Poika joka menetti muistinsa

Viitasaaren kirjaston lukupiirin huhtikuun kirja oli Kreetta Onkelin lastenkirja nimeltään Poika joka menetti muistinsa. Arvaatte varmaan, mitä kirjassa tapahtuu? Tässä koottuja viisauksia à la Kreetta Onkeli: Poika joka menetti muistinsa:

”Meissä ihmisissä on tietoa, jota emme tiedä meissä olevan. Sen huomaa siitä, mikä meistä tuntuu tutulta, mikä vieraalta. Jos on vaikka tottunut huonoon kohteluun, se tuntuu aivan normaalilta, että näinhän se aina menee. Jos puolestaan on saanut huolenpitoa ja ystävällisyyttä, pitää itsestäänselvyytenä, että kohteliaisuus ja huomioiminen ovat tapana kaikkialla.” (s. 17)

”Arton oli hyvä olla. Mutta silloin kun on mukava olla, ei mieti, millaista on olla. Sitä vaan on.” (s.55)

”Poikia alkoi naurattaa. Nauru on hullu asia. Nauraa osaavat vain ihmiset, eivätkä hekään tiedä, miksi. Nauru on oivaltamista. Kaikki nauravat joskus, jopa he, joilla menee todella huonosti, naurahtelevat ainakin keran päivässä. Nauru on ihmisen paras ominaisuus. Nauru kumoaa kaiken, pelon, jännityksen, epäonnistumisen, ainakin hetkeksi.” (s.29)

”Ihmisen luonne on vain sellainen, että se toisinaan pahoissa paikoissa alkaa sepittää mielikuvituksellisia selityksiä asioille, joita ei käsitä. Se on ihmismielen tapa selviytyä.” (s.48-9)

”Lepo, uni, nukkuminen, uneksiminen ja haaveileminen on ihmiselle yhtä tärkeää kuin ruoka. Uni on tärkeää myös eläimille, jopa kaislikossa uinuville kaloille, ja koko luonnolle. Sen vuoksi maapallolla on kaksi vuorokaudenaikaa, päivä ja yö. Planeetta vuoroin lepää, vuoroin elää.”(s.75)

”Kimo ja Arto vilkaisivat toisiinsa. Heitä hymyilytti, kuten lapsia aina naurattaa, jos aikuiset eivät toimi järkevästi. Toisin kuin aikuisia, joita sen sijaan suututtaa, jos lapset eivät ole järkeviä. Aivan kuin kukaan aina voisi olla järkevä!” (s.22)

YouTubeKirjavinkki

Lukupiirin maaliskuun kirja...

…on Merja Tuominen-Gialitakin kirja nimeltään Koko kylän pidot. Tämä kuuluu jälleen siihen lajiin kirjoja, joita ei olisi muuten tullut luettua ellei olisi tämä lukupiiri Viitasaaren kirjastolla. Kirja on kai eräänlainen elämäkerta tai ainakin siinä kerrotaan Merjan elämänkokemuksista 1970-luvun Kreetalta aina näihin päiviin saakka. Kirja on myös matkakirja eli siinä pääsee tutustumaan matkaoppaita syvällisemmin yhden Kreikan saarten kulttuuriin ja tapoihin. Mielestäni kirja on myös fiktiivinen kertomus, jossa seikkailee päähenkilö nimeltään Merja. Tämä siksi, koska monet sattumukset ja tapahtumat, joita kirjassa esitellään, ovat melkeinpä liian mehukkaita ollakseen totta. Ja toisaalta, mitä väliä sillä on, ovatko tapahtumat täysin pilkulleen todenmukaisesti kerrottuja? Eipä mitään, jos kirjasta ei etsi satavarmoja faktoja siihen, miten Kreetalla tulee käyttäytyä. Kaikillahan on taipumus vähän värittää tapahtumia, kertoa suunnilleen puolitotta ja päästellä pajunköyttä toinen puoli.

Omista muistikuvistani Kreetalla käymisestä joskus 80-luvun puolivälissä saisi myös aika melleviä tarinoita. Esimerkiksi heti seuramatkojen bussissa kohteeseen körötellessämme opas heittäytyi vallan vitsikkääksi kertomalla, että hyvää pääsiäistä sanotaan kreikaksi kala paska. Olimme myös kuulleet, että ravintolassa syödessä tuli antaa tarjoilijalle tippiä hyvästä palvelusta. Meitä oli siinä kolme untuvikkoa ulkomailla, joten kun asia kesken mansikkajäätelöannoksien lusikoinnin tuli mieleen, yksi meistä kaiveli kolikot esille, pysäytti ohi menevän sangen hämmentyneen näköisen tarjoilijan ja lykkäsi rahat hänelle kouraan. Jälkeenpäin nauroimme asialle ja vielä tänäkin päivänä se kulkee suvussa mukavana anekdoottina tyyliin muistatkos silloin Kreetalla…

