinosaurus. Mikäpäs se parempi vinkkauskirja pojille?

Mutta kuinkas kävikään... Aloin muotoilla vinkkiä seuraavasti:

"Entä jos löytäisit elävän dinosauruksen?
Näin käy päähenkilölle Kirsti Ellilän kirjassa Johannes ja Jura. 
Jura on brachiosaurus ja hän painaa kymmeniä tuhansia kiloja. Pituutta hänellä on kaksikymmentäviisi metriä. Koska hän on niin iso, kaikki (etenkään aikuiset) eivät välttämättä näe häntä.
Jura on harvinainen dinosaurus myös siksi, että hän osaa syödä styroksirasioiden ja pizza-laatikoiden lisäksi myös suruja. Jura onkin eräänlainen surumagneetti.---
Eräänä syksyisenä yönä Jura näkee kaksikin surullista poikaa. --- Kallen isä ja sisko ovat surun murtamia, sillä lasten äiti on kuollut. ---
Kirja löytyy täältä."

Sitten erehdyin lukemaan kirjan kannesta kanteen.  Tai, melkein takakanteen, sillä loppuhuipennuksen tienoilla kyyneleet alkoivat tippua silmistäni ja päätin, että tästä kirjasta EI voi tehdä blogikirjoitusta, sillä se on liian surullinen.

En siis voi suositella tätä kirjaa kenellekään. Se on kyllä lämminhenkinen ja jollakin tavalla myös lohduttava, ilman muuta vaikeuksista päästään yli ja ystävyys saattaa löytyä kummallisista yhteyksistä. On siinä myös huumoria. Jos ajatellaan vaikka sitä, millä tavalla kymmenien tuhansien kilojen painoinen dinosaurus saa palautettua pulloja automaattiin...

Kirjoja läheisen ihmisen kuolemasta tarvitaan tietysti. Mutta minun ei ole pakko kirjoittaa niistä mitään tähän blogiin!

Saksalaisten klassikkojen kesä tai kuinkas sitten kävikään...

Ennen kesää ja etenkin ennen kesälomaa, minulla oli kunnianhimoisena ajatuksena lukea tulevan kesän aikana pino saksankielisiä klassikkoja. Kipinän sain tähän ulkomaanmatkasta, joka suuntautuisi Berliiniin. Samalla kun tutkailin matkaoppaita, aloin miettiä mitä tiedän saksankielisestä kirjallisuudesta ja mihin haluaisin tutustua. Berliinissä joutuisin väistämättä keskelle karvasta historiaa, nyt halusin tutustua johonkin hieman kevyempään.

Herman Hesse: Lasihelmipeli

Ehdottomasti kummallisin kirja, mihin olen vähään aikaan tarttunut. Kirjaston kirjan takakannessa, etu- tai takaliepeessä ei kerrota mitään kirjan sisällöstä. Kyseessä on tietysti Klassikko, Herman Hessen Se Tärkein Teos. Mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja salamyhkäinen. Sanottu science fictioksi tai utopiaksi ja henkisen kasvun kertomukseksi. Millainen peli on lasihelmipeli?

Sitten luin jostakin, että kirjassa eletään utopiallista, suurten sotien jälkeistä aikakautta.

Kirja odottaa edelleen kotihyllyssä.


Alfred Döblin: Berlin Alexanderplatz

Ehdoton valinta, kun matkani suuntautuisi Berliiniin. Olen tämän joskus opiskeluaikoina harpponut läpi, mutta nyt halusin lukea sen uudelleen. Kirjassa kerrotaan ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä ajanjaksosta vankilasta vapautuneen sementtityöläisen silmin.

Sen verran kirja ja sen miljö minuun kuitenkin vaikutti, että pyöriskelin Alexanderplazin aukiolla pariinkin otteeseen vannottaen itseäni lukemaan kirjan heti kun palaan Suomeen.

No, en edelleenkään ole uudelleenlukenut kirjasta muuta kuin takakannen.

Günter Grass: Peltirumpu

Tämä onnekas klassikko oli se kirja, johon tartuin ensimmäisenä kesälukemisenani! Ja hups keikkaa, kesä olikin jo ohi, kun sain kirjan luettua tässä pari päivää sitten.

Kirjassa kertoja-päähenkilö makailee mielisairaalan vuoteessa ja odottelee päätöstä jonkinlaisesta oikeudenkäynnistä. Hän kertoo oman elämäntarinansa alkaen lapsuudesta ja päättyen kirjan nykypäivään. Kerronta on lennokasta, mielenkiintoista, mielikuvituksellista ja se täyttää mielestäni maagisen realismin määritelmän. Aina ei voi tietää, mikä onkaan totta ja mikä mielikuvitusta? Entä millainen symboliarvo on kerroituilla tapahtumilla tai vaikkapa erityistaidoilla, mitä kertoja osaa?

