Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuorten vinkit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuorten vinkit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Viedäänkö meitä kuin lastenkirjoja kirjastoautossa?


Näin pohtii Kalle Veirton uuden nuortenkirjan päähenkilö Vilppu joutuessaan aikuisten juonittelujen kohteeksi. Tilanne on tämä: Vilppua kiinnostaisi CraftMan ja Killeri, ei sähly. Korkeintaan Xbox futis tai Fifa14. Sählyssä, siinä ihan oikeasti ja konkreettisilla mailoilla pelattavassa, tuli viimeksi nimittäin niin raskaasti takkiin ettei tulosta viitsisi edes tänne kirjoittaa (16-0). Ja vielä inhottavampia ovat voittojoukkueen terveiset: suihkun ovessa roikkuva vessapaperi, johon oli pyyhitty. Roikaleen alla lapussa teksti: te ette ole tämänkään arvoisia! Vilppu, Leksa ja Tapio ovat täsmälleen samaa mieltä. Ei sählyä.

Sitten koittaa Se Yö. Sen piti olla Peliyö, mutta siitä tulikin KellarissaMyrskyäPitämässä-yö, jonka ansiosta jonkinsortin trombi puhaltaa tienhaaraan sählymailakasan yövuorosta tulevan äidin mukaan noukittavaksi. Jo aiemmin on Vilppu huomannut kummallisen sählykirjan omassa huoneessaan.

Myrsky-yön jälkeisenä aamuna tapahtuu muutakin: koulun ilmoitustaululle ilmaantuu ilmoitus tulevista sählykisoista. Ja jotenkin siinä vaan käy niin, että Vilppu kavereineen toteaa olevansa osallistumassa sählyn Suomenmestaruuskisoihin viiden hengen erikoisjoukkueilla.

Vilpulla ja hänen kavereillaan onkin hieman kalavelkoja maksettavana vessapaperinsa suihkuun unohtaneen joukkueen kesken. Alkaa ankara harjoittelu yllättävän valmentajan johdolla.

Aikuisten vedätys onnistuu, vai onnistuuko?

Seita

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Poika joka menetti muistinsa

Viitasaaren kirjaston lukupiirin huhtikuun kirja oli Kreetta Onkelin lastenkirja nimeltään Poika joka menetti muistinsa. Arvaatte varmaan, mitä kirjassa tapahtuu? Tässä koottuja viisauksia à la Kreetta Onkeli: Poika joka menetti muistinsa:

”Meissä ihmisissä on tietoa, jota emme tiedä meissä olevan. Sen huomaa siitä, mikä meistä tuntuu tutulta, mikä vieraalta. Jos on vaikka tottunut huonoon kohteluun, se tuntuu aivan normaalilta, että näinhän se aina menee. Jos puolestaan on saanut huolenpitoa ja ystävällisyyttä, pitää itsestäänselvyytenä, että kohteliaisuus ja huomioiminen ovat tapana kaikkialla.” (s. 17)

”Arton oli hyvä olla. Mutta silloin kun on mukava olla, ei mieti, millaista on olla. Sitä vaan on.” (s.55)

”Poikia alkoi naurattaa. Nauru on hullu asia. Nauraa osaavat vain ihmiset, eivätkä hekään tiedä, miksi. Nauru on oivaltamista. Kaikki nauravat joskus, jopa he, joilla menee todella huonosti, naurahtelevat ainakin keran päivässä. Nauru on ihmisen paras ominaisuus. Nauru kumoaa kaiken, pelon, jännityksen, epäonnistumisen, ainakin hetkeksi.” (s.29)

”Ihmisen luonne on vain sellainen, että se toisinaan pahoissa paikoissa alkaa sepittää mielikuvituksellisia selityksiä asioille, joita ei käsitä. Se on ihmismielen tapa selviytyä.” (s.48-9)

”Lepo, uni, nukkuminen, uneksiminen ja haaveileminen on ihmiselle yhtä tärkeää kuin ruoka. Uni on tärkeää myös eläimille, jopa kaislikossa uinuville kaloille, ja koko luonnolle. Sen vuoksi maapallolla on kaksi vuorokaudenaikaa, päivä ja yö. Planeetta vuoroin lepää, vuoroin elää.”(s.75)

”Kimo ja Arto vilkaisivat toisiinsa. Heitä hymyilytti, kuten lapsia aina naurattaa, jos aikuiset eivät toimi järkevästi. Toisin kuin aikuisia, joita sen sijaan suututtaa, jos lapset eivät ole järkeviä. Aivan kuin kukaan aina voisi olla järkevä!” (s.22)





keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Ihan liekeissä – vau mikä kirja! (Jessica Schiefauer: Pojat)

Kun aloin lukemaan tätä kirjaa, totesin ensin, miten hienosti se alkaa.

Ensin lyhyt eräänlainen omistuskirjoitus: Tarina kerrotaan niille, jotka uskaltavat nähdä –  niille, jotka lukevat, pitävät lukemisesta ja ajattelevat lukemaansa.

Sitten alkulukujen rakenne: Ensimmäisessä lyhyessä luvussa ilmeisestikin aikuinen Kim saa puhelun ystävältään Bellalta vuosien takaa. Hänen on tultava tapaamiseen, kolmas nuoruuden ystävä Momo on jo tulossa. Ei kerrota mistä on kysymys, vaan jatketaan esittelemällä nämä kaksi muuta tyttöä omissa luvuissaan limittäin nykyhetken kanssa.

Kerronta siirtyy lapsuuden ja nuoruuden rajamaille: epämiellyttävään teini-ikään. Silloin seisoskellaan koulun käytävillä ja etsitään turvaa ystävistä.

Ja sitten kirjoittamiini muistiinpanoihin ilmaantuu aika lailla kirosanoja ja huutomerkkejä. En meinaa pysyä nojatuolissa, on selattava kirjaa alkuun ja takaisin siihen missä olen menossa, ja huutomerkkien ja ällistyksestä kertovien isojen kirjainten käyttö lisääntyy mitä pidemmälle tarinaan imeydyn. Nerokasta! Ei voi olla totta!

Sitten on vaan luettava. Koko. Kirja. Heti.

Raapustin siis muistiinpanoja samalla kun luin, jotta pystyn rakentamaan edes jotenkin järkevän blogitekstin tai kirjavinkin. Joten siis tämä blogiteksti, niin, siis, tarkoitan, kirja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja voin suositella sitä ihan kaikille maailman ihmisille, joita lukeminen kiinnostaa. Erityinen kohderyhmä voisi olla noin yhdeksäsluokkalaiset ja sitä vanhemmat nuoret, jotka tuskailevat ah niin ihanan teini-iän kynsissä. Kirja jää mietityttämään, ilahduttamaan ja vihastuttamaan.


Tästä on muuten tulossa elokuva syksyllä 2015.

Seita

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Lukupiirin maaliskuun kirja...


