torstai 31. toukokuuta 2012

Klassikoiden suosikkejani


Tällä viikolla olen vinkannut Suomen kirjallisuuden klassikoita kasiluokkalaisille. Tuntui sujuvan ihan hyvin, ainakin itse olin sangen tyytyväinen ja innostunut asiastani. Klassikot on ihan oikeesti hyviä kirjoja!

Lista

Vinkattavia kirjoja olivat: Mika Waltarin Suuri illusioni,  Minna Canthin Hanna, Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa, Veijo Meren Manillaköysi, Topeliuksen Linnaisten kartanon viheriä kamari, Juhani Ahon Rautatie ja Anna-Leena Härkösen Häräntappoase. Jokaiselle ryhmälle en ennättänyt vinkata kaikkia, aika kului välillä aivan liian nopeasti.

Kunnon kummitus

Yritin miettiä, mikä näistä romaaneista olisi ollut suosikkini, mistä pidin eniten? Ensin ajattelin, että tietysti Topelius. Se on kuitenkin niin hyvä, ollakseen niin vanha kirja. Kauhuromantiikkaa, kartanoromantiikkaa parhaimmillaan! Ja päälle vielä kunnon kummittelua!

Vanha kunnon Jussi

Sitten kävi surku Juhani Ahoa. Hänen kirjansa ovat kuitenkin minulle hyvin läheisiä, tutustuinhan niihin nuorena tyttönä ollessani kesätöissä Juhani Ahon museolla. Rautatie on omanlaisensa ajankuva, humoristinen kuvaus uuden ihmeen tulemisesta rautatien muodossa.

Mukava Mika

Entäs Mika Waltari, jonka nuoruuden romaaneihin hullaannuin koulutyttönä? Etenkin Suuri illusioni herätti kaukokaipuun eteenpäin, eteenpäin - ja oi sitä tunteiden paloa ja elämisen angstia, mitä henkilöhahmot tuntevat... Ei, ei Waltaria voi ohittaa.

Maijua unohtamatta

Viimeisin vilitykseni Maiju Lassila, josta olenkin jo tänne kirjoittanut tohkeissani. Miten ihminen voi kirjoittaa niin hyviä kirjoja - ja miten traaginen kohtalo kirjailijalla olikaan. Tulitikkuja lainaamassa sai minut nauramaan ääneen.

Ja ne naiset

Tuon ukkoköörin jälkeen on pakko sanoa, että entäs sitten Minna Canth ja Anna-Leena Härkönen! Kummatkin kirjalijat kuuluvat suosikkeihini, erityiseti Canthin näytelmä Anna Liisa ja oikeastaan Härkösen koko tuotanto. Alunperin ajattelin rakentaa vinkit myös Maria Jotunin ja Hella Wuolijoen teoksista, mutta oli pakko karsia - kaikkea ei voi mahduttaa oppituntiin, eikä se ole järkevääkään.

Sodasta

Tässä tulikin Veijo Meren kirjaa lukuunottamatta kaikki mainittua suosikeiksi. Tottahan toki sekin on omakohtaisesti hyväksi havaittu kirja, moderni tarina sodasta ja manillaköydestä. Miten Keppilän Joose saa salakuljetettua manillaköyden kotiinsa?

Lopuksi

Tässä blogikirjoituksessa ei tainnut olla mitään järkeä, sillä olen edelleen klassikkojen lumoissa. Lukekaa itse niin tiedätte mistä kirjoitan!


