Ihan liekeissä – vau mikä kirja! (Jessica Schiefauer: Pojat)

Kun aloin lukemaan tätä kirjaa, totesin ensin, miten hienosti se alkaa.

Ensin lyhyt eräänlainen omistuskirjoitus: Tarina kerrotaan niille, jotka uskaltavat nähdä –  niille, jotka lukevat, pitävät lukemisesta ja ajattelevat lukemaansa.

Sitten alkulukujen rakenne: Ensimmäisessä lyhyessä luvussa ilmeisestikin aikuinen Kim saa puhelun ystävältään Bellalta vuosien takaa. Hänen on tultava tapaamiseen, kolmas nuoruuden ystävä Momo on jo tulossa. Ei kerrota mistä on kysymys, vaan jatketaan esittelemällä nämä kaksi muuta tyttöä omissa luvuissaan limittäin nykyhetken kanssa.

Kerronta siirtyy lapsuuden ja nuoruuden rajamaille: epämiellyttävään teini-ikään. Silloin seisoskellaan koulun käytävillä ja etsitään turvaa ystävistä.

Ja sitten kirjoittamiini muistiinpanoihin ilmaantuu aika lailla kirosanoja ja huutomerkkejä. En meinaa pysyä nojatuolissa, on selattava kirjaa alkuun ja takaisin siihen missä olen menossa, ja huutomerkkien ja ällistyksestä kertovien isojen kirjainten käyttö lisääntyy mitä pidemmälle tarinaan imeydyn. Nerokasta! Ei voi olla totta!

Sitten on vaan luettava. Koko. Kirja. Heti.

Raapustin siis muistiinpanoja samalla kun luin, jotta pystyn rakentamaan edes jotenkin järkevän blogitekstin tai kirjavinkin. Joten siis tämä blogiteksti, niin, siis, tarkoitan, kirja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja voin suositella sitä ihan kaikille maailman ihmisille, joita lukeminen kiinnostaa. Erityinen kohderyhmä voisi olla noin yhdeksäsluokkalaiset ja sitä vanhemmat nuoret, jotka tuskailevat ah niin ihanan teini-iän kynsissä. Kirja jää mietityttämään, ilahduttamaan ja vihastuttamaan.

Tästä on muuten tulossa elokuva syksyllä 2015.

Seita

Tow Sawyerin seikkailut – Mark Twain

Tämä Jarkko Laineen suomentama kirja on lukuhaasteen kohdan ”lue se kirja, mitä et koulussa saanut luettua”. Ja kyllä täytyy sanoa, että aikamoinen työ lukemisessa oli nytkin! Jostakin syystä tämä kirja ei vaan ole minun juttu, niin hauska ja huvittava ja suosittu kuin se onkin.

Ehkä kysymys on sukupuolesta. Tätähän pidetään oivallisena nuoren pojan kolttosten kuvaajana, kehutaan sitä, miten hyvin kirjailija pystyy kertomaan pojan elämästä, ulkoisesta ja sisäisestä. Olen väärää sukupuolta, enkä voi sille mitään.

Toisaalta sukupuolta enemmän lukukokemukseeni vaikutti erittäin paljon kirjan kulttuurihistoriallinen konteksti. Siis tarkoitan, että kirjan tapahtumat värittyvät tapahtumien ajan ja paikan, sen aikaisen kulttuurin, tapojen, uskonnon ja taikauskon kautta.

Kirjassa eletään Yhdysvaltojen sisällissotaa edeltävää aikaa, 1800-luvun alkuvuosikymmeniä, jolloin etelävaltioissa oli vielä orjia. Tom asuu tätinsä luona St.Petersburg-nimisessä kaupungissa, suuren Mississippi-joen rannalla. Kulttuuri on suorastaan läkähdyttävän uskonnollinen, käydään kirkossa ja pyhäkoulussa, opetellaan tuskastuttava määrä raamattua ulkoa. Kristinuskon lisäksi läsnä on voimakas taikausko, jonka pohjana lienee afrikan-amerikkalaisten oma kulttuuri ja uskonto. Tämäkin erilaisista asioista vouhkaaminen puudutti välillä, vaikka sen olisi pitänyt ilmeisestikin naurattaa.