Toistaalta tämäkään kirja ei ollut niitä maailman kevyimpiä. Siinä päähenkilö kertoo seikkailuistaan (peltirumpunsa kanssa) toisen maailmansodan molemmin puolin historiallisesti järkyttävien tapahtumien näyttämöllä, kuten esimerkiksi Normandiassa.

Että se sitten niistä kevyistä kesälukemisista saksalaisten klassikkojen parissa...

Paratiisi lukupiirissä

Viitasaaren kirjaston lukupiirin seuraava kokoontuminen on 16. päivä toukokuuta 2013 torstaina vanhaan tuttuun aikaan eli vartin yli viisi. Käsittelyssä meillä on tällä kertaa Toni Morrisonin erinomainen kirja nimeltään Paratiisi.

Toni Morrison

Toni Morrisonin "oikea" nimi on Chloe Anthony Wofford, ja kyllä, hän on nainen. Morrison sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1993. Hänen kuuluisin teoksensa lienee nimeltään Minun kansani, minun rakkaani.

"He ampuvat valkoisen tytön ensin."

Kirja alkaa vuodesta 1976, tapahtumapaikkana on Oklaholma, Yhdysvallat. Aseistautunut miesjoukko saapuu entiselle luostarille, jonka asukkaiden epäsiveellisyydestä ja synnillisyydestä he ovat saaneet tarpeekseen. Valkoinen tyttö ammutaan ensin, muiden kohtalo jää auki.

"Naapurit näyttivät ilahtuvan, kun vauvat tukehtuivat."

Tämän hätkähdyttävän alun jälkeen siirrytään Mavis-nimisen naisen tarinaan, vähintäänkin yhtä järkyttävän ensimmäisen lauseen myötä. Jatkossa kerrotaan eri henkilöiden kautta siitä, mikä kärjisti Ruby-kaupunkilaisten miesten ja entisen luostarin naisten välit tähän pisteeseen.

En tosin tiedä voiko sanoa noin, että heidän välinsä kärjistyivät, sillä ainakin noin kolmasosan luettuani eivät luostarin naiset vaikuta kovin aktiivisilta toimijoilta kaupunkilaisia vastaan. Monessa lukemassani arvostelussa puhutaankin esimerkiksi naisten turvakodista, kun puhutaan luostarin asukkaista.

Kirjasta tulee mieleeni joskus lukemani toteamus, että afrikanamerikkalaiset naiset ovat kaksinkertaisesti sorrettuja, ensin ihonvärinsä sitten sukupuolensa takia.

"Don't stare, child"

Ainoa asia, mikä lukukokemuksessa minua häiritsee on suomennos, josta kuultaa alkuperäiskieli lävitse. Kääntäjä on siis suomentanut englannin kielen sanoja lauseina, eikä ajatuksina.

Laitan nyt tähän kaksi esimerkkiä lauseista, joista ylivirkeä intoilija aivoissani huomauttaa. Kyseessä on repliikki: - Älä tuijota, lapsi. Tämä on käännetty sanasta sanaan, alkuperäinen menee näin: Don't stare,  child. Repliikki olisi kenties ollut luontevampaa suomentaa muotoon "älä tuijota" tai "älä pentu tuijota".

Entäs tämä: "Karjan myyntiä vuoden 1958 huippuhintaan säesti tappio osavaltiollisessa kirkonjohtajanvaalissa, koska hän halveksi avoimesti koululaisten istumamielenosoitusta siinä drugstoressa Oklahoma Cityssä." En tiedä miten muut tämän näkevät, mutta minä takerrun sanaan "siinä". Se (that) drugstore Oklahoma Cityssä viittaa johonkin tiettyyn, tunnettuun kauppaan ja siellä tapahtuneeseen mielenosoitukseen. Ehkä suomen kielelle luontevampaa olisi ollut kirjoittaa "siinä tietyssä" tai jättää "siinä" kokonaan pois: "...koska hän halveksi avoimesti koululaisten (kuuluisaa) istumamielenosoitusta Oklahoma Cityn drugstoressa."

Näistä pilkunviilauksista huolimatta kirja on todella hyvä, suosittelen! Oikein mielenkiintoinen, monipolvinen ja ajatuksia herättävä kirja.

Sitten kun Sookiet on loppu...lisää Charlaine Harrisia!

Charlaine Harris on monelle hyvin tuttu kirjailija Sookie Stackhouse -romaaneista. Romaaneiden ääreen monet taisi johdattaa HBO:n tekemä oivallinen vampyyritelevisiosarjasta True Blood, joka perustuu siis juuri Harrisin romaaneihin.

Kirjasarjassa ollaan menossa numerossa seitsemän, Pahan veren valtakunta on uusin vampyyreistä kertova kirja. Suomennosta odottavat vielä ainakin viisi Sookie-kirjaa!

Mitä voi tehdä odotellessa?

Hyppysiini sattui täällä Viitasaaren kirjastossa Charlaine Harrisin englanninkielinen teos Real Murders - an Aurora Teagarden Novel. Hetken mietittyäni otin kirjan lainaan asenteella: vilkaisen ainakin, jos en jaksa lukea.