Mutta niin, tämä lukupiirin kirja. Suosittelen Kreikkaan ihastuneille ihmisille. Kulttuuri, kieli ja ruoka tulevat ihastuttavasti kirjassa esille. Välillä edellisten kuvaukset olivat vähän liiankin tarkkoja, mutta ne pystyi sujuvasti hyppäämään ylitse. Ei minua esimerkiksi hirveästi kiinnostanut jonkin paikan erilaiset nimet, vaikka se tieto sinällään kertoikin paljon kreetalaisesta kulttuurista. Ei kaikkea kuitenkaan tarvitse niin tarkkaan selittää. Kirjaa voi myös lukea sieltä täältä, yhden luvun alusta ja toisen keskivaiheilta. Jonkinlainen kronologia tarinassa on, mutta juoni tulee selväksi jo takakannesta: Merja saapuu nuorena tyttönä Kreetalle töihin ja asuu saarella vuosikymmenten ajan.

Paratiisi lukupiirissä

Viitasaaren kirjaston lukupiirin seuraava kokoontuminen on 16. päivä toukokuuta 2013 torstaina vanhaan tuttuun aikaan eli vartin yli viisi. Käsittelyssä meillä on tällä kertaa Toni Morrisonin erinomainen kirja nimeltään Paratiisi.

Toni Morrison

Toni Morrisonin "oikea" nimi on Chloe Anthony Wofford, ja kyllä, hän on nainen. Morrison sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1993. Hänen kuuluisin teoksensa lienee nimeltään Minun kansani, minun rakkaani.

"He ampuvat valkoisen tytön ensin."

Kirja alkaa vuodesta 1976, tapahtumapaikkana on Oklaholma, Yhdysvallat. Aseistautunut miesjoukko saapuu entiselle luostarille, jonka asukkaiden epäsiveellisyydestä ja synnillisyydestä he ovat saaneet tarpeekseen. Valkoinen tyttö ammutaan ensin, muiden kohtalo jää auki.

"Naapurit näyttivät ilahtuvan, kun vauvat tukehtuivat."

Tämän hätkähdyttävän alun jälkeen siirrytään Mavis-nimisen naisen tarinaan, vähintäänkin yhtä järkyttävän ensimmäisen lauseen myötä. Jatkossa kerrotaan eri henkilöiden kautta siitä, mikä kärjisti Ruby-kaupunkilaisten miesten ja entisen luostarin naisten välit tähän pisteeseen.

En tosin tiedä voiko sanoa noin, että heidän välinsä kärjistyivät, sillä ainakin noin kolmasosan luettuani eivät luostarin naiset vaikuta kovin aktiivisilta toimijoilta kaupunkilaisia vastaan. Monessa lukemassani arvostelussa puhutaankin esimerkiksi naisten turvakodista, kun puhutaan luostarin asukkaista.

Kirjasta tulee mieleeni joskus lukemani toteamus, että afrikanamerikkalaiset naiset ovat kaksinkertaisesti sorrettuja, ensin ihonvärinsä sitten sukupuolensa takia.

"Don't stare, child"

Ainoa asia, mikä lukukokemuksessa minua häiritsee on suomennos, josta kuultaa alkuperäiskieli lävitse. Kääntäjä on siis suomentanut englannin kielen sanoja lauseina, eikä ajatuksina.

Laitan nyt tähän kaksi esimerkkiä lauseista, joista ylivirkeä intoilija aivoissani huomauttaa. Kyseessä on repliikki: - Älä tuijota, lapsi. Tämä on käännetty sanasta sanaan, alkuperäinen menee näin: Don't stare,  child. Repliikki olisi kenties ollut luontevampaa suomentaa muotoon "älä tuijota" tai "älä pentu tuijota".

Entäs tämä: "Karjan myyntiä vuoden 1958 huippuhintaan säesti tappio osavaltiollisessa kirkonjohtajanvaalissa, koska hän halveksi avoimesti koululaisten istumamielenosoitusta siinä drugstoressa Oklahoma Cityssä." En tiedä miten muut tämän näkevät, mutta minä takerrun sanaan "siinä". Se (that) drugstore Oklahoma Cityssä viittaa johonkin tiettyyn, tunnettuun kauppaan ja siellä tapahtuneeseen mielenosoitukseen. Ehkä suomen kielelle luontevampaa olisi ollut kirjoittaa "siinä tietyssä" tai jättää "siinä" kokonaan pois: "...koska hän halveksi avoimesti koululaisten (kuuluisaa) istumamielenosoitusta Oklahoma Cityn drugstoressa."

Näistä pilkunviilauksista huolimatta kirja on todella hyvä, suosittelen! Oikein mielenkiintoinen, monipolvinen ja ajatuksia herättävä kirja.