maanantai 1. huhtikuuta 2013

Hirnahduksia

  Hirnahduksia on toinen kokoelma Hopsis kopsis polleamus-kirjoituskilpailun runsaasta sadosta. Kilpailun järjesti Maaseudun Sivistysliitto, Suomen maatalousmuseo Sarka ja Maaseudun Tulevaisuus-lehti keväällä 2011. Kilpailun teksteistä koottiin kaksi valloittavaa kirjaa. Kun ensimmäisessä Hevosvoimia-kokoelmassa tarinat painottuivat koskettaviin ja herkkiin kertomuksiin hevosystävistämme, Hirnahdusia-kirjan teksteissä korostuu huumori ja ilo. Kirjan toimittanut Kirsti Manninen toteaakin "tosiasiassa hevoset taitavat usein nauraa hirnahdella meille ihmisille".

Kirja on edeltäjänsä mukaisesti jaettu tarinoiden osalta viiteen eri teemaan, jotka tässä kirjassa ovat; Unohtumattomat, polvenkorkuiset, matkatoverit, ponihullut ja hirnahduksia. Kirja on kuvitettu tyylikkäillä valokuvilla ja Tuomas Mujusen herkillä piirroksilla, jotka luovat kirjaan hevosen tuoksuista tunnelmaa. Tarinoiden kertojien ikä ja sukupuoli tekee kirjasta kiinnostavan vaihtelevan, lukija pääsee tutustumaan nelijalkaisiin ystäviin eri näkökulmista. 

 Hevonen on ihmisen työ- ja harrastustoverina omanlaisensa persoonallisuus, joten sekaannuksia ja erimielisyyksiä ei voi kokonaan välttää. Siitä samasta syystä hassuihin muistoihin sekoittuu ystävän muistelun haikeutta.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Saatana saapuu Moskovaan - mutta miksi?

Totean nyt varsin juhlallisesti, että olen juuri saanut luettua Mihail Bulgakovin erinomaisen kirjan nimeltä Saatana saapuu Moskovaan.

Tämä on näitä paksuja (ja ah niin ihania) klassikkoja, joihin ei uskalleta tarttua, koska ne ovat homeisia, puuduttavia ja tylsiä... eiiiii... vaan:

Fantasiaa!

Saatana saapuu Moskovaan, alkuperäiseltä nimeltään Mestari ja Margarita, on hullunkurinen fantasia, pureva satiiri, romanttinen kertomus, hupaisa komedia ja kaiken lisäksi vielä realistinen tarina erään Nasaretissa syntyneen miekkosen ja hänen tuomitsijansa hetkistä joskus pääsiäisen aikaan, noin 2000 vuotta sitten.


Valitse siitä!

Kirja muodostuu siis kahdesta erilaisesta tarinasta. Siinä seikkaillaan Moskovassa, no niin, Saatanan seurassa. Tähän maailmaan liittyy myös Mestarin ja Margaritan vaiheikas rakkaustarina. Sitten kirjassa kuvataan myös Jeesuksen ja Pontius Pilatuksen kohtaamista Jerusalemissa.  

Tarina alkaa

Kirja kuitenkin alkaa varsin pahaa-aavistamattomasti Patriarkan lammilta, Moskovasta. Siellä kaksi kaverusta, Berlioz ja Bezdomnyi ajautuvat mielenkiintoiseen keskusteluun tuntemattoman henkilön kanssa. Ja sen jälkeen sekä Bezdomnyin elämässä että kirjan muiden päähenkilöiden elämässä alkaa tapahtua sitä tahtia, että lukija ei meinaa pysyä perässä.

Fantasian sävyttämää huumoria

Mielestäni parasta antia kirjassa on Moskovaan keskittyvä, fantasianomainen ja ajatukset aivan uusiin ulottuvuuksiin räjäyttävä huumori ja satiiri. Lukiessa ei voi muuta kuin hymyillä itsekseen, että nyt sitten mennään juonen mukana tuohon suuntaan. Ja miten se nyt tällaisen jutun tähän keksikään! 