Aurora Teagarden

Kirjan päähenkilö on vaatimattoman näköinen, parisuhdetta kaipaileva nuori nainen, jolla on pitkät, usein nutturalla olevat hiukset ja silmälasit. Hän asuu pikkukaupungissa, jossa kaikki tuntevat toisensa ja mikä tietysti mielestäni hykerryttävintä; Aurora on töissä kirjastossa kirjastonhoitajana!

Kuulostaa tylsältä, mutta päin vastoin!

Auroralla on hurja harrastus: kerran kuussa TosiMurhat-kerho kokoontuu keskustelemaan tosielämässä tapahtuneista kammottavista murhista, joissa syyllistä ei löytynyt, tai ratkenneista tapauksista, jotka olivat muuten mielenkiintoisia. Suomen kontekstissa kerholaiset voisivat esimerkiksi keskustella Kyllikki Saaren tai Bodominjärvien murhista.

Kauhea alku

Kirja alkaa siitä, kun Aurora löytää raa'asti murhatun tuttavansa TosiMurhien kerhon aloitellessa sen iltaista tapaamistaan. Hyvin pian käy selville, että murhaaja on kopioinut tosi elämän murhaa, josta kerhon piti keskustella sinä iltana. Auroran järkytys välittyy lukijalle siinä määrin, että välillä murhat tuntuvat oikeilta, eivät lainkaan viihteeltä, vaikka Harris kirjoittaakin hauskasti ja humoristisesti.

Hyvä paketti

Kokonaisuudessaan kirja oli oikein oikein hyvä! Juoni oli tiivis, se kuljetti hyvin mukanaan, epäiltyjen henkilöiden joukko oli sopivasti rajattu ja loppuratkaisu tuli yllätyksenä, kuten kunnon dekkarissa täytyykin tapahtua. Kieli on nokkelaa ja älykästä ja päähenkilö on suorastaan valloittava persoonallisuus.

Kirja on kirjoitettu ennen Sookieta 1990-luvun alussa, joten kännyköitä ja internettiä ei tarinassa esiinny. Samoin Auroran työpaikka tulee kirjassa mielenkiintoisesti esille: kirjastosta lainaaminen on modernisoitunut huomattavasti niistä päivistä.

Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka pitävät Sookie Stackhouse -kirjoista, kunnon dekkareista ja/tai chick litistä!

KesäTuulin fantasiavinkit

Viitasaaren kirjaston väellä oli kesäkuussa ilo nauttia Tuulin, 4H-yhdistyksen varoin palkatun kesätyöntekijän, seurasta ja työpanoksesta parin viikon ajan. Fantasiakirjojen vannoutuneena ystävänä hän kirjoitti lukijoillemme vinkkejä nuorten fantasiakirjoista. Tässä siis Tuulin vinkit, olkaa hyvä!

(Fantasia)lukuvinkkejä nuorille

Elikä tässä joitain fantasiakirjoja, jotka olen lukenut ja hyviksi kokenut. Ja pelkkää fantasiaa tässä on siitä syystä, että sitä olen lukenut eniten, ja siitä on helpoin kirjoittaa ja kertoa. Sitä paitsi mielestäni fantasiakirjat nyt sattuvat olemaan hyviä. Tokihan niitä muitakin hyviä kirjoja on…

Itse tutustuin fantasiaan siinä kymmenen ikävuoden kieppeillä äitini lainattua minulle Harry Potter -kirjasarjan ensimmäisen osan. Rakastuin siihen. Eniten minua kiehtoi se, miten yksityiskohtaisen maailman J.K. Rowling on onnistunut luomaan. Siksi se onkin ensimmäinen kirjavinkkaukseni:

1.                 J.K. Rowling: Harry Potter – sarja:

-         Harry Potter ja viisasten kivi

-         Harry Potter ja salaisuuksienkammio

-         Harry Potter ja Azkabanin vanki

-         Harry Potter ja liekehtivä pikari

-         Harry Potter ja Feeniksin kilta

-         Harry Potter ja puoliverinen prinssi

-         Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Tietenkin kirjassa kiehtoi myös sen loistelias juoni, joka pitää lukijan jännityksessä aina loppuun asti. En voi kuin ihailla Rowlingin mielikuvitusta. Kirja kertoo myös ihanasti ystävyydestä ja sen tärkeydestä: Harry ei olisi pötkinyt kovinkaan pitkälle ilman Ronia, Hermionea ja muita ystäviään. Lisäksi kirjassa käsitellään vaikeitakin aiheita, kuten läheisen ihmisen kuolemaa ja sen tuottamaa tuskaa. Mutta siitäkin selvitään… Jos et ole vielä lukenut tätä sarjaa, mars kirjastoon!

2.                 Walter Moers: Kapteeni Sinikarhun 13 ½ elämää

Rakastan tätä kirjailijaa, en vain siksi, että hänet kirjansa ovat ihanaa luettavaa, vaan myös siksi, että hän kuvittaa kirjansa itse. Se on aika harvinainen tapaus se. Tässä olisi jo hyvä syy tutustua edellä mainittuun kirjaan ja koko muuhun tuotantoon.

