Klassikoiden suosikkejani

Tällä viikolla olen vinkannut Suomen kirjallisuuden klassikoita kasiluokkalaisille. Tuntui sujuvan ihan hyvin, ainakin itse olin sangen tyytyväinen ja innostunut asiastani. Klassikot on ihan oikeesti hyviä kirjoja!

Lista

Vinkattavia kirjoja olivat: Mika Waltarin Suuri illusioni,  Minna Canthin Hanna, Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa, Veijo Meren Manillaköysi, Topeliuksen Linnaisten kartanon viheriä kamari, Juhani Ahon Rautatie ja Anna-Leena Härkösen Häräntappoase. Jokaiselle ryhmälle en ennättänyt vinkata kaikkia, aika kului välillä aivan liian nopeasti.

Kunnon kummitus

Yritin miettiä, mikä näistä romaaneista olisi ollut suosikkini, mistä pidin eniten? Ensin ajattelin, että tietysti Topelius. Se on kuitenkin niin hyvä, ollakseen niin vanha kirja. Kauhuromantiikkaa, kartanoromantiikkaa parhaimmillaan! Ja päälle vielä kunnon kummittelua!

Vanha kunnon Jussi

Sitten kävi surku Juhani Ahoa. Hänen kirjansa ovat kuitenkin minulle hyvin läheisiä, tutustuinhan niihin nuorena tyttönä ollessani kesätöissä Juhani Ahon museolla. Rautatie on omanlaisensa ajankuva, humoristinen kuvaus uuden ihmeen tulemisesta rautatien muodossa.

Mukava Mika

Entäs Mika Waltari, jonka nuoruuden romaaneihin hullaannuin koulutyttönä? Etenkin Suuri illusioni herätti kaukokaipuun eteenpäin, eteenpäin - ja oi sitä tunteiden paloa ja elämisen angstia, mitä henkilöhahmot tuntevat... Ei, ei Waltaria voi ohittaa.

Maijua unohtamatta

Viimeisin vilitykseni Maiju Lassila, josta olenkin jo tänne kirjoittanut tohkeissani. Miten ihminen voi kirjoittaa niin hyviä kirjoja - ja miten traaginen kohtalo kirjailijalla olikaan. Tulitikkuja lainaamassa sai minut nauramaan ääneen.

Ja ne naiset

Tuon ukkoköörin jälkeen on pakko sanoa, että entäs sitten Minna Canth ja Anna-Leena Härkönen! Kummatkin kirjalijat kuuluvat suosikkeihini, erityiseti Canthin näytelmä Anna Liisa ja oikeastaan Härkösen koko tuotanto. Alunperin ajattelin rakentaa vinkit myös Maria Jotunin ja Hella Wuolijoen teoksista, mutta oli pakko karsia - kaikkea ei voi mahduttaa oppituntiin, eikä se ole järkevääkään.

Sodasta

Tässä tulikin Veijo Meren kirjaa lukuunottamatta kaikki mainittua suosikeiksi. Tottahan toki sekin on omakohtaisesti hyväksi havaittu kirja, moderni tarina sodasta ja manillaköydestä. Miten Keppilän Joose saa salakuljetettua manillaköyden kotiinsa?

Lopuksi

Tässä blogikirjoituksessa ei tainnut olla mitään järkeä, sillä olen edelleen klassikkojen lumoissa. Lukekaa itse niin tiedätte mistä kirjoitan!

Kunnianosoitus hevosille

Hevosvoimat - toimittanut Kirsti Manninen


Kirja sisältää 31 tarinaa ihmisen ja hevosen kohtaamisista. Tekstit on koottu hevosaiheisen kirjoituskilpailun "Hopsis kopsis polleamus" sadosta. Kilpailuun lähetettiin huikeat 883 tekstiä ja järjestäjinä olivat Maaseudun Sivistysliitto, maatalousmuseo Sarka ja Maaseudun Tulevaisuus. Kertojien kirjo vaihtelee 18-88- vuotiaisiin, mikä tekee kirjan mielenkiintoisen vaihtelevaksi. Joukossa on niin tosipohjaisia kuin kaunokirjallisiakin tekstejä,  mukaan mahtuu huumoria, iloa, surua ja uskomattomiakin tarinoita hevosista ja niiden merkillisestä voimasta.  Kirjassa on kaunis kuvitus ja se jakautuu kuuteen kokonaisuuteen; hevosten Suomi, sotahevosia, hevosmiehiä, tallityttöjä, tyhjiä karsinoita ja yhdessä ikuisesti.
Tarinat eivät pelkästään kerro hevosista, vaan kuvaavat myös Suomen lähihistoriaa ja yhteiskunnan muutosta hevosen eläessä mukana muutoksessa. Kertomukset muistuttavat nyt jo kadonneesta maalaisidyllistä, johon kuului tärkeänä osana hevonen. Kirja ei kuitenkaan keskity pelkästään menneeseen, vaan nykypäivän ratsu- ja ravitallien arki saavat omat kertojansa.