…on Merja Tuominen-Gialitakin kirja nimeltään Koko kylän pidot. Tämä kuuluu jälleen siihen lajiin kirjoja, joita ei olisi muuten tullut luettua ellei olisi tämä lukupiiri Viitasaaren kirjastolla. Kirja on kai eräänlainen elämäkerta tai ainakin siinä kerrotaan Merjan elämänkokemuksista 1970-luvun Kreetalta aina näihin päiviin saakka. Kirja on myös matkakirja eli siinä pääsee tutustumaan matkaoppaita syvällisemmin yhden Kreikan saarten kulttuuriin ja tapoihin. Mielestäni kirja on myös fiktiivinen kertomus, jossa seikkailee päähenkilö nimeltään Merja. Tämä siksi, koska monet sattumukset ja tapahtumat, joita kirjassa esitellään, ovat melkeinpä liian mehukkaita ollakseen totta. Ja toisaalta, mitä väliä sillä on, ovatko tapahtumat täysin pilkulleen todenmukaisesti kerrottuja? Eipä mitään, jos kirjasta ei etsi satavarmoja faktoja siihen, miten Kreetalla tulee käyttäytyä. Kaikillahan on taipumus vähän värittää tapahtumia, kertoa suunnilleen puolitotta ja päästellä pajunköyttä toinen puoli.

Omista muistikuvistani Kreetalla käymisestä joskus 80-luvun puolivälissä saisi myös aika melleviä tarinoita. Esimerkiksi heti seuramatkojen bussissa kohteeseen körötellessämme opas heittäytyi vallan vitsikkääksi kertomalla, että hyvää pääsiäistä sanotaan kreikaksi kala paska. Olimme myös kuulleet, että ravintolassa syödessä tuli antaa tarjoilijalle tippiä hyvästä palvelusta. Meitä oli siinä kolme untuvikkoa ulkomailla, joten kun asia kesken mansikkajäätelöannoksien lusikoinnin tuli mieleen, yksi meistä kaiveli kolikot esille, pysäytti ohi menevän sangen hämmentyneen näköisen tarjoilijan ja lykkäsi rahat hänelle kouraan. Jälkeenpäin nauroimme asialle ja vielä tänäkin päivänä se kulkee suvussa mukavana anekdoottina tyyliin muistatkos silloin Kreetalla…

Mutta niin, tämä lukupiirin kirja. Suosittelen Kreikkaan ihastuneille ihmisille. Kulttuuri, kieli ja ruoka tulevat ihastuttavasti kirjassa esille. Välillä edellisten kuvaukset olivat vähän liiankin tarkkoja, mutta ne pystyi sujuvasti hyppäämään ylitse. Ei minua esimerkiksi hirveästi kiinnostanut jonkin paikan erilaiset nimet, vaikka se tieto sinällään kertoikin paljon kreetalaisesta kulttuurista. Ei kaikkea kuitenkaan tarvitse niin tarkkaan selittää. Kirjaa voi myös lukea sieltä täältä, yhden luvun alusta ja toisen keskivaiheilta. Jonkinlainen kronologia tarinassa on, mutta juoni tulee selväksi jo takakannesta: Merja saapuu nuorena tyttönä Kreetalle töihin ja asuu saarella vuosikymmenten ajan.


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Matti Karjalaisen kirjavinkit Viitasaarella

Tällä viikolla Viitasaaren kirjastolla on ollut ilo ja kunnia tarjota kirjavinkkausta kaikille yläkoululaisille.

Tässäpä vallan mainion Matti Karjalaisen kirjavinkit:

Romaanit

Reeta Aarnio: Hän joka ei pelkää
Belinda Bauer: Hautanummi
Robin Benway: Bonusraita
John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa
Bernard Cornwell: Azincourt
Andy Dougan: Kiovan Dynamon kunnia
Jenny Downham: Ennen kuin kuolen
Kat Falls: Veden alla
Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja
Neil Gaiman: Hautausmaan poika
Neil Gaiman: Coraline varjojen talossa
Manfred Gregor: Silta
Johan Harstad: Darlah – 172 tuntia kuussa
James Herbert: Rotat
Dan Höjer: Suudellaan
David Klass: Ette te minua tunne
Siri Kolu: P.I. – Pelko Ihmisessä
Walter Lord: Titanicin kohtalonyö                  
Walter Moers: Kapteeni Sinikarhun 13 ½ elämää
Michael Morpurgo: Sotahevonen
Joanna Nadin: Hanki elämä, Rachel Riley
Naurava kummitus
Mikael Niemi: Aivot pellolle
Naomi Novik:
Kuninkaan lohikäärme
Mal Peet: Maalivahti
Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon
Terry Pratchet: Noitasiskokset
Erich Maria Remarque: Länsirintamalta ei mitään uutta
Terhi Rannela: Taivaan tuuliin
Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä
Philip Reeve: Kävelevät koneet (Kulkukaupunkien kronikka)
Elina Rouhiainen: Kesytön (Susiraja, 1)
Ruta Sepetys: Harmaata valoa
Alex Scarrow: Time Riders
Salla Simukka: Jäljellä            
Salla Simukka: Viimeiset
Holly Smale: Geek Girl           
Bram Stoker: Dracula
Leonie Swann: Murha laitumella
John Wyndham: Triffidien kapina
Kate Thompson: Yön eläjä
Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella
Rick Yancey: 5. Aalto

Sarjakuvat

J.P. Ahonen:
Perkeros
Arne Bellstorf: Baby’s in Black
Berck: Kovaa peliä Chicagossa
Jeffrey Brown: Darth Vader ja poika / Darth Vader ja pikku prinsessa
Juan Diaz Canales: Blacksad – Valkoinen valtakunta
Jean-Michel Charlier: Miraget Välimerellä
Tuuli Hypén: Nanna
Young Kim: Houkutus: sarjakuvasovitus
Robert Kirkman: The Walking Dead
Manu Larcenet: Maallemuuttajat
Jeff Loeb: Batman – Pitkä pyhäinpäivä
Luke Skywalker – Galaksin viimeinen toivo
Alan Moore: Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga  1
Alan Moore: Helvetistä osa 1
Keiji Nakazawa:
Hiroshiman poika
Osamu Tezuka: Viidakon valtias
Stephan Pastis: Helmiä sioille
P. Craig Russell: Coraline
Charles M. Schulz: Tenavat
Jerry Scott: Jere
Shokki: värjyvää vampyyriviihdettä
Jeff Smith: Luupäät
Art Spiegelman: Maus
Tiitu Takalo: Kehä
Bryan Talbot: Grandville
Yann: Huuhkaja, osa 1


 Ja tässäpä vallan mainio Matti itse:

tiistai 17. joulukuuta 2013

Pelko ihmisessä...

...on Siri Kolun uusin kirja. Muistattehan toki lapsille ja lapsenmielisille suunnatun, jännittävän ja mielikuvituksellisen Me Rosvolat -sarjan? Voitti Finlandia Juniorin vuonna 2010.

Scifi-tyyppistä

Nyt Siri Kolu on kirjoittanut nuorille scifi-tyyppisen kirjan nimeltään P.I. Pelko ihmisessä. Tämä kirja oli pakko ahmaista heti sen ilmestyttyä noin kuukausi sitten ja taisi se ennättää Reetta Saineen kirjavinkkaukseenkin mukaan.