Kapteeni Sinikarhun 13 ½ elämää on kertomus karhusta, jolla on 27 elämää , joista hän kertoo puolet. Sinikarhu elelee mm. merirosvona, pakolaisena, herkkusuiden saarella, Sysivuoressa, Suuressa metsässä sekä makealla aavikolla… Eikä alkuunkaan ongelmitta.

Kirjailija ei ole todellakaan unohtanut käyttää huumoria, mikä on aina plussaa. Juoni etenee joutuisasti, ja ennen kuin olisi siihen valmis, kirja loppuu. Aivan ihana tarina sinisen karhun kasvusta ja elämänpuolikkaasta. Lukekaa ihmeessä Moersin muutkin kirjat!

3.                 Cornelia Funke: Mustesydän

Meggie on aina viihtynyt kirjojen maailmassa – kuvainnollisesti. Mon (Meggien isän) vanhan ystävän Tomusormen ilmestyttyä uudestaan kuvioihin Meggien maailma muuttuu peruuttamattomasti: Mo ja Meggie joutuvat lähtemään pakomatkalle, mutta ongelmia ei ratkaista niin yksinkertaisesti. Myöhemmin Meggie saa myös huomata, että kirjojen maailmassa olo ei olekaan aina kuvainnollista.

Pidän tästä kirjasta. Se tempaisee mukaansa heti alusta lähtien, eikä päästä otteestaan ennen loppua. Kirja sitä paitsi kertoo suuresta mieltymyksestäni: kirjoista! Helppoa eläytyä hahmoihin, kun heillä on samoja mieltymyksiä. Funkella on ihana kirjoitustyyli. Kuvaus on kaunista, teksti mukavan persoonallista.

Älkääkä unohtako sarjan muita osia: Musteloitsua ja Mustemaailmaa!

Samalta kirjailijalta suosittelen vielä seuraavaa kirjaa:

4.                 Rosvoruhtinas

Orvoiksi jääneet sisarukset Prosper ja Bo karkaavat inhottavaa tätiään Venetsiaan, josta heidän äitinsä on kertonut mitä ihmeellisimpiä tarinoita. Sisarukset piiloutuvat kaupunkiin ja tapaavat siellä pojan, joka kutsuu itseään Rosvoruhtinaaksi. Todellista henkilöllisyyttään hän ei suostu paljastamaan. Prosper ja Bo liittyvät Rosvoruhtinaan kaitsemaan rosvojoukkoon, joka koostuu vain ja ainoastaan lapsista. Kun Rosvoruhtinas ottaa vastaan haasteen varastaa eräästä palatsista Venetsian leijonan siipi, joutuvat pikkurosvot jännittävän seikkailun syövereihin.

IHANA kirja! Lukekaa ihmeessä.

5.                 Rick Riordan: Percy Jackson – sarja:

-         Salamavaras

-         Hirviöiden meri

-         Titaanien kirous

-         Labyrinttitaistelu

-         Jumalten sota

Jos olet vähääkään kiinnostunut Kreikan jumalista, tämä kirjasarja on juuri sinua varten! Minusta ainakin on mielenkiintoista, kuinka jokaisella asialla on tämän mukaan oma jumalansa: merellä, tuulella, lumella, auringolla, kuolemalla, avioliitolla, metsästyksellä… Kaikella!

Sarjassa Perseus –niminen 12-vuotias poika, jolla on lukihäiriö ja ADHD, menee New Yorkiin luokkaretkelle. Percy säikähtää aika lailla, kun yksi hänen opettajistaan muuttuu raivottareksi, mutta kukapa ei säikähtäisi? Tapahtuneen jälkeen kukaan ei tunnu muistavan asiasta mitään eikä raivottareksi muuttuneesta opettajastakaan. Erilaisten sattumusten kautta Percy saa kuulla olevansa puolijumala, ja hänet passitetaan puoliveristen leirille, missä hänen kaltaisensa ovat suojassa hirviöiltä. Mutta vaikka Percy onkin nyt suojassa, rauha ei palaa maahan: hän haluaa pelastaa äitinsä, jonka minotauros vei juuri ennen Percyn leirille tuloa. Tästä alkaa Percyn pitkä ja mutkainen matka manalaan, jonne minotauros hänen äitinsä vei…

Hyvä kirjasarja, jonka luin pari vuotta sitten. Sopii parhaiten 11–14-vuotiaille, mutta miksei vanhemmillekin. Taikka nuoremmille, jos kiinnostus riittää.

6.                 Philip Pullman: Universumien tomu –sarja:

-         Kultainen kompassi

-         Salaperäinen veitsi

-         Maaginen kaukoputki

Tämä sarja kannattaa lukea! Kirjoissa on oma taikansa, joka paljastuu ainoastaan lukemalla kirjat itse. Miljöö on mielenkiintoinen ja vaihteleva: kirjassa on miljoonia maailmoja, joissa käydään sarjan aikana monissa.