Mielikuvituksellista realismia

Tälle mielenkiintoisena vastapainona on realistinen kuvaus Jeesuksen ja Pontius Pilatuksen ajasta. Kun aika alkumetreillä kertomus hypähtää noin 2000 vuotta taaksepäin, olisin halunnut jatkaa nykypäivässä (eli Moskovan 1930-luvussa). Kävi kuitenkin niin, että kun tämä osa vuorostaan katkesi, odotin jo innokkaasti tarinalle jatkoa. Ja huomatkaa, tämä siitä huolimatta, että kun tarinassa esiintyy Pontius Pilatus, Golgata ja Jeesus, voi jotenkin arvailla, miten siinä käy. 

Ja niin, miksi Saatana saapui Moskovaan? Vastauksen siihen antaa teille Margarita.



tiistai 12. helmikuuta 2013

Muistattehan vielä Beth Revisin kirjan Matka alkaa?


Tämä IHANA nuorten tieteisfantasiaseikkailu on saanut jatkoa, vihdoinkin!

Miljoona aurinkoa jatkaa Amyn ja Seuraajan (rakkaus)tarinaa. Kaksikko on uusien haasteiden edessä: Seuraajan mieltä painavat aluksen ongelmat ja hupenevat ruokavarat.

Amy puolestaan miettii sitä, pystyykö hän ikinä elämään avaruudessa onnellisena, ilman oikeaa auringonvaloa ja vaikkapa autolla ajamista stereot täysillä? Maaperän tuntua jalkojen alla?

Amyn ja Seuraajan suhde on myös koetuksella. Voiko toista rakastaa vain siksi, ettei ketään muuta ole? Varsinkin sen jälkeen, mitä Amylle edellisessä osassa paljastui...

Suosittelen kaikille Twilightin (ja seuraajien) ystäville!

maanantai 11. helmikuuta 2013

Vietämme luontoviikkoa 11.-17.2.2013

Luonto- ja ympäristöviikon aikana Viitasaaren kirjastossa voi suorittaa 4H-yhdistyksen esille laittaman luontopolun. Polku mutkittelee kirjastossa sisältäen tehtävärasteja, joissa mm. lajitunnistusta. Polun suorittaneiden kesken Viitasaaren 4H-yhdistys arpoo palkintoja. Kannattaa osallistua luontoseikkailuun ja kokea Suomen monimuotoinen luonto mukavasti kirjaston suojissa.





Luonto- ja ympäristöviikolla esillä on myös muuta luontoon liittyvää. Luontokuvia meiltä ja muualta näyttely, luontoliiton materiaalia ja ristikon ystäville jälkiristikko. Aikuisten puolelta löytyy myös ympäristölehteä mukaan otettavaksi.





Lainan päivänä alkanut kirjojen ja lehtien poistomyynti on käynnissä kirjaston näyttelytilassa, edullisten löytöjen tekemiseen on siis erinomainen mahdollisuus. Muistutan samalla 16.2. saakka olevasta Jules Verne- kilpailusta, johon osallistuneiden kesken arvotaan kirjapalkintoja. Lapsille on aiheeseen liittyvä piirustustehtävä. Tervetuloa osallistumaan ja viihtymään kirjastossa!

  

perjantai 11. tammikuuta 2013

Tiesitkö...että kirjastolla toimii Lukupiiri?