Maailma vinossa

Maailma on mennyt raiteiltaan P-influenssan myötä, eletään eräänlaisessa dystopiassa. Siinä sairastuneet ja terveet elävät tiukasti erilläään toisistaan. Suurin osa terveistä teeskentelee, ettei mitään P-sairastuneita ole olemassakaan. Pieni kapinallinen yhteisö yrittää taistella P-ihmisten oikeuksien puolesta.

P-flunssainen Pilvi

Kirjan päähenkilö on itsenäinen ja päättäväinen Pilvi, joka on kaikessa hiljaisuudessa sairastanut P-flunssan. Hän menee vapaaehtoisesti testeihin ja jää myös vapaaehtoisesti Keskukseen kieltäytyen sen jälkeen tapaamasta ketään läheisiään. Hän joutuu yhdessä muiden P-eläinten kanssa asumaan Luolaan, jonka ulko-ovi on metrin paksuinen.

Normaalit Petri ja Tuomas

Kirjassa seurataan myös kahden terveen nuoren elämää. Petri on Pilvin veli, joka haluaisi saada siskonsa pois Luolasta keinolla millä hyvänsä. Tuomas taas edustaa sitä osaa ihmisistä, jotka eivät hyväksy P-ihmisten eristämistä ja sitä, että kaikki P-ihmisten sukulaiset ja ystävät ovat automaattisesti muuttuneet toisen luokan kansalaisiksi. Tuomas on niitä ihmisiä, jotka aikovat tehdä asialle jotakin.

Erittäin hyvä kirja

Oikeastaan muuta ei kirjasta voi paljastaa pilaamatta jännitystä. Suosittelen kaikille dystopia-nälkäisille ja kuten Reetta Saine totesi jonkin vinkkaamansa kirjan yhteydessä: niille, jotka haluavat ajatella omilla aivoillaan.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Reetta Saineen kirjavinkit yläkoululaisille Viitasaarella


Pidemmittä puheitta:

Reettan seiskaluokkalaisille vinkkaamat kirjat 12.11.2013

Gaiman, Neil: Coraline (romaani JA sarjakuva)
Halme, Antti: Metalliveljet
Hamberg, Emma: Linan yökirja
Hypén, Tuuli: Nanna (1-3)
Kinney, Jeff: Neropatin päiväkirja
Kivekäs, Ansu: Tuli perheen alla
Kuollut kulkee – tarinoita kalman majoilta
Lagercrantz, David: Minä, Zlatan Ibrahimovic
McCormick, Patricia: Viilto
Manfredi, Gianfranco: Ukkostuuli
Peltoniemi, Sari: Kuulen kutsun metsänpeittoon –sarja
Pietikäinen, Markku: Painajainen leirikoulussa
Rannela, Terhi: Yhden promillen juttuja
Remes, Ilkka - kaikki kirjat
Rouhiainen, Elina: Kesytön -sarja
Scott, Jerry: Jere
Shan, Darren: Friikkisirkus
Shepard, Sam: Valehtelevat viettelijät -sarja
Siirilä, Jussi: Barrikadikesä
Simukka, Salla: Jäljellä
Simukka, Salla: Toisaalla
Simukka, Salla: Punainen kuin veri
Tiainen, Marja-Leena: Khao Lakin sydämet
Tihinen, Mimmu: Virkkusen viisitoista valetta
Wahl, Mats: Näkymätön

Kaseille vinkatut 12.-13.11.2013

Aarnio, Reeta: Hän joka ei pelkää
Barker, Dominic: Pertteli poika joka ei halunnut pelastaa maailmaa
Dahl, Roald: Nahka ja muita novelleja
Haig, Matt: Radleyn perhe
Hill, Joe: Sydämenmuotoinen rasia
Hill, Joe: Bobby Conroy palaa kuolleista
Joelsson, Lotta-Liisa: Vivika
King, Stephen: Carrie
King, Stephen: Kuulolla
King, Stephen: Uinu, uinu lemmikkini
Kolu, Siri: Pelko ihmisessä
Lehtolainen, Leena: Minne tytöt kadonneet
Lindsay, Jeff: Dexterin pimeät unet
Niemi, Mikael: Aivot pellolle
Nyman, Stefan: Anna online
Poznanski, Ursula: Viisi
Pratchett, Terry: Mort
Remes, Ilkka: Piraatit, Pimeän pyörre
Revis, Beth: Matka alkaa (Across the Universe –sarja)
Rice, Anne: Veren vangit-sarja
Salminen, Jani: Äidinmaa
Sedgewick, Marcus: Miekkani laulaa
Simukka, Salla: Jäljellä
Simukka, Salla: Toisaalla
Simukka, Salla: Punainen kuin veri
Stoker, Bram: Dracula
Toro, Guillermo del: Vitsaus

Yseille vinkatut 13. - 14.11.2013

Canth, Minna: Työmiehen vaimo
Hautala, Tuukka: Kansalliskirja
Heikkinen, Mikko-Pekka: Terveiset Kutturasta
Hiltunen, Pekka: Vilpittömästi sinun
Isomäki, Risto: Sarasvatin hiekkaa
Joelsson, Lotta-Liisa: Vivika
Kallas, Aino: Sudenmorsian
Kolu, Siri: Pelko ihmisessä
Lähteenmäki, Laura: Iskelmiä
Niemi, Mikael: Aivot pellolle
Nyman, Stefan: Anna online
Oksanen, Sofi: Puhdistus
Ollikainen, Aki: Nälkävuosi
Ollikainen, Milla: Veripailakat
Rannela, Terhi: Yhden promillen juttuja
Rannela, Terhi: Punaisten kyynelten talo
Rasi-Koskinen, Marisha: Katariina
Salminen, Jan: Äidinmaa
Simukka, Salla: Jäljellä
Simukka, Salla: Toisaalla
Sinisalo, Johanna: Kätketyt
Tiainen, Marja-Leena: Khao Lakin sydämet
Tietäväinen, Ville: Näkymättömät kädet
Tietäväinen, Ville: Vain pahaa unta
Verronen, Maarit: Karsintavaihe
Vuorela, Seita: Karikko
Vänskä, Mia: Saattaja


perjantai 1. marraskuuta 2013

Kökön kätkö ja pieleen mennyt dinosauruskirja

Kökkökö kätkö?

Ei suinkaan, vaan Hanna Kökön kirja Kätkö! Kirja kertoo kuudesluokkaisesta Manusta, joka harrastaa geokätkeilyä. Siitä siis kirjan nimi. 


Kesällä Manu pääsee vihdoin eroon ärsyttävistä luokkakavereista ja tyhmistä opettajista. Vielä tyhmempää äitiä pääsee onneksi pakoon metsään etsimään uutta geokätköä. Metsästä löytyy myös mustatukkainen tyttö nimeltä Helmi, jonka kanssa on yllättävän helppo jutella kaikenlaisista asioista, esimerkiksi äidin uudesta miesystävästä.

Mutta mikä on Helmin salaisuus?

Kirja löytyy täältä. Suosittelen etenkin viitos-kuutosluokkalaisille ja seiskoille.

