Klassikoiden suosikkejani

Tällä viikolla olen vinkannut Suomen kirjallisuuden klassikoita kasiluokkalaisille. Tuntui sujuvan ihan hyvin, ainakin itse olin sangen tyytyväinen ja innostunut asiastani. Klassikot on ihan oikeesti hyviä kirjoja!

Lista

Vinkattavia kirjoja olivat: Mika Waltarin Suuri illusioni,  Minna Canthin Hanna, Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa, Veijo Meren Manillaköysi, Topeliuksen Linnaisten kartanon viheriä kamari, Juhani Ahon Rautatie ja Anna-Leena Härkösen Häräntappoase. Jokaiselle ryhmälle en ennättänyt vinkata kaikkia, aika kului välillä aivan liian nopeasti.

Kunnon kummitus

Yritin miettiä, mikä näistä romaaneista olisi ollut suosikkini, mistä pidin eniten? Ensin ajattelin, että tietysti Topelius. Se on kuitenkin niin hyvä, ollakseen niin vanha kirja. Kauhuromantiikkaa, kartanoromantiikkaa parhaimmillaan! Ja päälle vielä kunnon kummittelua!

Vanha kunnon Jussi

Sitten kävi surku Juhani Ahoa. Hänen kirjansa ovat kuitenkin minulle hyvin läheisiä, tutustuinhan niihin nuorena tyttönä ollessani kesätöissä Juhani Ahon museolla. Rautatie on omanlaisensa ajankuva, humoristinen kuvaus uuden ihmeen tulemisesta rautatien muodossa.

Mukava Mika

Entäs Mika Waltari, jonka nuoruuden romaaneihin hullaannuin koulutyttönä? Etenkin Suuri illusioni herätti kaukokaipuun eteenpäin, eteenpäin - ja oi sitä tunteiden paloa ja elämisen angstia, mitä henkilöhahmot tuntevat... Ei, ei Waltaria voi ohittaa.

Maijua unohtamatta

Viimeisin vilitykseni Maiju Lassila, josta olenkin jo tänne kirjoittanut tohkeissani. Miten ihminen voi kirjoittaa niin hyviä kirjoja - ja miten traaginen kohtalo kirjailijalla olikaan. Tulitikkuja lainaamassa sai minut nauramaan ääneen.

Ja ne naiset

Tuon ukkoköörin jälkeen on pakko sanoa, että entäs sitten Minna Canth ja Anna-Leena Härkönen! Kummatkin kirjalijat kuuluvat suosikkeihini, erityiseti Canthin näytelmä Anna Liisa ja oikeastaan Härkösen koko tuotanto. Alunperin ajattelin rakentaa vinkit myös Maria Jotunin ja Hella Wuolijoen teoksista, mutta oli pakko karsia - kaikkea ei voi mahduttaa oppituntiin, eikä se ole järkevääkään.

Sodasta

Tässä tulikin Veijo Meren kirjaa lukuunottamatta kaikki mainittua suosikeiksi. Tottahan toki sekin on omakohtaisesti hyväksi havaittu kirja, moderni tarina sodasta ja manillaköydestä. Miten Keppilän Joose saa salakuljetettua manillaköyden kotiinsa?

Lopuksi

Tässä blogikirjoituksessa ei tainnut olla mitään järkeä, sillä olen edelleen klassikkojen lumoissa. Lukekaa itse niin tiedätte mistä kirjoitan!