Kirjaston lukupiirissä


syksyn 2012 aikana luettuja kirjoja:


Maarit Verronen: Karsintavaihe
Yann Martel: Piin elämä
Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut
Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni
Sanojen alamainen (toim. Saska Saarikoski)


Keväällä 2013

Ulla-Lena Lundbergin tuotanto (Finlandia palkinto romaanista Jää)
Emily Brontë: Humiseva harju (NYT)
Sofi Oksanen: Puhdistus
F.M. Dostojevski: Rikos ja rangaistus
Toni Morrison: Paratiisi

perjantai 26. lokakuuta 2012

Vinskin kauhuleffavinkit


Kaikkien Aikojen Karmivimmat Kauhuleffat - Vinskin Top Ten
(saatavana tietysti kirjastosta)

1. Psycho K16

Ehdoton kauhuklassikko on Alfred Hitchcockin Psycho-niminen elokuva vuodelta 1960. Siinä viehättävä vaaleaverikkö Marion (Janet Leigh) varastaa työpaikaltaan suuren summan rahaa unelmoidessaan paremmasta tulevaisuudesta. Pakomatkalla hän tekee kuitenkin kohtalokkaan virheen hakeutumalla Batesin motelliin, jota ylläpitää aina niin sympaattinen ja avulias Norman Bates (Anthony Perkins).

Elokuva perustuu Robert Blochin romaaniin nimeltä Psyko. Kirja puolestaan perustuu löyhästi tositapahtumiin omituisesta sarjamurhaajasta, joka asui Blochin lähettyvillä!

Itse katson tämän elokuvan aina epäsäännöllisin väliajoin nauttiakseni kunnon kauhuelokuvasta. Oikein hyvää Halloween-aineistoa, mutta muistakaa varoa suihkuverhoja!

2. The Ring K16

Tämä vuonna 2002 ilmestynyt kauhuelokuva perustuu japanilaiseen elokuvaan nimeltä Ringu. Elokuvat ovat hyvin samanlaisia, niissä on perusjuonena sama lähtökohta: Videokasetti, jonka katsottuaan kuolee seitsemän päivän kuluttua (mitä kauhistuttavimmalla tavalla, kuolleiden ilmeistä päätellen.) Pääosassa on Naomi Wattsin esittämä yksinhuoltaja Rachel ja hänen pieni poikansa Aidan. Toimittaja-Rachel tutkii nuoren tytön kummallista kuolemaa ja törmää kuolettavaan videonauhaan.

Kirjastosta löytyy tämä amerikkalainen versio ja se sopii ehkä länsimaiseen juonenkuljetukseen ja elokuvakulttuuriin tottuneille katsojille paremmin kuin japanilainen elokuva. Jälkimmäisessä minua kuitenkin viehätti kovasti musiikin käyttö - tai nimenomaan käyttämättä jättäminen. Yleensähän kauhua ennakoi tai korostaa voimakas, yllättävä tai karmaiseva musiikki. Japanilaisessa elokuvassa keskityttiin dialogiin ja tapahtumiin, mutta myös musiikin puute alkoi karmia...

Tämä elokuva on listalla kakkosena siksi, että se oli pitkästä pitkästä aikaa oikeasti PELOTTAVA elokuva, jota piti katsoa välillä sormien lomasta ja niskavillat pystyssä. Moni leffa ei pysty tätä tekemään Vinskille! Erittäin suositeltavaa katsottavaa, mutta olkaahan varovaisin niiden vanhojen VHS-nauhojenne kanssa...

3. Hohto K16

Stanley Kubrickin ohjaama Hohto vuodelta 1980 perustuu kauhun kuninkaan Stephen Kingin samannimiseen kirjaan. Pääosassa on Jack Nicolsonin esittämä Jack Torrance, joka ottaa vastaan talovahdin paikan syrjäisessä Overlookin hotellissa. Mukana Overlookiin muuttavat Jackin vaimo Wendy ja pieni poika Danny. Jo alusta saakka elokuvan tunnelma enteilee jotakin kauheaa tapahtuvaksi.

Myös tässä elokuvassa lapsi on suuressa osassa mukana tapahtumia. Dannylla onkin ominaisuus, hohto, joka liittyy kiinteästi elokuvan juoneen, joten siitä ei voi paljastaa tämän enempää. Tämän leffan kohdalla kannattaa ehkä suhtautua varauksella tietynnumeroisiin hotellihuoneisiin ja vaahtosammuttimiin!