Surullistakin surullisempi

Ajatuksena oli myös, että kirjoittaisin vinkin kirjasta nimeltä Johannes ja Jura. Kirja on hyvin houkuttelevan näköinen, sillä kannessa on dinosauruksen kuva ja takakannessa kerrotaan, että Jura on maailman ainoa elävä dinosaurus. Mikäpäs se parempi vinkkauskirja pojille?

Mutta kuinkas kävikään... Aloin muotoilla vinkkiä seuraavasti:

"Entä jos löytäisit elävän dinosauruksen?
Näin käy päähenkilölle Kirsti Ellilän kirjassa Johannes ja Jura. 
Jura on brachiosaurus ja hän painaa kymmeniä tuhansia kiloja. Pituutta hänellä on kaksikymmentäviisi metriä. Koska hän on niin iso, kaikki (etenkään aikuiset) eivät välttämättä näe häntä.
Jura on harvinainen dinosaurus myös siksi, että hän osaa syödä styroksirasioiden ja pizza-laatikoiden lisäksi myös suruja. Jura onkin eräänlainen surumagneetti.---
Eräänä syksyisenä yönä Jura näkee kaksikin surullista poikaa. --- Kallen isä ja sisko ovat surun murtamia, sillä lasten äiti on kuollut. ---
Kirja löytyy täältä."

Sitten erehdyin lukemaan kirjan kannesta kanteen.  Tai, melkein takakanteen, sillä loppuhuipennuksen tienoilla kyyneleet alkoivat tippua silmistäni ja päätin, että tästä kirjasta EI voi tehdä blogikirjoitusta, sillä se on liian surullinen.

En siis voi suositella tätä kirjaa kenellekään. Se on kyllä lämminhenkinen ja jollakin tavalla myös lohduttava, ilman muuta vaikeuksista päästään yli ja ystävyys saattaa löytyä kummallisista yhteyksistä. On siinä myös huumoria. Jos ajatellaan vaikka sitä, millä tavalla kymmenien tuhansien kilojen painoinen dinosaurus saa palautettua pulloja automaattiin...

Kirjoja läheisen ihmisen kuolemasta tarvitaan tietysti. Mutta minun ei ole pakko kirjoittaa niistä mitään tähän blogiin!




tiistai 12. helmikuuta 2013

Muistattehan vielä Beth Revisin kirjan Matka alkaa?


Tämä IHANA nuorten tieteisfantasiaseikkailu on saanut jatkoa, vihdoinkin!

Miljoona aurinkoa jatkaa Amyn ja Seuraajan (rakkaus)tarinaa. Kaksikko on uusien haasteiden edessä: Seuraajan mieltä painavat aluksen ongelmat ja hupenevat ruokavarat.

Amy puolestaan miettii sitä, pystyykö hän ikinä elämään avaruudessa onnellisena, ilman oikeaa auringonvaloa ja vaikkapa autolla ajamista stereot täysillä? Maaperän tuntua jalkojen alla?

Amyn ja Seuraajan suhde on myös koetuksella. Voiko toista rakastaa vain siksi, ettei ketään muuta ole? Varsinkin sen jälkeen, mitä Amylle edellisessä osassa paljastui...

Suosittelen kaikille Twilightin (ja seuraajien) ystäville!

perjantai 11. tammikuuta 2013

Tiesitkö...että kirjastolla toimii Lukupiiri?


Kirjaston lukupiirissä


syksyn 2012 aikana luettuja kirjoja:


Maarit Verronen: Karsintavaihe
Yann Martel: Piin elämä
Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut
Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni
Sanojen alamainen (toim. Saska Saarikoski)


Keväällä 2013

Ulla-Lena Lundbergin tuotanto (Finlandia palkinto romaanista Jää)
Emily Brontë: Humiseva harju (NYT)
Sofi Oksanen: Puhdistus
F.M. Dostojevski: Rikos ja rangaistus
Toni Morrison: Paratiisi

perjantai 26. lokakuuta 2012

Vinskin kauhuleffavinkit


Kaikkien Aikojen Karmivimmat Kauhuleffat - Vinskin Top Ten
(saatavana tietysti kirjastosta)

1. Psycho K16

Ehdoton kauhuklassikko on Alfred Hitchcockin Psycho-niminen elokuva vuodelta 1960. Siinä viehättävä vaaleaverikkö Marion (Janet Leigh) varastaa työpaikaltaan suuren summan rahaa unelmoidessaan paremmasta tulevaisuudesta. Pakomatkalla hän tekee kuitenkin kohtalokkaan virheen hakeutumalla Batesin motelliin, jota ylläpitää aina niin sympaattinen ja avulias Norman Bates (Anthony Perkins).

Elokuva perustuu Robert Blochin romaaniin nimeltä Psyko. Kirja puolestaan perustuu löyhästi tositapahtumiin omituisesta sarjamurhaajasta, joka asui Blochin lähettyvillä!

Itse katson tämän elokuvan aina epäsäännöllisin väliajoin nauttiakseni kunnon kauhuelokuvasta. Oikein hyvää Halloween-aineistoa, mutta muistakaa varoa suihkuverhoja!

2. The Ring K16

Tämä vuonna 2002 ilmestynyt kauhuelokuva perustuu japanilaiseen elokuvaan nimeltä Ringu. Elokuvat ovat hyvin samanlaisia, niissä on perusjuonena sama lähtökohta: Videokasetti, jonka katsottuaan kuolee seitsemän päivän kuluttua (mitä kauhistuttavimmalla tavalla, kuolleiden ilmeistä päätellen.) Pääosassa on Naomi Wattsin esittämä yksinhuoltaja Rachel ja hänen pieni poikansa Aidan. Toimittaja-Rachel tutkii nuoren tytön kummallista kuolemaa ja törmää kuolettavaan videonauhaan.

Kirjastosta löytyy tämä amerikkalainen versio ja se sopii ehkä länsimaiseen juonenkuljetukseen ja elokuvakulttuuriin tottuneille katsojille paremmin kuin japanilainen elokuva. Jälkimmäisessä minua kuitenkin viehätti kovasti musiikin käyttö - tai nimenomaan käyttämättä jättäminen. Yleensähän kauhua ennakoi tai korostaa voimakas, yllättävä tai karmaiseva musiikki. Japanilaisessa elokuvassa keskityttiin dialogiin ja tapahtumiin, mutta myös musiikin puute alkoi karmia...

Tämä elokuva on listalla kakkosena siksi, että se oli pitkästä pitkästä aikaa oikeasti PELOTTAVA elokuva, jota piti katsoa välillä sormien lomasta ja niskavillat pystyssä. Moni leffa ei pysty tätä tekemään Vinskille! Erittäin suositeltavaa katsottavaa, mutta olkaahan varovaisin niiden vanhojen VHS-nauhojenne kanssa...

3. Hohto K16

Stanley Kubrickin ohjaama Hohto vuodelta 1980 perustuu kauhun kuninkaan Stephen Kingin samannimiseen kirjaan. Pääosassa on Jack Nicolsonin esittämä Jack Torrance, joka ottaa vastaan talovahdin paikan syrjäisessä Overlookin hotellissa. Mukana Overlookiin muuttavat Jackin vaimo Wendy ja pieni poika Danny. Jo alusta saakka elokuvan tunnelma enteilee jotakin kauheaa tapahtuvaksi.