Sarjan alussa Lyra-niminen tyttö, joka elää meidän maailmamme rinnakkaistodellisuudessa, saa haltuunsa aletiometrin, jota oppii ajan kanssa tulkitsemaan ja hyödyntämään. Kojeen tarkoitus on selvittää totuus mistä tahansa. Sen avulla Lyra aikoo pelastaa ystävänsä Rogerin, jonka kahmaisijat ovat kaapanneet. Lyra lyöttäytyy yhteen gyptien, vesireittien vaeltavan kansan kanssa, joiden lapsia kahmaisijat ovat myös vieneet. Heidän matkansa vie kohti pohjoista, minne kadonneet lapset on viety.

Kaikkein ihanin yksityiskohta koko kirjasarjassa on mielestäni daimonit. Ne ovat Lyran maailmassa olevia eläinhahmoja, jotka ovat ihmisten sieluja – jokaisella on omansa. Lasten daimonit voivat muuttaa muotoaan miksi eläimeksi tahansa, mutta aikuistuttuaan ihmisten daimonit ottavat pysyvän hahmon, riippuen henkilön luonteesta: esimerkiksi palvelijoiden daimoneilla on lähes poikkeuksetta koiran hahmo, ja merimiehillä jonkin merilinnun tai kalan hahmo. Daimonien ja ihmisten välillä on ”side”, joka kytkee heidät kiinni toisiinsa: he eivät voi mennä kovinkaan kauas toisistaan (poikkeuksena noidat ja heidän daimoninsa). Lisäksi ihmiset ja daimonit voivat vaihtaa ajatuksia keskenään.

Lukemisen arvoinen sarja!

7.                 Terry Pratchettin kirjat

Terry Pratchettilla on paljon lukemisen arvoisia kirjoja, joista en itsekään ole ehtinyt lukemaan puoliakaan. Pratchett käyttää huumoria, joka uppoaa minuun, ja varmasti moniin muihinkin – eipä hän muutoin olisi niin suosittu. Pratchettin kirjat ovat omalaatuisia, mutta se niistä tekeekin niin hyviä: hauskannimiset hahmot, mahdottomat tapahtumat ja kohdat, joille ei voi olla nauramatta tekevät Pratchettin kirjoista mielekästä luettavaa. Luettelen muutaman esimerkin, jotka olen ennättänyt lukemaan:

-         Noitasiskokset

-         Pienet jumalat

-         Noitia maisemissa

-         Valkoparta karjupukki

-         Vapaat pikkumiehet (Tiffany Särkysestä kertovan sarjan ensimmäinen osa)

-         Tähtihattu (T.S.:stä kertovan sarjan toinen osa)

-         Talventakoja (T.S.:stä kertovan sarjan kolmas osa)

Tuosta on hyvä aloittaa.

Kirjastonhoitaja lisää tähän huomautuksenaan, että Pratchettin Kiekkomaailma-sarja on Viitasaarella hiljattain siirretty nuorten fantasiasta aikuisten fantasiahyllyyn.

8.                 Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli

Aivan ihana kirja. Joka on tietenkin osa sarjaa, taas. Muut osat ovat Riitasointu ja Hiljaisuus, ainakaan suomeksi ei ole vielä muita ilmaantunut. Hiljaisuutta en ole vielä itse päässyt edes lukemaan, mutta odotan innolla.

Kirja kertoo 17-vuotiaasta Norasta, joka elää kutakuinkin tavallista elämää äitinsä kanssa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Noran luokalle tulee uusi oppilas: Patch. Hän vetää Noraa jollain oudolla tavalla puoleensa ja näyttää ilmaantuvan kaikkialle, missä Norakin on. Patchin tulon jälkeen alkaa tapahtua kummia asioita, jotka samanaikaisesti sekä pelottavat että kiehtovat Noraa.

Kaiken kaikkiaan loistava rakkaustarina, joka pitää jännityksessä loppuun saakka. Loppu onkin hyvin vaikea arvata etukäteen. Todella mukaansatempaava kirja, ja plussana vielä suurenmoinen kansikuva!

9.                 Michael Scott: Kuolemattoman Nicholas Flamelin salaisuudet:

-         osa 1: Kirjanvartija

-         osa 2: Maagikko

-         osa 3: Velho

Enempää tästä sarjasta ei ole vielä suomeksi ilmestynyt, mutta englanniksi on jopa kolme seuraavaa osaa saatavilla. Vauhtia, suomentajat!

Sarja kertoo kaksosten, Sophien ja Joshin tiestä mytologian maailmaan, josta ei vaaroja puutu. Alkemisti Nicholas Flamelin ja tämän vaimon Perenellen avustuksella kaksoset pääsevät pikkuhiljaa jyvälle tästä heille uudesta maailmasta, sekä omista kyvyistään, joista he eivät ennen olleet tienneet…

Kaikki kirjasarjan hahmot kaksosia lukuun ottamatta perustuvat aitoihin historiallisiin henkilöihin tai mytologian olentoihin, mikä vain lisää sarjan kiinnostavuutta. Todellakin lukemisen arvoinen sarja!