maanantai 14. toukokuuta 2012

Kunnianosoitus hevosille

Hevosvoimat - toimittanut Kirsti Manninen


Kirja sisältää 31 tarinaa ihmisen ja hevosen kohtaamisista. Tekstit on koottu hevosaiheisen kirjoituskilpailun "Hopsis kopsis polleamus" sadosta. Kilpailuun lähetettiin huikeat 883 tekstiä ja järjestäjinä olivat Maaseudun Sivistysliitto, maatalousmuseo Sarka ja Maaseudun Tulevaisuus. Kertojien kirjo vaihtelee 18-88- vuotiaisiin, mikä tekee kirjan mielenkiintoisen vaihtelevaksi. Joukossa on niin tosipohjaisia kuin kaunokirjallisiakin tekstejä,  mukaan mahtuu huumoria, iloa, surua ja uskomattomiakin tarinoita hevosista ja niiden merkillisestä voimasta.  Kirjassa on kaunis kuvitus ja se jakautuu kuuteen kokonaisuuteen; hevosten Suomi, sotahevosia, hevosmiehiä, tallityttöjä, tyhjiä karsinoita ja yhdessä ikuisesti.
Tarinat eivät pelkästään kerro hevosista, vaan kuvaavat myös Suomen lähihistoriaa ja yhteiskunnan muutosta hevosen eläessä mukana muutoksessa. Kertomukset muistuttavat nyt jo kadonneesta maalaisidyllistä, johon kuului tärkeänä osana hevonen. Kirja ei kuitenkaan keskity pelkästään menneeseen, vaan nykypäivän ratsu- ja ravitallien arki saavat omat kertojansa.


"Amatöörikirjoittajien" tekstit tekivät minuun suuren vaikutuksen, luin kirjan kahteen kertaan. Hevosvoimat on kirja, joka kosketti ja herätti ajattelemaan, miten suuri merkitys hevosella on ollut ihmiselle ja yhteiskunnan kehitykselle. Tekstit ovat juurevia ja elämänmakuisia, niissä elävät ajankuvat, hevos- ja ihmiskohtalot. Eniten liikuttivat vanhojen hevosmiesten muistelut uskollisista ystävistä niin sodassa kuin peltotöissä. Itselleni tarinat toivat mieleen lapsuuden aurinkoiset hevoshaat ja kaikki ne hevoset, jotka onnekseni ovat omaan elämääni vaikuttaneet. Mieleen piirtyi kavioiden alla kovaksi tallautunut tallipolku, ratsastusretket metsässä ja se sanomaton onnentunne, kun aamuhämärässä tallissa hevonen hörähtää tervehdyksensä. Aina ei tarvita yhteistä kieltä, jotta toisiaan voi ymmärtää, se onkin yksi hevosiin liittyvistä mysteereistä.


 Hevosvoimat on kunnianosoitus hevosille ja hevosten ihmiselle jakaman toveruuden ja työpanoksen arvolle.  Katri Mehton sanoin: "Ihmisen historia asuu hevosen silmissä."

perjantai 11. toukokuuta 2012

North End

Laura Lähteenmäen Niskaan putoava taivas kertoo neljätoistavuotiaasta Teklasta, joka elää tulevaisuuden maailmassa.

Elämää Muutoksen jälkeen

Tässä maailmassa luonnonvarat ovat loppuneet. Talvet ovat muuttuneet kylmiksi ja sateisiksi, kesät sietämättömän kuumiksi. Vaatteita ei enää heitetä roskiin vaan niitä tuunataan äidiltä tyttärelle.


Normaalia nuoren elämää

Teklalla on kuitenkin aivan samanlaisia ongelmia kuin kenellä tahansa neljätoistavuotiaalla tytöllä, vaikka eletäänkin tulevaisuudessa. Miten saada ystäviä? Onko tuo salaperäinen poika kiinnostunut hänestä? Miten tulla toimeen vaikean pikkuveljen kanssa? Miksi tässä maailmassa eläminen on niin sairaan täynnä sääntöjä ja määräyksiä?

Juoni

Teklan perhe on muuttanut arktiseen, pohjoisessa sijaitsevaan North Endiin asumaan pari kuukautta sitten. Tekla ei ole vielä saanut kavereita, mutta nyt on edessä kokonainen viikko ilman vanhempien valvontaa odottamattoman onnenpotkun ansiosta. Tekla päättää järjestää kaikkien aikojen bileet ilman tylsiä ja nolostuttavia vanhempia! Mutta kuinka käykään...

Ja vähän outoutta...

...Sillä eletään kuitenkin tulevaisuuden maailmassa. Ja tietysti Unelmaviikosta ilman vanhempia muodostuu aivan erilainen kuin Tekla ajatteli...