Myös tässä elokuvassa lapsi on suuressa osassa mukana tapahtumia. Dannylla onkin ominaisuus, hohto, joka liittyy kiinteästi elokuvan juoneen, joten siitä ei voi paljastaa tämän enempää. Tämän leffan kohdalla kannattaa ehkä suhtautua varauksella tietynnumeroisiin hotellihuoneisiin ja vaahtosammuttimiin!

Lisäksi satunnaisessa järjestyksessä muut listatut:

4. Halloween K18

Kauhuklassikko vuodelta 1978. Ohjaaja John Carpenter, pääosassa nuori Jamie Lee Curtis. Elokuvan nimi kertoo, mihin aikaan tapahtumat sijoittuvat...

5. Kuudes aisti K16

Bruce Williksen tähdittämä elokuva vuodelta 1999 on kelvollinen jännitys-kauhuelokuva, jossa lastenpsykiatrin (Willis) potilas kertoo näkevänsä kuolleita ihmisiä.

6. Linnut K16

Alfred Hitchcockin klassikkoelokuva vuodelta 1963, joka perustuu Daphne du Maurierin samannimiseen novelliin. Linnut alkavat käyttäytyä aggressiivisesti.

7. Ennustus K18 - The Omen K16

Ennustus on vuodelta 1976 ja oivallinen kauhuklassikko. The Omen (Ennustus) on vuonna 2006 tehty uusintaversio. Kummassakin on sama alkulähtökohta: Amerikkalainen aviomies ei pysty kertomaan vaimolleen, että heidän lapsensa syntyi kuolleena, ja adoptoi 6.6. klo 6 syntyneen Damien-pojan.

8. The Others K16

Ohjaaja Alejandro Amenábar, 2001.  Pääosassa loistava Nicole Kidman. Grace asuu kahden valoyliherkän lapsensa kanssa maalla, synkässä talossa. Talon on pidettävä pimeänä, jotta lapset eivät altistu auringonvalolle. Eletään heti toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Pian alkaa tuntua siltä, että talossa asuu myös muita, others.

9. Uinu uinu lemmikkini K16

Stephen Kingin kirjaan perustuva elokuva vuodelta 1989. Siinä perhe muuttaa maaseudulle, jonka lähellä sijaitsee intiaanien vanha salainen paikka. Kerrotaan, että jos ei viekään lemmikkiään niille osoitetulle hautausmaalle vaan vieressä olevaan salaiseen paikkaan, lemmikki palaa takaisin eloon.

10.Dracula K12

Tämä Bela Lugosin tähdittämä vampyyritarina on vuodelta 1931. Myös modernimpaa Draculaa löytyy: Francis Coppola ohjasi vuonna 1992 oman versionsa tarinasta. Pääosissa ovat Anthony Hopkins, Winona Ryder ja  Keanu Reeves. Elokuvan nimi on Bram Stokerin Dracula. K16. Myös mykkäelokuva Nosferatu vuodelta 1922 kertoo samaisen kreivin tarinan. K12. Fangtastista!





keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Mikä ihmeen feikpuuk?

Viitasaaren kirjaston "pääpöydän" näyttely tarjoaa mielenkiintoista tietoa Internetin ihmeellisestä maailmasta. Tässä muutamia poimintoja:

Facebook, haukuttu myös naamakirjaksi 

Ari Haasion kirjoittama kirja nimeltä Facebook-opas on vuodelta 2009 ja tiedättekö mitä - ikivanha! Facebook muuttuu nopeammin kuin Haasio ennättää kirjan kirjoittaa, mutta perusasiat pitävät vielä paikkaansa. Uudempaa kirjaa Kimpasta ei löydy tällä hetkellä.

Tweet tviitti twitterissä

Maija Haavisto kirja Näin käytät Twitteriä on niin ikään vuodelta 2009. Tämä kirja minun pitäisi itsekin lainata, sillä twiittailu on jäänyt aika vähiin...Tästäkin löytyy hyvin perusasiat, sen verran silmäilin kirjaa sen esille laittaessani.

Blog + book = blook

Suuren osan näyttelypöydästä vie blookit eli nettipäiväkirjoista muokatut paperikirjat, joita kutsutaan blookeiksi. Tässä pöydällä on esillä paljon Kimpasta tilattua aineistoa, joka nyt lainattavissa meillä.


tiistai 23. lokakuuta 2012

Leiri hevonkuusessa

Kalle Veirto on kirjoittanut jälleen aika mielenkiintoisen nuortenkirjan nimeltä Leiri. Siinä 16-vuotias ex-jääkiekkoilija Santtu joutuu Kriittisen ajattelun nuorisoliiton kesäleirille Nastolan pioneeripirttiin.

Pervo ohjaaja ja friikit kaverit

Leirin ohjaajana toimii Markus ”Pervo” Pukara, tuttu siitä että näytti rippikoululeirillä mm. K-18-elokuvia, nettilähteiden mukaan. Mukana on 12 tyttöä ja kolme poikaa. Nämä kolme poikaa joutuvat keskenään telttamajoitukseen ja pian heistä tulee jonkinlaiset ystävät. Suupaltti-Jere ja gootti-Ais, kukin on omanlaisensa persoona ja jokaisella on omat synkät syynsä, miksi he ovat joutuneet leirille.

Mitä Santtu on tehnyt?


Santun  yh-äidin mielestä pojan on aika oppia tajuamaan tekojensa seuraukset ja syyt.  Santulla on virhetilillään neljä kömmähdystä. Ensimmäinen virhe on se, että hän on lyönyt nyrkillä mustaihoista koulukaveriaan, toinen se, että hän on tullut kännissä kotiin kaksi kertaa. Lisäksi Santtu on  lopettanut jääkiekkoilun ja sössinyt vielä jääkiekkoon liittyvän opiskelupaikkansakin.

Mikä on totuus?

Vähitellen kirjassa selviää millainen on leiriläisten päiväohjelma ja millainen on Santun versio rasistisesta lyömisestä. Tämän lisäksi tapahtuu myös jotakin yllättävää, joka muuttaa koko leiriläisten sinällään rauhallisen päivien kulun.

Kritiikkiä

Kirja oli minun mielestäni oikein hyvä siinä, miten se kuvasi nuorten eloa ja oloa vähän yllättävissä olosuhteissa. Kirjan henkilöt olivat myös mielenkiintoisia. Huumoriakin löytyy.

Se oli kuitenkin minusta kummallista, että Santun "juopotteluun" ei kirjassa juurikaan puututtu, asia ohitettiin kokonaan. Olisiko sitä tarvinnut mainita ollenkaan, jos teoksen suuri asia oli suvaitsevaisuus muita kohtaan?

Lisäksi minua ärsytti aivan valtavasti Santun kaverin nimi Ais, jonka kirjoitusasua Santtu kirjassa pohtii. Siis kysymys siitä, onko Ais jää vai silmät on täysin turha, sillä ne lausutaan eri tavalla. Ainakin englannin opettajien mielestä ja tällaisen turhantarkan lukijan!

tiistai 11. syyskuuta 2012

Elämä on rankkaa


Viitasaaren kirjaston nuortenosastolla näyttely rankoista nuortenkirjoista.

maanantai 27. elokuuta 2012

Työpäivä alkaa...