10.            Debi Gliori: Magiaa –sarja:

-         Magiaa mahan täydeltä

-         Magiaa millin tarkkuudella

-         Magiaa mennen tullen

-         Magiaa musta taivas

-         Magiaa meri tumma

-         Magiaa mafian tahtiin

Luin tämän sarjan joskus ala-asteella, ja pidin siitä todella paljon! Voisin toki vieläkin lukea tämän, niin että kyllä tämä vähän vanhemmillekin soveltuu. Kirjoissa käytetään paljon huumoria, mikä on mielestäni edelleen oikein hyvä asia. Juoni etenee joutuisasti, eikä jää paikoilleen junnaamaan. Tarinan keskushenkilöinä ovat Strega-Borgian noitaperheen henkilöt. Perheellä on melko erikoisia lemmikkejä, kuten krokotiili, aarnikotka, jeti ja lohikäärme.

Sarjan ensimmäinen osa alkaa siitä, että Strega-Borgioiden perheen isä, Luciano, siepataan. Tästä alkaa sarja pähkähulluja tapahtumia, joiden päähenkilöinä toimivat perheenjäsenet. Sydäntä lämmittävä kirjasarja!

11.            Eoin Colfer: Artemis Fowl –sarja:

-         Artemis Fowl

-         Artemis Fowl: Tehtävä pohjoisessa

-         Artemis Fowl: Ikuisuuskoodi

-         Artemis Fowl: Opalin kosto

-         Artemis Fowl: Kadonnut siirtokunta

-         Artemis Fowl: Aikaparadoksi

-         Artemis Fowl: Atlantiskompleksi

Kirjasarja kertoo Artenmis Fowl –nimisestä ärsyttävästä rikkaasta neropojasta, joka haluaa ottaa selvää keijujen maailmasta, josta on saanut tietää jokin aika sitten: hän haluaa nimittäin käyttää keijuja hyväkseen. Sarjan edetessä käykin aivan toisin kuin Artemis on suunnitellut, ja ärsyttävän sijaan hänestä alkaa kasvaa ihan mukava poika, jolla on sydän paikallaan. Tätä kirjasarjaa serkkuni aikanaan suositteli minulle – nyt minä suosittelen tätä teille!

Kirjasarjaan pitäisi tulla vielä lisää osia, ainakin yksi, mutta suomennosta odotellaan. Enkä ole täysin varma, onko sarja ilmestynyt kokonaan edes englanniksi. Mutta noista edellä mainituista on hyvä aloittaa.

12.            Dominic Barker: Pertteli – poika joka ei halunnut pelastaa maailmaa

Ai että, tämä on hyvä kirja! Kirja on pullollaan jännitystä, yllätyksiä ja ennen kaikkea huumoria.

Pertteli ei tiedä mitään parempaa, kuin olla kotona sikojensa seurana. Mutta kaikki kaatuu, kun velho nimeltä Capablanca pakottaa hänet mukaansa maailmaa pelastamaan. Heidän mukaansa lyöttäytyy myöhemmin neidon pelastamisesta haaveileva Hartsalla, äkäinen prinsessa Sipriina ja kääpiö nimeltä Tumppi. Kulkuvälineenä heillä on hevonen, jolla on niinkin osuva nimi kuin Possu. Tarina on täynnä enemmän tai vähemmän sankarillisia tekoja, joista ei kyllä puutu hauskuutta. Lukekaa, lukekaa!

13.            Neil Gaiman: Hautausmaan poika

Todella hyvä kirja, erilaisuudessaan mieleenpainuva.

Kirjan alussa perhe joutuu murhaajien kynsiin, mutta pienin lapsi, reilun vuoden ikäinen poikataapero jää henkiin. Poika joutuu läheiselle hautausmaalle, jonne hän sitten jääkin – ei kuolleena, vaan asumaan. Hautausmaan kummitukset nimittäin adoptoivat pojan. He kasvattavat poikaa tämän koko lapsuuden hyvissä hoivissa, ja poika on onnellinen. Kuvioihin ilmestyy kuitenkin muutama muuttuva tekijä, kuten hänen perheensä murhaaja. Vaikka suuren osan ajasta tapahtumapaikkana onkin hautausmaa, kirjasta ei silti vauhtia puutu.

Tämä on koskettava kirja, joka parhaimmillaan saa lukijan itkemään lopussa. Suosittelen.

14.            Angie Sage: Septimus Heap –sarja:

-         Magiaa

-         Varjo

-         Peili

-         Kivi

-         Saari

-         Pimeä

Näiden lisäksi sarjaan kuuluu myös täydennysosa The Magykal Papers, jota ei ole suomennettu.