Tarina sinällään ON jännittävä, jos edelliset seikat eivät vie liiaksi huomiota. Kun juoni alkaa purkautumaan, ovat tapahtumat kuin mistä tahansa nuorten seikkailukertomuksesta. Arvoitusta ratkaisevat pojat ovat jalosydämisiä, rohkeita ja loppujen lopuksi oikeamielisiä ja hyviä poikia, oikeita sankareita. Tom ja Huck ovatkin romantiikan siveltimellä maalattuja sankareita. Etenkin kodittoman ja ihmisten niukalla hyväntekeväisyydellä hengissä selviävän Huckin elämästä pensselöidään varsinainen kirjallisuuden arkkityyppi: romanttinen sankari, joka mieluummin asuu ryysyissä tyhjässä tynnyrissä kaatopaikalla kuin puhtaissa vaatteissa neljän seinän sisällä.

Voi olla, että seuraavaksi minun on tartuttava Huckleberry Finnin seikkailuihin.

Ja sivumennen sanoen tämän kirjan lukemalla olisin voinut halutessani kuitata myös seuraavat kohdat lukuhaasteesta:

-        kirja, josta tehtiin elokuva

-        humoristinen kirja

-        kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat vieraaseen maahan

-        tositapahtumiin perustuva kirja

-        yli 100 vuotta vanha kirja

-        käännöskirja

-        kirja, josta on tehty tv-sarja

Näin helppoa se on!

Seita

Lukupiirin maaliskuun kirja...

…on Merja Tuominen-Gialitakin kirja nimeltään Koko kylän pidot. Tämä kuuluu jälleen siihen lajiin kirjoja, joita ei olisi muuten tullut luettua ellei olisi tämä lukupiiri Viitasaaren kirjastolla. Kirja on kai eräänlainen elämäkerta tai ainakin siinä kerrotaan Merjan elämänkokemuksista 1970-luvun Kreetalta aina näihin päiviin saakka. Kirja on myös matkakirja eli siinä pääsee tutustumaan matkaoppaita syvällisemmin yhden Kreikan saarten kulttuuriin ja tapoihin. Mielestäni kirja on myös fiktiivinen kertomus, jossa seikkailee päähenkilö nimeltään Merja. Tämä siksi, koska monet sattumukset ja tapahtumat, joita kirjassa esitellään, ovat melkeinpä liian mehukkaita ollakseen totta. Ja toisaalta, mitä väliä sillä on, ovatko tapahtumat täysin pilkulleen todenmukaisesti kerrottuja? Eipä mitään, jos kirjasta ei etsi satavarmoja faktoja siihen, miten Kreetalla tulee käyttäytyä. Kaikillahan on taipumus vähän värittää tapahtumia, kertoa suunnilleen puolitotta ja päästellä pajunköyttä toinen puoli.

Omista muistikuvistani Kreetalla käymisestä joskus 80-luvun puolivälissä saisi myös aika melleviä tarinoita. Esimerkiksi heti seuramatkojen bussissa kohteeseen körötellessämme opas heittäytyi vallan vitsikkääksi kertomalla, että hyvää pääsiäistä sanotaan kreikaksi kala paska. Olimme myös kuulleet, että ravintolassa syödessä tuli antaa tarjoilijalle tippiä hyvästä palvelusta. Meitä oli siinä kolme untuvikkoa ulkomailla, joten kun asia kesken mansikkajäätelöannoksien lusikoinnin tuli mieleen, yksi meistä kaiveli kolikot esille, pysäytti ohi menevän sangen hämmentyneen näköisen tarjoilijan ja lykkäsi rahat hänelle kouraan. Jälkeenpäin nauroimme asialle ja vielä tänäkin päivänä se kulkee suvussa mukavana anekdoottina tyyliin muistatkos silloin Kreetalla…

Mutta niin, tämä lukupiirin kirja. Suosittelen Kreikkaan ihastuneille ihmisille. Kulttuuri, kieli ja ruoka tulevat ihastuttavasti kirjassa esille. Välillä edellisten kuvaukset olivat vähän liiankin tarkkoja, mutta ne pystyi sujuvasti hyppäämään ylitse. Ei minua esimerkiksi hirveästi kiinnostanut jonkin paikan erilaiset nimet, vaikka se tieto sinällään kertoikin paljon kreetalaisesta kulttuurista. Ei kaikkea kuitenkaan tarvitse niin tarkkaan selittää. Kirjaa voi myös lukea sieltä täältä, yhden luvun alusta ja toisen keskivaiheilta. Jonkinlainen kronologia tarinassa on, mutta juoni tulee selväksi jo takakannesta: Merja saapuu nuorena tyttönä Kreetalle töihin ja asuu saarella vuosikymmenten ajan.

Lukuhaasteen innoittamana

Keski-kirjastoista osa on mukana lukuhaasteessa, jossa kuluvan vuoden aikana pyritään lukemaan tietyn listan mukaisesti mahdollisimman monta kirjaa. Tarkoituksena on varmaan lukea monipuolisemmin kuin tavallisesti, haastaa itsensä lukemaan sellaisia kirjoja, joita ei normaalisti lukisi. Näin ainakin itse ajattelen asia. Ja aion osallistua haasteeseen, vaikka en kirjaston työntekijänä pystykään osallistumaan kirjapalkinnon arvontaan. Sillä tottahan toki minä saan luettua sen tarvittavan vähintää 34 kirjaa, olen nimittäin aikamoinen lukuautomaatti…

Luin haastelistaa läpi kahvipöydässä ja mietin, mitä voisin jo kuitata luetuksi. Silmille hyppäsi heti haaste: kirja, jonka saat luettua päivässä. Voisin tietysti mennä helpomman kautta ja lukea lasten kuvakirjan, mutta koska laitoin lukuhaasteen työpisteeni seinälle ja aion siihen myös merkitä kirjan nimen ja tekijän, oli tähänkin kohtaan saatava joku edustavampi kirja, jolla kehtaa kehua retostella työkavereille.

Uutuushyllystä näppeihin tarttui Jean-Paul Didierlaurentin kirja Lukija aamujunassa. Takakannen mukaan se on viehättävä aikuisten satu lukemisen taikavoimasta. Kirjassa Guylain niminen työhönsä kyllästynyt ja uupunut mies saa elinvoimaa lukemalla ääneen klo 6.27 junassa (kirjan alkuperäinen nimi onkin Le Liseur du 6h27) hajanaisia sivuja, jotka hän on pelastanut kirjojen kierrätyskeskuksen tuhoavan makulointikoneen uumenista. Tämän kirjan luin päivässä, tai oikeastaan illassa, niin lyhyt se oli. Lyhyt, mutta hyvä.

Seuraavaksi aion tarttua todelliseen haasteeseen: Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut. Kun on tullut kouluttauduttua kirjallisuuden alalle, tähän löytyi muitakin kirjoja kuin yläkoulun ja lukion lukemattomat teokset. Tässä onkin haastetta kerrakseen. Vaihtoehtoina minulla on Volter Kilven Alastalon salissa (tätä ei todellakaan lue yhdessä päivässä) tai Mark Twainin Tom Sayewerin seikkailut. Valitsin Tom Sawyerin seikkailut.

Alastalon salissa – tajunnanvirtaa, pitkiä ja koukeroisia virkkeitä, outoa merenkulkusanastoa, mahdottoman monta juonen sivupolkua – tartu tähän, jos uskallat!

Tämä blogi on ollut jo vuoden tauolla

Olimme paikallislehti Seudun kaupunkiosion blogilistalla jonkin aikaa. Ja nyt...

... jatketaan juttua tänne...

Matti Karjalaisen kirjavinkit Viitasaarella

Tällä viikolla Viitasaaren kirjastolla on ollut ilo ja kunnia tarjota kirjavinkkausta kaikille yläkoululaisille.

Tässäpä vallan mainion Matti Karjalaisen kirjavinkit:

Romaanit

Reeta Aarnio: Hän joka ei pelkää
Belinda Bauer: Hautanummi

Robin Benway: Bonusraita

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

Bernard Cornwell: Azincourt
Andy Dougan: Kiovan Dynamon kunnia

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

Kat Falls: Veden alla

Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja

Neil Gaiman: Hautausmaan poika
Neil Gaiman: Coraline varjojen talossa

Manfred Gregor: Silta

Johan Harstad: Darlah – 172 tuntia kuussa

James Herbert: Rotat
Dan Höjer: Suudellaan

David Klass: Ette te minua tunne

Siri Kolu: P.I. – Pelko Ihmisessä
Walter Lord: Titanicin kohtalonyö                  

Walter Moers: Kapteeni Sinikarhun 13 ½ elämää
Michael Morpurgo: Sotahevonen

Joanna Nadin: Hanki elämä, Rachel Riley
Naurava kummitus

Mikael Niemi: Aivot pellolle
Naomi Novik: Kuninkaan lohikäärme

Mal Peet: Maalivahti
Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon

Terry Pratchet: Noitasiskokset

Erich Maria Remarque: Länsirintamalta ei mitään uutta

Terhi Rannela: Taivaan tuuliin

Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä
Philip Reeve: Kävelevät koneet (Kulkukaupunkien kronikka)
Elina Rouhiainen: Kesytön (Susiraja, 1)

Ruta Sepetys: Harmaata valoa
Alex Scarrow: Time Riders

Salla Simukka: Jäljellä            

Salla Simukka: Viimeiset

Holly Smale: Geek Girl           

Bram Stoker: Dracula

Leonie Swann: Murha laitumella
John Wyndham: Triffidien kapina

Kate Thompson: Yön eläjä
Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella
Rick Yancey: 5. Aalto

Sarjakuvat

J.P. Ahonen: Perkeros

Arne Bellstorf: Baby’s in Black

Berck: Kovaa peliä Chicagossa

Jeffrey Brown: Darth Vader ja poika / Darth Vader ja pikku prinsessa
Juan Diaz Canales: Blacksad – Valkoinen valtakunta
Jean-Michel Charlier: Miraget Välimerellä

Tuuli Hypén: Nanna

Young Kim: Houkutus: sarjakuvasovitus

Robert Kirkman: The Walking Dead

Manu Larcenet: Maallemuuttajat

Jeff Loeb: Batman – Pitkä pyhäinpäivä

Luke Skywalker – Galaksin viimeinen toivo
Alan Moore: Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga  1

Alan Moore: Helvetistä osa 1
Keiji Nakazawa: Hiroshiman poika

Osamu Tezuka: Viidakon valtias

Stephan Pastis: Helmiä sioille

P. Craig Russell: Coraline

Charles M. Schulz: Tenavat

Jerry Scott: Jere

Shokki: värjyvää vampyyriviihdettä

Jeff Smith: Luupäät

Art Spiegelman: Maus

Tiitu Takalo: Kehä

Bryan Talbot: Grandville
Yann: Huuhkaja, osa 1

 Ja tässäpä vallan mainio Matti itse:

Luonto lainassa

Kirjaston luontoviikko on saanut uuden nimen: Luonto lainassa. Sen kunniaksi Viitasaaren kirjastossa on näyttelyssä luontoon liittyviä kirjoja. Nähtävillä ja tietysti lainattavissa on näyttäviä valokuvateoksia Suomen ainutlaatuisesta luonnosta: tuhansista järvistä, hakkaamattomista metsistä ja eläimistä kuten susista ja karhuista. 

Lisäksi myös muita luontoon liittyviä kirjoja. Tässä esittelen kaksi näyttelypöydältä poimittua:

Puhuvia eläimiä?

Ilkka Koiviston Eläinten kielellä - tulkintoja luontoystävän iloksi -kirja kertoo nimensä mukaisesti siitä, miten eläimet puhuvat. Kirjoittaja avaa eläinten "puhetta" eli niiden viestintää joka tapahtuu ääntelemällä, väreillä, hajuilla ja tietysti eleillä. Aika mielenkiintoiselta vaikuttaa osa, jossa käsitellään tanssivaa tiaista, vimmattua pyrstön heiluttajaa ja lintua, joka osaa käyttää otsalamppua!

Eläinten parisuhteet?

Markus Bennemann on puolestaan kirjoittanut kirjan nimeltä Himokas härkäsammakko ja muita eläinkunnan seksipetoja. Tämäkin kirja kertoo aivan nimensä mukaisesti eläinten rakkauselämästä. Kirjoittajan mukaan eläinten rakkauselämä on joskus sangen haasteellista, nimittäin ihmisen mielikuvituksen mittana. Miten esimerkiksi pystyt kuvittelemaan paperivenetursaan, jonka peniksellä on omat aivot ja se pystyy hoitamaan hommat (tarvittaessa) ilman omistajaansa!

Ihmeellisiä lukuhetkiä! Ja muistakaa: Upea luontomme ei ole itsestäänselvyys: se on meillä vain lainassa, ja vaatii huolenpitoa säilyäkseen tuleville sukupolville!