... lukudiplomien lisäyksellä blogin sivuihin! Siellä siis hyvää lukemista seiska-, kasi- ja ysiluokkalaisille, olkaa hyvä!


Lisäksi omalla sivullaan vinkkejä novelleista esimerkiksi lukiolaisten novellinälkään. Mukana esimerkiksi fantasianovelleja!


Saa käyttää, lukea ja jakaa vapaasti :)

torstai 5. heinäkuuta 2012

KesäTuulin fantasiavinkit

Viitasaaren kirjaston väellä oli kesäkuussa ilo nauttia Tuulin, 4H-yhdistyksen varoin palkatun kesätyöntekijän, seurasta ja työpanoksesta parin viikon ajan. Fantasiakirjojen vannoutuneena ystävänä hän kirjoitti lukijoillemme vinkkejä nuorten fantasiakirjoista. Tässä siis Tuulin vinkit, olkaa hyvä!
(Fantasia)lukuvinkkejä nuorille
Elikä tässä joitain fantasiakirjoja, jotka olen lukenut ja hyviksi kokenut. Ja pelkkää fantasiaa tässä on siitä syystä, että sitä olen lukenut eniten, ja siitä on helpoin kirjoittaa ja kertoa. Sitä paitsi mielestäni fantasiakirjat nyt sattuvat olemaan hyviä. Tokihan niitä muitakin hyviä kirjoja on…
Itse tutustuin fantasiaan siinä kymmenen ikävuoden kieppeillä äitini lainattua minulle Harry Potter -kirjasarjan ensimmäisen osan. Rakastuin siihen. Eniten minua kiehtoi se, miten yksityiskohtaisen maailman J.K. Rowling on onnistunut luomaan. Siksi se onkin ensimmäinen kirjavinkkaukseni:
1.                 J.K. Rowling: Harry Potter – sarja:
-         Harry Potter ja viisasten kivi
-         Harry Potter ja salaisuuksienkammio
-         Harry Potter ja Azkabanin vanki
-         Harry Potter ja liekehtivä pikari
-         Harry Potter ja Feeniksin kilta
-         Harry Potter ja puoliverinen prinssi
-         Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Tietenkin kirjassa kiehtoi myös sen loistelias juoni, joka pitää lukijan jännityksessä aina loppuun asti. En voi kuin ihailla Rowlingin mielikuvitusta. Kirja kertoo myös ihanasti ystävyydestä ja sen tärkeydestä: Harry ei olisi pötkinyt kovinkaan pitkälle ilman Ronia, Hermionea ja muita ystäviään. Lisäksi kirjassa käsitellään vaikeitakin aiheita, kuten läheisen ihmisen kuolemaa ja sen tuottamaa tuskaa. Mutta siitäkin selvitään… Jos et ole vielä lukenut tätä sarjaa, mars kirjastoon!

2.                 Walter Moers: Kapteeni Sinikarhun 13 ½ elämää
Rakastan tätä kirjailijaa, en vain siksi, että hänet kirjansa ovat ihanaa luettavaa, vaan myös siksi, että hän kuvittaa kirjansa itse. Se on aika harvinainen tapaus se. Tässä olisi jo hyvä syy tutustua edellä mainittuun kirjaan ja koko muuhun tuotantoon.
Kapteeni Sinikarhun 13 ½ elämää on kertomus karhusta, jolla on 27 elämää , joista hän kertoo puolet. Sinikarhu elelee mm. merirosvona, pakolaisena, herkkusuiden saarella, Sysivuoressa, Suuressa metsässä sekä makealla aavikolla… Eikä alkuunkaan ongelmitta.
Kirjailija ei ole todellakaan unohtanut käyttää huumoria, mikä on aina plussaa. Juoni etenee joutuisasti, ja ennen kuin olisi siihen valmis, kirja loppuu. Aivan ihana tarina sinisen karhun kasvusta ja elämänpuolikkaasta. Lukekaa ihmeessä Moersin muutkin kirjat!

3.                 Cornelia Funke: Mustesydän
Meggie on aina viihtynyt kirjojen maailmassa – kuvainnollisesti. Mon (Meggien isän) vanhan ystävän Tomusormen ilmestyttyä uudestaan kuvioihin Meggien maailma muuttuu peruuttamattomasti: Mo ja Meggie joutuvat lähtemään pakomatkalle, mutta ongelmia ei ratkaista niin yksinkertaisesti. Myöhemmin Meggie saa myös huomata, että kirjojen maailmassa olo ei olekaan aina kuvainnollista.
Pidän tästä kirjasta. Se tempaisee mukaansa heti alusta lähtien, eikä päästä otteestaan ennen loppua. Kirja sitä paitsi kertoo suuresta mieltymyksestäni: kirjoista! Helppoa eläytyä hahmoihin, kun heillä on samoja mieltymyksiä. Funkella on ihana kirjoitustyyli. Kuvaus on kaunista, teksti mukavan persoonallista.
Älkääkä unohtako sarjan muita osia: Musteloitsua ja Mustemaailmaa!
Samalta kirjailijalta suosittelen vielä seuraavaa kirjaa:
4.                 Rosvoruhtinas
Orvoiksi jääneet sisarukset Prosper ja Bo karkaavat inhottavaa tätiään Venetsiaan, josta heidän äitinsä on kertonut mitä ihmeellisimpiä tarinoita. Sisarukset piiloutuvat kaupunkiin ja tapaavat siellä pojan, joka kutsuu itseään Rosvoruhtinaaksi. Todellista henkilöllisyyttään hän ei suostu paljastamaan. Prosper ja Bo liittyvät Rosvoruhtinaan kaitsemaan rosvojoukkoon, joka koostuu vain ja ainoastaan lapsista. Kun Rosvoruhtinas ottaa vastaan haasteen varastaa eräästä palatsista Venetsian leijonan siipi, joutuvat pikkurosvot jännittävän seikkailun syövereihin.
IHANA kirja! Lukekaa ihmeessä.


5.                 Rick Riordan: Percy Jackson – sarja:
-         Salamavaras
-         Hirviöiden meri
-         Titaanien kirous
-         Labyrinttitaistelu
-         Jumalten sota
Jos olet vähääkään kiinnostunut Kreikan jumalista, tämä kirjasarja on juuri sinua varten! Minusta ainakin on mielenkiintoista, kuinka jokaisella asialla on tämän mukaan oma jumalansa: merellä, tuulella, lumella, auringolla, kuolemalla, avioliitolla, metsästyksellä… Kaikella!
Sarjassa Perseus –niminen 12-vuotias poika, jolla on lukihäiriö ja ADHD, menee New Yorkiin luokkaretkelle. Percy säikähtää aika lailla, kun yksi hänen opettajistaan muuttuu raivottareksi, mutta kukapa ei säikähtäisi? Tapahtuneen jälkeen kukaan ei tunnu muistavan asiasta mitään eikä raivottareksi muuttuneesta opettajastakaan. Erilaisten sattumusten kautta Percy saa kuulla olevansa puolijumala, ja hänet passitetaan puoliveristen leirille, missä hänen kaltaisensa ovat suojassa hirviöiltä. Mutta vaikka Percy onkin nyt suojassa, rauha ei palaa maahan: hän haluaa pelastaa äitinsä, jonka minotauros vei juuri ennen Percyn leirille tuloa. Tästä alkaa Percyn pitkä ja mutkainen matka manalaan, jonne minotauros hänen äitinsä vei…
Hyvä kirjasarja, jonka luin pari vuotta sitten. Sopii parhaiten 11–14-vuotiaille, mutta miksei vanhemmillekin. Taikka nuoremmille, jos kiinnostus riittää.

6.                 Philip Pullman: Universumien tomu –sarja:
-         Kultainen kompassi
-         Salaperäinen veitsi
-         Maaginen kaukoputki
Tämä sarja kannattaa lukea! Kirjoissa on oma taikansa, joka paljastuu ainoastaan lukemalla kirjat itse. Miljöö on mielenkiintoinen ja vaihteleva: kirjassa on miljoonia maailmoja, joissa käydään sarjan aikana monissa.
Sarjan alussa Lyra-niminen tyttö, joka elää meidän maailmamme rinnakkaistodellisuudessa, saa haltuunsa aletiometrin, jota oppii ajan kanssa tulkitsemaan ja hyödyntämään. Kojeen tarkoitus on selvittää totuus mistä tahansa. Sen avulla Lyra aikoo pelastaa ystävänsä Rogerin, jonka kahmaisijat ovat kaapanneet. Lyra lyöttäytyy yhteen gyptien, vesireittien vaeltavan kansan kanssa, joiden lapsia kahmaisijat ovat myös vieneet. Heidän matkansa vie kohti pohjoista, minne kadonneet lapset on viety.
Kaikkein ihanin yksityiskohta koko kirjasarjassa on mielestäni daimonit. Ne ovat Lyran maailmassa olevia eläinhahmoja, jotka ovat ihmisten sieluja – jokaisella on omansa. Lasten daimonit voivat muuttaa muotoaan miksi eläimeksi tahansa, mutta aikuistuttuaan ihmisten daimonit ottavat pysyvän hahmon, riippuen henkilön luonteesta: esimerkiksi palvelijoiden daimoneilla on lähes poikkeuksetta koiran hahmo, ja merimiehillä jonkin merilinnun tai kalan hahmo. Daimonien ja ihmisten välillä on ”side”, joka kytkee heidät kiinni toisiinsa: he eivät voi mennä kovinkaan kauas toisistaan (poikkeuksena noidat ja heidän daimoninsa). Lisäksi ihmiset ja daimonit voivat vaihtaa ajatuksia keskenään.
Lukemisen arvoinen sarja!

7.                 Terry Pratchettin kirjat
Terry Pratchettilla on paljon lukemisen arvoisia kirjoja, joista en itsekään ole ehtinyt lukemaan puoliakaan. Pratchett käyttää huumoria, joka uppoaa minuun, ja varmasti moniin muihinkin – eipä hän muutoin olisi niin suosittu. Pratchettin kirjat ovat omalaatuisia, mutta se niistä tekeekin niin hyviä: hauskannimiset hahmot, mahdottomat tapahtumat ja kohdat, joille ei voi olla nauramatta tekevät Pratchettin kirjoista mielekästä luettavaa. Luettelen muutaman esimerkin, jotka olen ennättänyt lukemaan:
-         Noitasiskokset
-         Pienet jumalat
-         Noitia maisemissa
-         Valkoparta karjupukki
-         Vapaat pikkumiehet (Tiffany Särkysestä kertovan sarjan ensimmäinen osa)
-         Tähtihattu (T.S.:stä kertovan sarjan toinen osa)
-         Talventakoja (T.S.:stä kertovan sarjan kolmas osa)
Tuosta on hyvä aloittaa.
Kirjastonhoitaja lisää tähän huomautuksenaan, että Pratchettin Kiekkomaailma-sarja on Viitasaarella hiljattain siirretty nuorten fantasiasta aikuisten fantasiahyllyyn.

8.                 Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli
Aivan ihana kirja. Joka on tietenkin osa sarjaa, taas. Muut osat ovat Riitasointu ja Hiljaisuus, ainakaan suomeksi ei ole vielä muita ilmaantunut. Hiljaisuutta en ole vielä itse päässyt edes lukemaan, mutta odotan innolla.
Kirja kertoo 17-vuotiaasta Norasta, joka elää kutakuinkin tavallista elämää äitinsä kanssa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Noran luokalle tulee uusi oppilas: Patch. Hän vetää Noraa jollain oudolla tavalla puoleensa ja näyttää ilmaantuvan kaikkialle, missä Norakin on. Patchin tulon jälkeen alkaa tapahtua kummia asioita, jotka samanaikaisesti sekä pelottavat että kiehtovat Noraa.
Kaiken kaikkiaan loistava rakkaustarina, joka pitää jännityksessä loppuun saakka. Loppu onkin hyvin vaikea arvata etukäteen. Todella mukaansatempaava kirja, ja plussana vielä suurenmoinen kansikuva!

9.                 Michael Scott: Kuolemattoman Nicholas Flamelin salaisuudet:
-         osa 1: Kirjanvartija
-         osa 2: Maagikko
-         osa 3: Velho
Enempää tästä sarjasta ei ole vielä suomeksi ilmestynyt, mutta englanniksi on jopa kolme seuraavaa osaa saatavilla. Vauhtia, suomentajat!
Sarja kertoo kaksosten, Sophien ja Joshin tiestä mytologian maailmaan, josta ei vaaroja puutu. Alkemisti Nicholas Flamelin ja tämän vaimon Perenellen avustuksella kaksoset pääsevät pikkuhiljaa jyvälle tästä heille uudesta maailmasta, sekä omista kyvyistään, joista he eivät ennen olleet tienneet…
Kaikki kirjasarjan hahmot kaksosia lukuun ottamatta perustuvat aitoihin historiallisiin henkilöihin tai mytologian olentoihin, mikä vain lisää sarjan kiinnostavuutta. Todellakin lukemisen arvoinen sarja!

10.            Debi Gliori: Magiaa –sarja:
-         Magiaa mahan täydeltä
-         Magiaa millin tarkkuudella
-         Magiaa mennen tullen
-         Magiaa musta taivas
-         Magiaa meri tumma
-         Magiaa mafian tahtiin
Luin tämän sarjan joskus ala-asteella, ja pidin siitä todella paljon! Voisin toki vieläkin lukea tämän, niin että kyllä tämä vähän vanhemmillekin soveltuu. Kirjoissa käytetään paljon huumoria, mikä on mielestäni edelleen oikein hyvä asia. Juoni etenee joutuisasti, eikä jää paikoilleen junnaamaan. Tarinan keskushenkilöinä ovat Strega-Borgian noitaperheen henkilöt. Perheellä on melko erikoisia lemmikkejä, kuten krokotiili, aarnikotka, jeti ja lohikäärme.
Sarjan ensimmäinen osa alkaa siitä, että Strega-Borgioiden perheen isä, Luciano, siepataan. Tästä alkaa sarja pähkähulluja tapahtumia, joiden päähenkilöinä toimivat perheenjäsenet. Sydäntä lämmittävä kirjasarja!