Septimus Heap, velhosuvun seitsemännen pojan seitsemäs poika, kuolee synnytyksessä, ja kätilö vie ruumiin pois. Samaan aikaan perheen isä Silas Heap löytää pensaan alta kapaloissa olevan tyttövauvan. Se näyttää olevan hylätty. Septimuksen perhe ottaa tyttövauvan huostaansa, ja he pitävät tätä omanaan. Vuosien mittaan käy kuitenkin ilmi, että tyttö on kuolleen kuningattaren tytär, ja että hän on vaarassa…

Tämä on hyvä sarja, josta olen lukenut kolme ensimmäistä osaa. Se olisi varmaan kolahtanut paremmin, jos olisin aloittanut lukemisen hiukan nuorempana. Sarja on varmaankin suunnattu n. 10-14-vuotiaille.

15.            J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta –trilogia

-         Sormuksen ritarit

-         Kaksi tornia

-         Kuninkaan paluu

Tämä fantasiakirjallisuuden klassikko kannattaa lukea. Jos pidät TSH -elokuvista, tämä kirjasarja olisi hyvä käydä läpi, sillä elokuvaan ei millään mahdu kaikkea, mitä kirjassa on. Esimerkiksi hahmoja ja tapahtumia on poistettu elokuvasta.

Frodo lähtee suorittamaan vaikeaa tehtävää läpi Keski-Maan: hänen on tuhottava voimakkain mahtisormus mitä maailmassa on, muuten maailma on tuomittu Sauronin vallan alle: tuhoon. Hän saa matkakumppanikseen kahdeksan seuralaista; kolme muuta hobittia, velhon, kääpiön, haltian ja kaksi ihmistä. Heidän tehtävänsä on auttaa Frodoa matkallaan ja suojella tätä. Matkalla he kohtaavat paljon vaaroja, eivätkä örkit suinkaan ole niistä suurimpia…

Semmoinen knoppitieto vielä, että tässäkin sarjassa käytetyssä haltiakielessä, jonka Tolkien on itse kehitellyt, on otettu mallia suomenkielestä!

16.            Stephenie Meyer: Twilight –sarja

-         Houkutus

-         Uusi kuu

-         Epäilys

-         Aamunkoi

Tämä sensaatiomainen kirjasarja on syytä lukea. Monet ovat nähneet pelkät elokuvat, ja jääneet paljosta vaille! Mielestäni Kristen Stewart ei ole onnistunut Bellan roolissaan, sillä tajusin Bellan luonteenkin kunnolla vasta luettuani kirjat. Monilla on ennakkoluuloja Twilight –sarjaa kohtaan, mutta suosittelen kokeilemaan; minä ainakin yllätyin, kuinka ahmimalla kirjat tuli luettua. Meyerin kirjoitustyyli on soljuvaa, todella helposti mukaansatempaavaa. Vaikka kirja onkin melko lailla yliromanttinen, ei lukijan itse tarvitse mikään romantikko olla. Juonenkäänteet ovat yllättäviä, ja Bella-hahmon sarkastiset kommentit tuovat kirjoihin myös huumoria.

Sarjan alussa Bella Swan muuttaa Forksiin isänsä luokse, kun hänen äitinsä muuttaa Floridaan. Hän menee uuteen lukioon, jossa saa nopeasti uusia ystäviä. Yksi asia kuitenkin vaivaa häntä: Edward Cullen. Bellasta tuntuu siltä, että Edward välttelisi häntä ja jotenkin kärsisi hänen seurassaan. Bella päättää ottaa selvää Edwardin oudosta käyttäytymisestä, ja saakin tietää jotain, mitä ei koskaan ennen ole pitänyt edes mahdollisena.

Klassikoiden suosikkejani

Tällä viikolla olen vinkannut Suomen kirjallisuuden klassikoita kasiluokkalaisille. Tuntui sujuvan ihan hyvin, ainakin itse olin sangen tyytyväinen ja innostunut asiastani. Klassikot on ihan oikeesti hyviä kirjoja!

Lista

Vinkattavia kirjoja olivat: Mika Waltarin Suuri illusioni,  Minna Canthin Hanna, Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa, Veijo Meren Manillaköysi, Topeliuksen Linnaisten kartanon viheriä kamari, Juhani Ahon Rautatie ja Anna-Leena Härkösen Häräntappoase. Jokaiselle ryhmälle en ennättänyt vinkata kaikkia, aika kului välillä aivan liian nopeasti.

Kunnon kummitus

Yritin miettiä, mikä näistä romaaneista olisi ollut suosikkini, mistä pidin eniten? Ensin ajattelin, että tietysti Topelius. Se on kuitenkin niin hyvä, ollakseen niin vanha kirja. Kauhuromantiikkaa, kartanoromantiikkaa parhaimmillaan! Ja päälle vielä kunnon kummittelua!

Vanha kunnon Jussi

Sitten kävi surku Juhani Ahoa. Hänen kirjansa ovat kuitenkin minulle hyvin läheisiä, tutustuinhan niihin nuorena tyttönä ollessani kesätöissä Juhani Ahon museolla. Rautatie on omanlaisensa ajankuva, humoristinen kuvaus uuden ihmeen tulemisesta rautatien muodossa.

Mukava Mika

Entäs Mika Waltari, jonka nuoruuden romaaneihin hullaannuin koulutyttönä? Etenkin Suuri illusioni herätti kaukokaipuun eteenpäin, eteenpäin - ja oi sitä tunteiden paloa ja elämisen angstia, mitä henkilöhahmot tuntevat... Ei, ei Waltaria voi ohittaa.

Maijua unohtamatta

Viimeisin vilitykseni Maiju Lassila, josta olenkin jo tänne kirjoittanut tohkeissani. Miten ihminen voi kirjoittaa niin hyviä kirjoja - ja miten traaginen kohtalo kirjailijalla olikaan. Tulitikkuja lainaamassa sai minut nauramaan ääneen.

Ja ne naiset

Tuon ukkoköörin jälkeen on pakko sanoa, että entäs sitten Minna Canth ja Anna-Leena Härkönen! Kummatkin kirjalijat kuuluvat suosikkeihini, erityiseti Canthin näytelmä Anna Liisa ja oikeastaan Härkösen koko tuotanto. Alunperin ajattelin rakentaa vinkit myös Maria Jotunin ja Hella Wuolijoen teoksista, mutta oli pakko karsia - kaikkea ei voi mahduttaa oppituntiin, eikä se ole järkevääkään.

Sodasta

Tässä tulikin Veijo Meren kirjaa lukuunottamatta kaikki mainittua suosikeiksi. Tottahan toki sekin on omakohtaisesti hyväksi havaittu kirja, moderni tarina sodasta ja manillaköydestä. Miten Keppilän Joose saa salakuljetettua manillaköyden kotiinsa?

Lopuksi

Tässä blogikirjoituksessa ei tainnut olla mitään järkeä, sillä olen edelleen klassikkojen lumoissa. Lukekaa itse niin tiedätte mistä kirjoitan!

Kunnianosoitus hevosille

Hevosvoimat - toimittanut Kirsti Manninen


Kirja sisältää 31 tarinaa ihmisen ja hevosen kohtaamisista. Tekstit on koottu hevosaiheisen kirjoituskilpailun "Hopsis kopsis polleamus" sadosta. Kilpailuun lähetettiin huikeat 883 tekstiä ja järjestäjinä olivat Maaseudun Sivistysliitto, maatalousmuseo Sarka ja Maaseudun Tulevaisuus. Kertojien kirjo vaihtelee 18-88- vuotiaisiin, mikä tekee kirjan mielenkiintoisen vaihtelevaksi. Joukossa on niin tosipohjaisia kuin kaunokirjallisiakin tekstejä,  mukaan mahtuu huumoria, iloa, surua ja uskomattomiakin tarinoita hevosista ja niiden merkillisestä voimasta.  Kirjassa on kaunis kuvitus ja se jakautuu kuuteen kokonaisuuteen; hevosten Suomi, sotahevosia, hevosmiehiä, tallityttöjä, tyhjiä karsinoita ja yhdessä ikuisesti.
Tarinat eivät pelkästään kerro hevosista, vaan kuvaavat myös Suomen lähihistoriaa ja yhteiskunnan muutosta hevosen eläessä mukana muutoksessa. Kertomukset muistuttavat nyt jo kadonneesta maalaisidyllistä, johon kuului tärkeänä osana hevonen. Kirja ei kuitenkaan keskity pelkästään menneeseen, vaan nykypäivän ratsu- ja ravitallien arki saavat omat kertojansa.


"Amatöörikirjoittajien" tekstit tekivät minuun suuren vaikutuksen, luin kirjan kahteen kertaan. Hevosvoimat on kirja, joka kosketti ja herätti ajattelemaan, miten suuri merkitys hevosella on ollut ihmiselle ja yhteiskunnan kehitykselle. Tekstit ovat juurevia ja elämänmakuisia, niissä elävät ajankuvat, hevos- ja ihmiskohtalot. Eniten liikuttivat vanhojen hevosmiesten muistelut uskollisista ystävistä niin sodassa kuin peltotöissä. Itselleni tarinat toivat mieleen lapsuuden aurinkoiset hevoshaat ja kaikki ne hevoset, jotka onnekseni ovat omaan elämääni vaikuttaneet. Mieleen piirtyi kavioiden alla kovaksi tallautunut tallipolku, ratsastusretket metsässä ja se sanomaton onnentunne, kun aamuhämärässä tallissa hevonen hörähtää tervehdyksensä. Aina ei tarvita yhteistä kieltä, jotta toisiaan voi ymmärtää, se onkin yksi hevosiin liittyvistä mysteereistä.


 Hevosvoimat on kunnianosoitus hevosille ja hevosten ihmiselle jakaman toveruuden ja työpanoksen arvolle.  Katri Mehton sanoin: "Ihmisen historia asuu hevosen silmissä."