Lainan päiväksi kokosimme henkilökunnan lukuvinkkejä aikuisten osaston pienelle näyttelypöydälle. Lisäksi tarkoitukseni oli lymyillä siinä lähettyvillä vielä ylimääräisten lukuvinkkien kanssa ja toimia hyllynvälivinkkarina. Minulla oli kaksi koria täynnä kirjoja, jotka asetin jakkaroille ja vaeltelin hyllyjen välissä odottaen mahdollisia innokkaita asiakkaita.
Käytännössä huomasin, että valitsemani kirjat olivat ihan vääriä! Lisäksi ensin ei ollut juurikaan asiakkaita, ja sitten oli niin paljon, että en ennättänyt harhailla hyllyjen välissä ollenkaan. Muutaman kirjan sain "tyrkytettyä" mukaan jossakin välissä.
Tänään hyllytin suurimman osan kirjoista, mutta jätin koriin sinikantisia kirjoja. Sinikantisia siksi, että korissa on sininen koristenauha ja sininen aluspaperi.
Wiitaunionin aluekirjaston blogi, jossa kerrotaan kirjaston arkisesta aherruksesta, ja annetaan vinkkejä niin nuorille kuin vanhemmillekin lukijoille.
torstai 9. helmikuuta 2012
maanantai 6. helmikuuta 2012
Lainan päivänä tapahtuu
Viime viikot ovat kirjastossamme -muita tehtäviä unohtamatta- kuluneet vanhan aineiston tuskallisissa poistoissa. Tuskallisissa siksi, ettei ole ollenkaan niin helppoa päättää asiakkaidemme puolesta, mikä aineisto joutaa jo hyllyistä pois. Nyt valinnat on kuitenkin tehty, ja kymmeneltä aamulla Lainan päivänä 8.2. aloitamme aineiston poistomyynnin. Kirjasto siis avataan poikkeuksellisesti jo kymmeneltä myös lainaaville asiakkaille. Kirjojen lisäksi poistamme suuren määrän hyväkuntoisia c-kasetillisia kielikursseja sekä lehtiä ja videokasetteja. Pari tietosanakirjasarjaakin näytti poistohyllystä löytyvän. Tässäpä oiva tilaisuus kaikille elokuvien, kirjojen ja lukemisen rakastajille täydentää kotikokoelmaansa!
Musiikkiopiston rehtori Mikko Saikkonen on ystävällisesti luvannut Lainan päivän tapahtumaan esiintymään musiikkiopiston oppilaita, joten kirjastossa on keskiviikkona harvinainen mahdollisuus törmätä elävään musiikkiin. Esiintyjät ovat koululaisia, joten esitykset alkavat iltapäivällä koulujen päätyttyä.
Pihtiputaalta lainatun mallin mukaan aikuisille - ja mikseipä nuorillekin- on tarjolla mahdollisuus suositella lukemaansa kirjaa. Suosittelulomakkeita pidetään esillä kirjastolla pari viikkoa, minkä jälkeen osallistujien kesken arvotaan kirjapaketti. Ajatuksissa olisi myös koostaa vastauksista kirjavinkkejä esimerkiksi tänne blogiin. Alakouluikäisille on tarjolla kirjallisuustietovisa ja pikkulapsille väritystehtävä. Osallistujien kesken arvotaan palkinnot.
Aivan uutena toimintamuotona kokeilemme hyllynvälivinkkausta. Siinä vinkkari-Seita jalkautuu asiakkaiden joukkoon valitsemansa kirjapaketin kanssa kertomaan kirjoista. Aikuisten kaunokirjallisuusosaston näyttelypöydälle on koottu näyttely kirjastolaisten suosittelemista kirjoista.
Tarjolla on myös kahvia ja pullaa, joten vaikkapa talvisen kävelyretken lämmittelyosuudeksi kannattaa poiketa kirjastolle kahvittelemaan ja musiikkia kuuntelemaan. Tervetuloa kaikki!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Kauhua rappioituneessa kartanossa
Sarah Waters: Vieras kartanossa
Tämä teos on yhtä aikaa "tutkielma sodanjälkeisestä Britanniasta, jännittävä salapoliisikertomus, puistattava kummitusjuttu, romanssi ja trilleri."
Siinäpä vasta aineksia hyvään kirjaan, ajattelin kun otin kirjan lainaan takakannen kuvailun perusteella. Teos lunasti odotukset täysin ja ylitti ne myös. Nämä kaikki elementit löytyvät kirjasta ja lomittuvat miellyttävään ja loppua kohden yhä jännittävämmäksi muuttuvaan kerrontaan. Viimeiset sata sivua oli luettava yötä myöten!