11.            Eoin Colfer: Artemis Fowl –sarja:
-         Artemis Fowl
-         Artemis Fowl: Tehtävä pohjoisessa
-         Artemis Fowl: Ikuisuuskoodi
-         Artemis Fowl: Opalin kosto
-         Artemis Fowl: Kadonnut siirtokunta
-         Artemis Fowl: Aikaparadoksi
-         Artemis Fowl: Atlantiskompleksi
Kirjasarja kertoo Artenmis Fowl –nimisestä ärsyttävästä rikkaasta neropojasta, joka haluaa ottaa selvää keijujen maailmasta, josta on saanut tietää jokin aika sitten: hän haluaa nimittäin käyttää keijuja hyväkseen. Sarjan edetessä käykin aivan toisin kuin Artemis on suunnitellut, ja ärsyttävän sijaan hänestä alkaa kasvaa ihan mukava poika, jolla on sydän paikallaan. Tätä kirjasarjaa serkkuni aikanaan suositteli minulle – nyt minä suosittelen tätä teille!
Kirjasarjaan pitäisi tulla vielä lisää osia, ainakin yksi, mutta suomennosta odotellaan. Enkä ole täysin varma, onko sarja ilmestynyt kokonaan edes englanniksi. Mutta noista edellä mainituista on hyvä aloittaa.

12.            Dominic Barker: Pertteli – poika joka ei halunnut pelastaa maailmaa
Ai että, tämä on hyvä kirja! Kirja on pullollaan jännitystä, yllätyksiä ja ennen kaikkea huumoria.
Pertteli ei tiedä mitään parempaa, kuin olla kotona sikojensa seurana. Mutta kaikki kaatuu, kun velho nimeltä Capablanca pakottaa hänet mukaansa maailmaa pelastamaan. Heidän mukaansa lyöttäytyy myöhemmin neidon pelastamisesta haaveileva Hartsalla, äkäinen prinsessa Sipriina ja kääpiö nimeltä Tumppi. Kulkuvälineenä heillä on hevonen, jolla on niinkin osuva nimi kuin Possu. Tarina on täynnä enemmän tai vähemmän sankarillisia tekoja, joista ei kyllä puutu hauskuutta. Lukekaa, lukekaa!

13.            Neil Gaiman: Hautausmaan poika
Todella hyvä kirja, erilaisuudessaan mieleenpainuva.
Kirjan alussa perhe joutuu murhaajien kynsiin, mutta pienin lapsi, reilun vuoden ikäinen poikataapero jää henkiin. Poika joutuu läheiselle hautausmaalle, jonne hän sitten jääkin – ei kuolleena, vaan asumaan. Hautausmaan kummitukset nimittäin adoptoivat pojan. He kasvattavat poikaa tämän koko lapsuuden hyvissä hoivissa, ja poika on onnellinen. Kuvioihin ilmestyy kuitenkin muutama muuttuva tekijä, kuten hänen perheensä murhaaja. Vaikka suuren osan ajasta tapahtumapaikkana onkin hautausmaa, kirjasta ei silti vauhtia puutu.
Tämä on koskettava kirja, joka parhaimmillaan saa lukijan itkemään lopussa. Suosittelen.

14.            Angie Sage: Septimus Heap –sarja:
-         Magiaa
-         Varjo
-         Peili
-         Kivi
-         Saari
-         Pimeä
Näiden lisäksi sarjaan kuuluu myös täydennysosa The Magykal Papers, jota ei ole suomennettu.
Septimus Heap, velhosuvun seitsemännen pojan seitsemäs poika, kuolee synnytyksessä, ja kätilö vie ruumiin pois. Samaan aikaan perheen isä Silas Heap löytää pensaan alta kapaloissa olevan tyttövauvan. Se näyttää olevan hylätty. Septimuksen perhe ottaa tyttövauvan huostaansa, ja he pitävät tätä omanaan. Vuosien mittaan käy kuitenkin ilmi, että tyttö on kuolleen kuningattaren tytär, ja että hän on vaarassa…
Tämä on hyvä sarja, josta olen lukenut kolme ensimmäistä osaa. Se olisi varmaan kolahtanut paremmin, jos olisin aloittanut lukemisen hiukan nuorempana. Sarja on varmaankin suunnattu n. 10-14-vuotiaille.

15.            J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta –trilogia
-         Sormuksen ritarit
-         Kaksi tornia
-         Kuninkaan paluu
Tämä fantasiakirjallisuuden klassikko kannattaa lukea. Jos pidät TSH -elokuvista, tämä kirjasarja olisi hyvä käydä läpi, sillä elokuvaan ei millään mahdu kaikkea, mitä kirjassa on. Esimerkiksi hahmoja ja tapahtumia on poistettu elokuvasta.
Frodo lähtee suorittamaan vaikeaa tehtävää läpi Keski-Maan: hänen on tuhottava voimakkain mahtisormus mitä maailmassa on, muuten maailma on tuomittu Sauronin vallan alle: tuhoon. Hän saa matkakumppanikseen kahdeksan seuralaista; kolme muuta hobittia, velhon, kääpiön, haltian ja kaksi ihmistä. Heidän tehtävänsä on auttaa Frodoa matkallaan ja suojella tätä. Matkalla he kohtaavat paljon vaaroja, eivätkä örkit suinkaan ole niistä suurimpia…
Semmoinen knoppitieto vielä, että tässäkin sarjassa käytetyssä haltiakielessä, jonka Tolkien on itse kehitellyt, on otettu mallia suomenkielestä!

16.            Stephenie Meyer: Twilight –sarja
-         Houkutus
-         Uusi kuu
-         Epäilys
-         Aamunkoi
Tämä sensaatiomainen kirjasarja on syytä lukea. Monet ovat nähneet pelkät elokuvat, ja jääneet paljosta vaille! Mielestäni Kristen Stewart ei ole onnistunut Bellan roolissaan, sillä tajusin Bellan luonteenkin kunnolla vasta luettuani kirjat. Monilla on ennakkoluuloja Twilight –sarjaa kohtaan, mutta suosittelen kokeilemaan; minä ainakin yllätyin, kuinka ahmimalla kirjat tuli luettua. Meyerin kirjoitustyyli on soljuvaa, todella helposti mukaansatempaavaa. Vaikka kirja onkin melko lailla yliromanttinen, ei lukijan itse tarvitse mikään romantikko olla. Juonenkäänteet ovat yllättäviä, ja Bella-hahmon sarkastiset kommentit tuovat kirjoihin myös huumoria.
Sarjan alussa Bella Swan muuttaa Forksiin isänsä luokse, kun hänen äitinsä muuttaa Floridaan. Hän menee uuteen lukioon, jossa saa nopeasti uusia ystäviä. Yksi asia kuitenkin vaivaa häntä: Edward Cullen. Bellasta tuntuu siltä, että Edward välttelisi häntä ja jotenkin kärsisi hänen seurassaan. Bella päättää ottaa selvää Edwardin oudosta käyttäytymisestä, ja saakin tietää jotain, mitä ei koskaan ennen ole pitänyt edes mahdollisena.