Aikaisemmista puheista huolimatta olohuoneen pöydällä on neljä nuorten kirjaa, jotka ajattelin lukea tai selata. Eilen illalla ahmaisin jo
valoa valoa valoa
sillä pyrin joka vuosi lukemaan Finlandia Juniorin voittajan.
Kirja oli hyvä. Se on juuri niitä kirjoja, jotka täytyy aloittaa alusta heti sen loppuun päästyään. Miten se alkoi? Mitäs siinä sanottiinkaan? Pidin hurjasti kirjailijan tyylistä puhutella lukijaa kesken kaiken. Pidin siitä, että lukijaa varoiteltiin surullisesta lopusta. Kuolemasta. Pidin tyylistä kuin hullu puurosta. (Ja tämä ei ole mikään oikea nettiteksti vaan harjoitelma, joten saan kirjoittaa vaikka toistona, jos siltä tuntuu ja käyttää kliseitä jos siltä tuntuu.)
Myös teema on hyvä, kahden 14-vuotiaan tytön rakkaus. En kirjoita että ystävyys, kuten asiaan voisi viitata. Ei. Kyseessä on ruumillinen, täyttynyt, iloinen, kaikennielevä rakkaus (lista, tsot tsot). Tämä ei ole mitenkään ihmeellinen asia vaan luonnollinen. Se vaan on.
Entä vinkkauksessa? Miten uskallan vinkata lesbokirjan? Tyylin kautta vai Finlandia palkinnon kautta? Vierelle pitää ilman muuta ottaa myös poikarakkaudesta (mikä termi) kertova kirja.
Saranapuolelta (kirjan nimi)
Vaan olenko minä joku valistaja, saarnaaja: tämä on luonnollista. Osaanko kertoa asian luonnollisena, sivuseikkana vai jätänkö koko asian sanomatta. Puhunko sittenkin ystävyydestä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti