Olen jokakeväiseen tyyliini tutustunut innolla puutarha- ja käsityökirjoihin. Taas on käsiini sattunut aivan ihania kirjoja, joista napata ideoita sekä puutarhaan kuin myös askarteluun ja tuunailuun. Laitanpa tässä vinkkiä muutamista kivoista harrastekirjoista.
Saila Routio - Puutarha laatikossa
Tässäpä oivallinen kirja puutarhakärpäsen puremalle. Aina ei tarvita suurta puutarhaa jotta voisi nauttia kukista ja satoisasta hyötytarhasta. Oletko miettinyt mitä kaikkea voi kasvattaa viljelylaatikossa, millainen astian tulee olla jotta kasvit viihtyvät ja miten astiaistutuksia hoidetaan? Kirjasta saa vinkit kasvien kasvatukseen ruukuissa, laatikoissa tai vaikkapa rikkinäisessä teekannussa, jopa pystysuoralle seinäpinnallekin voi perustaa viljelmän. Kirjasta löytyy ohjeet kasvilavojen ja viljelyastioiden rakentamiseen sekä apua kasvivalintaan. Tietopitoisten lukujen lomaan on koottu
astiaviljelijöiden innostavia haastatteluja: on tomaatinkasvattaja,
jonka puutarha on parvekkeella, viiden neliömetrin perunanviljelijä sekä kasvihuonetarhuri, joka rakensi ansariinsa lämpölavan vanhoista ikkunoista. Voin itsekin muutaman vuoden kokemuksella lämpimästi suositella astiakasvatusta.
Malin Nilsson - Puuhaillaan pihalla
Nilssonin kirja keskittyy puutarhan sisustukseen. Puuhaillaan pihalla-kirjassa ideoidaan kesäkeitaaseen viihtyisyyttä monesta eri materiaalista. Luovuus päästetään valloilleen mm. betonia, rautalankaa, lasia ja kankaita käyttämällä. Kauniit, inspiroivat kuvat saavat luovuuden ja mielikuvituksen lentoon. Olenkin katsonut aivan uudella silmällä vajassa lojuvia vanhoja työkaluja ja piikkilankavyyhtiä. Kirjan inspiroimana pihalleni on syntymässä uusi kasvituki köynnöskrassia varten. Tälläisen kirjan selailu vaikkapa sadepäivän ajankuluna on aivan ihanaa, uusia suunnitelmia syntyy ja vaikka niitä ei välttämättä toteuttaisikaan, kirjan kuvitus saa hyvälle mielelle.
Sarah Moore - Eilispäivän aarteet
Vintagehenkinen askartelukirja on inspiraation lähde kaikille kauniiden esineiden ystäville. Kirjassa esitellään 50 erilaista tuunaustyötä, joissa käytetään monenlaista kodin kaapeista löytyvää materiaalia esim. nappeja, tapettia, kangastilkkuja ja vanhoja kehyksiä. Kirjassa on selkeät teko-ohjeet jokaiselle tuunaustyölle sekä tarvikelista jotta kaikki kyseiseen työhön tarvittava materiaali on helppo ottaa esille ennen askarteluun ryhtymistä. Kirjan lopussa on vinkkejä lahjoista eri tilanteisiin mm. ystävänpäiväksi, vauvalle ja tuliaisiksi, kaikkiin löytyy tietysti ohjeet kirjan sivuilta. Eilispäivän aarteet on ulkoasultaan kuin karamelli, pastellisävyiset sivut ja kauniit kuvat koukuttavat tuunailijan viihtymään kirjan äärellä tuntikausia.
Wiitaunionin aluekirjaston blogi, jossa kerrotaan kirjaston arkisesta aherruksesta, ja annetaan vinkkejä niin nuorille kuin vanhemmillekin lukijoille.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harrastekirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harrastekirjat. Näytä kaikki tekstit
tiistai 4. kesäkuuta 2013
torstai 26. huhtikuuta 2012
Lyhyet kirjavinkit
Kirjastoviikon teemaan liittyen vinkkaan tietokirjapuolelta seuraavia:
Örnberg Anna - Ideoi ja toteuta kotoisa maalaistyyli
Monipuolinen opas luoville tekijöille ja kekseliäille kierrättäjille. Upeat, innostavat kuvat. Ideoita riittää toteutettavaksi monesta eri materiaalista. Askartelusta ja tuunaamisesta pitävän kannattaa ehdottomasti tutustua tähän opukseen. Havainnolliset ohjeet.
Heikkilä Tarja - Risuja ja rautalankaa
Askartelua ekologisesta ja edullisesta materiaalista, joka on jokaisen saatavilla. Ohjeissa esitellään niin helppoja kuin vaativampiakin risuteoksia kransseista isoihin puutarhakoristeisiin. Risu vääntyy moneksi.
Stevenson, N.J. - Muodin vuosikymmenet 1800-luvulta nykypäivään
Kirja käy läpi niin naisten ja miesten muodin kuin asusteetkin, esittelee muoti-ilmiöt ja muodin poliittisen ja yhteiskunnallisen taustan, unohtamatta muotisuunnittelijoita ja -vaikuttajia. Ihmeteltäviksi tuodaan catwalkien haute couture, valmisvaatteet ja katumuodin oikut. Kirjan kuvitus koostuu muotokuvista, asukokonaisuuksista ja elokuvista poimituista kuvista. Mielenkiintoinen kirja kaikille muodista ja pukeutumisen historiasta kiinnostuneille. "Jokainen sukupolvi nauraa vanhalle muodille, mutta seuraa tunnollisesti uutta."
Puukko Raija & Koivumäki Marjo - Hyvän mielen puutarha
Puutarhakirja jonka keskeinen sanoma liittyy ympärillämme olevien mahdollisuuksien tiedostamiseen. Innostaa käyttämään jo olemassa olevaa materiaalia puutarhan rakentamiseen. Elämäntapana yksinkertainen ja kierrätetty arki avaa aistit luovuuden puutarhaan. Kaunis kuvitus, josta huokuu ihana, kiireetön tunnelma. Oma suosikkini puutarhakirjoista, joita näin keväällä tulee kahlattua läpi urakalla.
Vireaho Johanna & Tammikari Sari - Muistojen korut
Kirja antaa kekseliäitä vinkkejä kuinka tehdä persoonallisia koruja yllättävistäkin materiaaleista. Kirjassa esitellään viitisenkymmentä innostavaa koruohjetta, joista voi hakea inspiraatiota omaan koruaskarteluun. Materiaaleina käytetään mm. kolikoita, palapelinpaloja, avaimia, matkamuistoja ja simpukoita. Tekniikkaosio perehdyttää korunosien valmistamiseen ja työvälineisiin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)