Watersin kirja kuuluu Keltaisen kirjaston kirjoihin eli se on niin sanotusti arvostettua ja vaikealukuista ja –selkoista kirjallisuutta. Moniin muihin sarjan kirjoihin verrattuna teos on kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Mielestäni Vieras kartanossa on viihdyttävä, monipuolinen ja jännittävä, sekä ennen kaikkea helppolukuinen. Teksti soljuu miellyttävästi eteenpäin.
Kerronta on verkkaista, juoni kehittyy hitaasti. Pääsemme tohtori Faradayn ajatusmaailmaan aivan ainutlaatuisella tavalla, sillä tämä
kertoja-päähenkilö kertoo kartanon tapahtumista sen perusteella, mitä hän itse näkee ja tietää, sekä mitä hänelle kerrotaan.
Tohtori Faraday on lääkäri, jonka havainnot pitäytyvät viimeiseen saakka terveessä järjessä – kaikki seikat pystytään selittämään tieteen avulla, ilman aavistustakaan aaveista. Lukiessa on kuitenkin hyvä pitää mielessään, että pelkästään se, että tri Faraday kertoo ensimmäisessä persoonassa, asettaa hänen sanansa kyseenalaiseksi. Lukija lukeekin ikään kuin tohtorin mielen lävitse tapahtumista, ne suodattuvat tämän henkilöhahmon maailmankuvan kautta.
Tohtoria voisi pitää eräänlaisena sodanjälkeisen Britannian ja luokkayhteiskunnan murroksen elementtinä. Vastavoimana hänelle toimii kartanon vanhan rouva Ayresin, tämän tytär Carolinen ja palvelustyttö Betty. Myös sotatraumasta kärsivä poika Rod kuuluu tähän entiseen maailmaan, jossa maalaisaatelilla oli merkittävä valta-asema yhteiskunnassa. Tohtori Faraday edustaa uutta, muuttuvaa maailmaa.
Mutta onko kaikki kuitenkaan niin yksinkertaista? Ehkei luokkayhteiskunta ja sen mukanaan tuoma kaunaisuus aatelin ja työläisten välillä olekaan kirjassa se, joka kaikkia lukijoita kiinnostaa.
Teoksen voikin lukea täysin goottilaisena kummitusjuttuna ja jättää luokkayhteiskunnan ongelmat omaan arvoonsa, sillä vähitellen juonen edetessä kartanossa elävien elämä muuttuu yhä omituisemmaksi.
Mikä oikeastaan on totuus ja mistä kummalliset tapahtumat johtuvat? Kuka on oikeassa? Nuori palvelustyttö Betty, joka väittää alusta lähtien, että talossa on jotain pahaa? Vai aina järkevä tri Faraday?
Kirjan alkuperäinen nimi antaa yhden vihjeen lukijalle siihen, mitä kartanon kummalliset tapahtumat voivat merkitä.
Loppujen lopuksi loppuratkaisu jää kuitenkin lukijan itse hoksattavaksi ja päätettäväksi. Itse keksin oman loppuratkaisuni vasta seuraavana päivänä kirjaa mietiskellessäni.
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Ikuisuus
Käsissäni siis viimeinkin Stiefvaterin "Väristys"-trilogian viimeinen osa, Ikuisuus.
En suoraan sanottuna tiedä, mitä kirjasta ajattelisin, kiitos kollegani, joka taannoin kritisoi Väristyksen kieltä. Kaksi ensimmäistä osaa luin kuin huumassa ahmien, nyt törmäsin kielikömpelyyksiin kuin seinään. Sen lisäksi koko kirja tuntui väkisin kirjoitetulta ja tarina turhaan pitkitetyltä, muutamia ärsytyksiä mainitakseni.
Onko syy suomentajan, Helene Bützowin vai kirjoittajan? Mitäpä olette mieltä tästä.. Kohtauksessa Grace on järkyttynyt saatuaan kammottavia uutisia ja Sam yrittää auttaa:
Nousin kyynärpäideni varaan, ja Gracen sormet putosivat suuni edestä takaisin rinnan päälle.
" Yrittäisit panna maata", minä sanoin. "Se auttaa."
Mielestäni hieman omituinen sanavalinta.
Löytyy muuten sivulta 210, mikäli kiinnostaa, luvusta 33.

Tunnisteet:
lukukokemukset,
rakkaus
maanantai 23. tammikuuta 2012
Across the Universe
Revis, Beth: Matka alkaa
Tähän kirjaan oli tartuttava, kun se saapui uutuutena kirjastoomme. Nimi on kokonaisuudessaan Across the Universe - matka alkaa, ja kyseessä on ensimmäinen osa nuorten science fiction -sarjaa.
Mitäpä muuta voi ikuinen Aamunkoi/Väristys-fani tehdä kuin lainata silloin kun takakannessa lukee: Kaksi nuorta - kaksi maailmaa. Voivatko he luottaa toisiinsa - saati rakastua?
Pääosissa Amy ja Seuraaja, jotka kohtaavat avaruusaluksella suhteellisen merkillisissä olosuhteissa. Kirja alkaa kuitenkin siitä, miten Amy valmistautuu vanhempiensa kanssa syväjäädytykseen. Seuraavassa luvussa hypätään avarusalukseen, jossa ääneen pääsee Seuraaja. Kerronta eteneekin vauhdikkaasti kahden nuoren näkökulmien välillä.
Hyvä kirja, etenkin nuorille mielikuvituksellisten maailmojen ja rakastumisen ystäville.

torstai 5. tammikuuta 2012
Mystiikkaa kirjastossa!
Kokosin nuorten osastolle näyttelyn mystisistä tapahtumia ja mystinen rakkaus. Tämä eräänlaisena jatkoliitteenä kirjavinkkauksiin. Pöydiltä löytyy vinkkikirjoja ja muita mystisiä tarinoita.
Mystinen rakkaus
Tämän näyttelyn erityinen kunniavieras on tietenkin Meyerin Twilight-sarja (Houkutus-sarja), etenkin se ensimmäinen kirja ja paras. En tätä ole vinkannut, vaikka varmaan pitäisi, se oli kuitenkin aika monelle vielä tuntematon, ainakin seiskaluokkalaisille.
Muita hengenheimolaisia ovat mm:
Stiefvater, Maggie: Väristys
Abedi, Isabel: Lucian
Condie, Ally: Tarkoitettu
Mystisiä tapahtumia
Tälle pöydälle löytyi enemmän kirjoja hyllyjä silmäilemällä. Vinkkikirjoista paikalla olivat Friikkisirkus ja Suden veli, kummatkin sarjan ensimmäisiä osia. Samoin tietysti urhea Coraline liittyi poikien joukkoon.
Pöytä suorastaan tulvii kirjoja, jotka haluaisin lukea!

kirjastotyö,
mystiikka,
rakkaus,
vinkkaus
maanantai 2. tammikuuta 2012
Uusi vuosi, uuden lukemiset
Sain viikonloppuna ahmittua taas yhden Twilight-jälkeläisen... kyseessä tällä kertaa Isabel Abedin nuorten aikuisten kirjan nimeltä
LUCIAN
Takakannesta juonesta selviää, että tarina on Rebecan ja Lucianin Elämää Suurempi Rakkaustarina. Pojassa on luonnollisesti jotain mystistä. Kuka on Lucian?
Verkkaisesti eteenpäin
Jos kirjaa vertaa Twilight-sarjan ja Stiefvaterin trilogian ensimmäiseen osaan, tässä tarina käynnistyi verkkaisemmin. Ajattelin jo, että eihän tämä vedä. Mutta kun juoni kehittyi ja alkoi tapahtumaan, alun kahlaaminen kannatti. Keskivaiheilla tapahtunut yllättävä käänne oli virkistävä ja se vei lukunautiontoa uuteen suuntaan. Sen enempää ei keikauksesta voi kertoa paljastamatta liikaa...
Mitä se haluaa?!?!?!
Koko lukukokemuksen ajan pähkäilin sitä, miten kirjassa käy. Kuka totta tosiaan on tämä salaperäinen poika!?! Kirja siis koukutti erinomaisen hyvin. Toisin kuin Stiefvaterin ja Meyerin kirjoissa, tässä totuus paljastuu paljon myöhemmin. Lukija ei voi arvata, voi vain aavistella ja kehitellä erilaisia teorioita pojan olemuksesta, motiiveista ja ulkonäöstä.
Mitäs nyt?
Niin, mitäs nyt... olo on vähän tyhjä lähes kuuden sadan sivun jälkeen. On kai suunnistettava kirjastoon etsimään lisää riipaisevia rakkaustarinoita.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)