"Amatöörikirjoittajien" tekstit tekivät minuun suuren vaikutuksen, luin kirjan kahteen kertaan. Hevosvoimat on kirja, joka kosketti ja herätti ajattelemaan, miten suuri merkitys hevosella on ollut ihmiselle ja yhteiskunnan kehitykselle. Tekstit ovat juurevia ja elämänmakuisia, niissä elävät ajankuvat, hevos- ja ihmiskohtalot. Eniten liikuttivat vanhojen hevosmiesten muistelut uskollisista ystävistä niin sodassa kuin peltotöissä. Itselleni tarinat toivat mieleen lapsuuden aurinkoiset hevoshaat ja kaikki ne hevoset, jotka onnekseni ovat omaan elämääni vaikuttaneet. Mieleen piirtyi kavioiden alla kovaksi tallautunut tallipolku, ratsastusretket metsässä ja se sanomaton onnentunne, kun aamuhämärässä tallissa hevonen hörähtää tervehdyksensä. Aina ei tarvita yhteistä kieltä, jotta toisiaan voi ymmärtää, se onkin yksi hevosiin liittyvistä mysteereistä.


 Hevosvoimat on kunnianosoitus hevosille ja hevosten ihmiselle jakaman toveruuden ja työpanoksen arvolle.  Katri Mehton sanoin: "Ihmisen historia asuu hevosen silmissä."

North End

Laura Lähteenmäen Niskaan putoava taivas kertoo neljätoistavuotiaasta Teklasta, joka elää tulevaisuuden maailmassa.

Elämää Muutoksen jälkeen

Tässä maailmassa luonnonvarat ovat loppuneet. Talvet ovat muuttuneet kylmiksi ja sateisiksi, kesät sietämättömän kuumiksi. Vaatteita ei enää heitetä roskiin vaan niitä tuunataan äidiltä tyttärelle.


Normaalia nuoren elämää

Teklalla on kuitenkin aivan samanlaisia ongelmia kuin kenellä tahansa neljätoistavuotiaalla tytöllä, vaikka eletäänkin tulevaisuudessa. Miten saada ystäviä? Onko tuo salaperäinen poika kiinnostunut hänestä? Miten tulla toimeen vaikean pikkuveljen kanssa? Miksi tässä maailmassa eläminen on niin sairaan täynnä sääntöjä ja määräyksiä?

Juoni

Teklan perhe on muuttanut arktiseen, pohjoisessa sijaitsevaan North Endiin asumaan pari kuukautta sitten. Tekla ei ole vielä saanut kavereita, mutta nyt on edessä kokonainen viikko ilman vanhempien valvontaa odottamattoman onnenpotkun ansiosta. Tekla päättää järjestää kaikkien aikojen bileet ilman tylsiä ja nolostuttavia vanhempia! Mutta kuinka käykään...

Ja vähän outoutta...

...Sillä eletään kuitenkin tulevaisuuden maailmassa. Ja tietysti Unelmaviikosta ilman vanhempia muodostuu aivan erilainen kuin Tekla ajatteli...

Algot Untola

Rakkautta

Olen hullaantunut Maiju Lassilan teoksiin.
Ensikosketus oli Tulitikkuja lainaamassa, sitten tartuin kummalliseen teokseen nimeltä Rakkautta.

Takakannessa
"Maiju Lassilan Rakkautta on uskomaton teos. Sen alaotsikko on "tragillinen lemmen tarina", ja se on sekä rakkauskertomus että aateromaani ja urheiluromaani, mutta se on myös niiden parodia."

Siis että mitä?
Maiju Lassila niminen mies on kirjoittanut kirjan, jonka pääosassa on neiti Maiju Lassila, kirjailija hänkin. Alaotsikossa on tarkoituksellinen kirjoitusvirhe. Rakkautta, aatteita ja urheilua… Millainen on romaani urheilusta aikana, jolloin kilpaurheilu Suomessa eli vielä alkuaikojaan? Anteeksi: tarkoitan siis, millainen on parodia urheiluromaanista?

Pakkohan tämä kirja on lukea!
Lukijat selvittäkööt itse urheilun ja parodian suhteen. Tämän lukijan rakkausaiheinen teksti tempaisi heti mukaansa. Jo alku on koominen (etten sanoisi koomillinen) ja yllättävän tuore – ei uskoisi, että se on kirjoitettu vuonna 1912.

Jokainen luku on nimetty ja aakkostettu, ensimmäisenä siis rakkausaiheensa mukaisesti: a) tutustuminen. Siinä kirjailija neiti Maiju Lassila, kertomuksen lukijaa puhutteleva kertoja ja tarinansa kirjoittaja sekä ylioppilas herra Ikonen Sortavalan lyseosta tutustuvat ja aloittavat syvemmän tutustumisen (etten sanoisi kurtiseerauksen). Siitä tapahtumat vyöryvät huimaa vauhtia kohti loppuratkaisua.

Varoitus
Jos tartutte SKS:n kustantamaan kirjaan, jonka kannessa on Maiju Lassila (siis se oikea kirjailija, jolla oli traagillinen loppu), kannattaa lukea Vesa Karosen esipuhe varsinaisen teoksen jälkeen, siinä nimittäin on juonipaljastus, joka pilaa loppuratkaisun!