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Algot Untola

Rakkautta

Olen hullaantunut Maiju Lassilan teoksiin.
Ensikosketus oli Tulitikkuja lainaamassa, sitten tartuin kummalliseen teokseen nimeltä Rakkautta.

Takakannessa
"Maiju Lassilan Rakkautta on uskomaton teos. Sen alaotsikko on "tragillinen lemmen tarina", ja se on sekä rakkauskertomus että aateromaani ja urheiluromaani, mutta se on myös niiden parodia."

Siis että mitä?

Maiju Lassila niminen mies on kirjoittanut kirjan, jonka pääosassa on neiti Maiju Lassila, kirjailija hänkin. Alaotsikossa on tarkoituksellinen kirjoitusvirhe. Rakkautta, aatteita ja urheilua… Millainen on romaani urheilusta aikana, jolloin kilpaurheilu Suomessa eli vielä alkuaikojaan? Anteeksi: tarkoitan siis, millainen on parodia urheiluromaanista?

Pakkohan tämä kirja on lukea!

Lukijat selvittäkööt itse urheilun ja parodian suhteen. Tämän lukijan rakkausaiheinen teksti tempaisi heti mukaansa. Jo alku on koominen (etten sanoisi koomillinen) ja yllättävän tuore – ei uskoisi, että se on kirjoitettu vuonna 1912.

Jokainen luku on nimetty ja aakkostettu, ensimmäisenä siis rakkausaiheensa mukaisesti: a) tutustuminen. Siinä kirjailija neiti Maiju Lassila, kertomuksen lukijaa puhutteleva kertoja ja tarinansa kirjoittaja sekä ylioppilas herra Ikonen Sortavalan lyseosta tutustuvat ja aloittavat syvemmän tutustumisen (etten sanoisi kurtiseerauksen). Siitä tapahtumat vyöryvät huimaa vauhtia kohti loppuratkaisua.

Varoitus

Jos tartutte SKS:n kustantamaan kirjaan, jonka kannessa on Maiju Lassila (siis se oikea kirjailija, jolla oli traagillinen loppu), kannattaa lukea Vesa Karosen esipuhe varsinaisen teoksen jälkeen, siinä nimittäin on juonipaljastus, joka pilaa loppuratkaisun!

torstai 26. huhtikuuta 2012

Lyhyet kirjavinkit

Kirjastoviikon teemaan liittyen vinkkaan tietokirjapuolelta seuraavia:

Örnberg Anna - Ideoi ja toteuta kotoisa maalaistyyli
Monipuolinen opas luoville tekijöille ja kekseliäille kierrättäjille. Upeat, innostavat kuvat. Ideoita riittää toteutettavaksi monesta eri materiaalista. Askartelusta ja tuunaamisesta pitävän kannattaa ehdottomasti tutustua tähän opukseen. Havainnolliset ohjeet.

Heikkilä Tarja - Risuja ja rautalankaa
Askartelua ekologisesta ja edullisesta materiaalista, joka on jokaisen saatavilla. Ohjeissa esitellään niin helppoja kuin vaativampiakin risuteoksia kransseista isoihin puutarhakoristeisiin. Risu vääntyy moneksi.

Stevenson, N.J. - Muodin vuosikymmenet 1800-luvulta nykypäivään
Kirja käy läpi niin naisten ja miesten muodin kuin asusteetkin, esittelee muoti-ilmiöt ja muodin poliittisen ja yhteiskunnallisen taustan, unohtamatta muotisuunnittelijoita ja -vaikuttajia. Ihmeteltäviksi tuodaan catwalkien haute couture, valmisvaatteet ja katumuodin oikut. Kirjan kuvitus koostuu muotokuvista, asukokonaisuuksista ja elokuvista poimituista kuvista. Mielenkiintoinen kirja kaikille muodista ja pukeutumisen historiasta kiinnostuneille. "Jokainen sukupolvi nauraa vanhalle muodille, mutta seuraa tunnollisesti uutta."

Puukko Raija & Koivumäki Marjo - Hyvän mielen puutarha
Puutarhakirja jonka keskeinen sanoma liittyy ympärillämme olevien mahdollisuuksien tiedostamiseen. Innostaa käyttämään jo olemassa olevaa materiaalia puutarhan rakentamiseen. Elämäntapana yksinkertainen ja kierrätetty arki avaa aistit luovuuden puutarhaan. Kaunis kuvitus, josta huokuu ihana, kiireetön tunnelma. Oma suosikkini puutarhakirjoista, joita näin keväällä tulee kahlattua läpi urakalla.

Vireaho Johanna & Tammikari Sari - Muistojen korut
Kirja antaa kekseliäitä vinkkejä kuinka tehdä persoonallisia koruja yllättävistäkin materiaaleista.  Kirjassa esitellään viitisenkymmentä innostavaa koruohjetta, joista voi hakea inspiraatiota omaan koruaskarteluun. Materiaaleina käytetään mm. kolikoita, palapelinpaloja, avaimia, matkamuistoja ja simpukoita. Tekniikkaosio perehdyttää korunosien valmistamiseen ja työvälineisiin.
 


maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kirjan ja ruusun päivän tunnelmia

Kirjan ja ruusun päivä hurahti nopsaan Putaalla. Normaalit aamutoimet, vielä loppusilaukset kaffipöytään ja ovet auki. Asiakkaita kävi koko päivän tasaiseen tahtiin,  kävijätulva tuli juuri ennen Not So Sosialin esiintymisen alkua. Mukavaa, että kuulijoita riitti, sillä NSS esiintyi todella mallikkaasti. Bändi heitti reilun puolentunnin setin ja sai ansaitut innokkaat abloodit. Livemusiikkia ei useasti kuule kirjastossa, joten harvinaista herkkua oli tarjolla Pihtiputaalaisille. Pieneksi palkkioksi ohjelmanumerosta bändiläisille tarjottiin kirjaston toimesta hiukopalat paikallisessa pizzeriassa. Lisäksi Kirjan ja ruusunpäivän kunniaksi Kukka-Pibea ja Kukka-soppi sponssasivat esiintyjille ja kirjastonväelle kauniit ruusut. Kiitos! Tavalliset kirjastotoimet jäivät tältä päivältä vähiin lainaustiskiä lukuunottamatta, mutta jatketaan niitä sitten huomenna.

Kahvihuolto pelasi, pulla oli maistuvaa, tunnelma iloinen ja asiakkaita riitti, joten voinemme pitää päivää hyvin onnistuneena. Viikko jatkuu kirjastoviikon merkeissä, teemana tietokirjallisuus. Teeman ympärille liittyvät myös kirjastoviikon kilpailut, joihin odottelemme vastaajia.

Loppukevennykseksi lainaus Joka naisen niksikirjasta (vuodelta 1952), ohjeet kuinka tunnistaa aidon ja väärennetyn kahvin. "Kylmässä vedessä painuu väärennetty kahvi pohjaan, mutta aito pysyy veden pinnalla".   Tarjoilimme tänään aitoa kahvia. :-)

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Lauantain hajamietteitä

Ulkona on aivan surkea takatalvi. Niinpä oma lauantaivuoro kirjastossa on aivan kohdallaan. Onneksi asiakkaitakin riittää. Olisiko niin, että kun tympeä harmaus vaan jatkuu, on lähdettä sittenkin liikkeelle - kirjastoon.

Maanantaina 23.4. on Kirjan ja Ruusun päivä ja koko päivä on täynnä ohjelmaa. Lisäksi jokaisella pöydälle on koottu näyttelyt, aiheena tietokirjallisuus. Kokosin äsken viimeisen - elämäkerroista. Eräänlaista tietoa sekin, elämänkokemusta. Elämänkokemustietoa.

Viimeaikoina olen lukenut kirjoja lähinnä junassa. Hykertelin tyytyväisenä, kun luin Mika Waltarin Yksinäisen miehen junaa. Huomasiko kukaan, hymyilikö?

Waltarista valmisteilla vinkki, samoin myös Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa -teoksesta, joka nyt junalukemisena. En vielä tiedä mitä siitä pidän.  Kirjaan tarttumista ohjasi eri lähteistä tullut ylistys, se vaikuttaa odotuksiin. Toistaiseksi teksti jaksaa viedä eteenpäin, vaikka huumori onkin erilaista, mihin on tottunut.