Lisäksi satunnaisessa järjestyksessä muut listatut:

4. Halloween K18

Kauhuklassikko vuodelta 1978. Ohjaaja John Carpenter, pääosassa nuori Jamie Lee Curtis. Elokuvan nimi kertoo, mihin aikaan tapahtumat sijoittuvat...

5. Kuudes aisti K16

Bruce Williksen tähdittämä elokuva vuodelta 1999 on kelvollinen jännitys-kauhuelokuva, jossa lastenpsykiatrin (Willis) potilas kertoo näkevänsä kuolleita ihmisiä.

6. Linnut K16

Alfred Hitchcockin klassikkoelokuva vuodelta 1963, joka perustuu Daphne du Maurierin samannimiseen novelliin. Linnut alkavat käyttäytyä aggressiivisesti.

7. Ennustus K18 - The Omen K16

Ennustus on vuodelta 1976 ja oivallinen kauhuklassikko. The Omen (Ennustus) on vuonna 2006 tehty uusintaversio. Kummassakin on sama alkulähtökohta: Amerikkalainen aviomies ei pysty kertomaan vaimolleen, että heidän lapsensa syntyi kuolleena, ja adoptoi 6.6. klo 6 syntyneen Damien-pojan.

8. The Others K16

Ohjaaja Alejandro Amenábar, 2001.  Pääosassa loistava Nicole Kidman. Grace asuu kahden valoyliherkän lapsensa kanssa maalla, synkässä talossa. Talon on pidettävä pimeänä, jotta lapset eivät altistu auringonvalolle. Eletään heti toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Pian alkaa tuntua siltä, että talossa asuu myös muita, others.

9. Uinu uinu lemmikkini K16

Stephen Kingin kirjaan perustuva elokuva vuodelta 1989. Siinä perhe muuttaa maaseudulle, jonka lähellä sijaitsee intiaanien vanha salainen paikka. Kerrotaan, että jos ei viekään lemmikkiään niille osoitetulle hautausmaalle vaan vieressä olevaan salaiseen paikkaan, lemmikki palaa takaisin eloon.

10.Dracula K12

Tämä Bela Lugosin tähdittämä vampyyritarina on vuodelta 1931. Myös modernimpaa Draculaa löytyy: Francis Coppola ohjasi vuonna 1992 oman versionsa tarinasta. Pääosissa ovat Anthony Hopkins, Winona Ryder ja  Keanu Reeves. Elokuvan nimi on Bram Stokerin Dracula. K16. Myös mykkäelokuva Nosferatu vuodelta 1922 kertoo samaisen kreivin tarinan. K12. Fangtastista!





keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Mikä ihmeen feikpuuk?

Viitasaaren kirjaston "pääpöydän" näyttely tarjoaa mielenkiintoista tietoa Internetin ihmeellisestä maailmasta. Tässä muutamia poimintoja:

Facebook, haukuttu myös naamakirjaksi 

Ari Haasion kirjoittama kirja nimeltä Facebook-opas on vuodelta 2009 ja tiedättekö mitä - ikivanha! Facebook muuttuu nopeammin kuin Haasio ennättää kirjan kirjoittaa, mutta perusasiat pitävät vielä paikkaansa. Uudempaa kirjaa Kimpasta ei löydy tällä hetkellä.

Tweet tviitti twitterissä

Maija Haavisto kirja Näin käytät Twitteriä on niin ikään vuodelta 2009. Tämä kirja minun pitäisi itsekin lainata, sillä twiittailu on jäänyt aika vähiin...Tästäkin löytyy hyvin perusasiat, sen verran silmäilin kirjaa sen esille laittaessani.

Blog + book = blook

Suuren osan näyttelypöydästä vie blookit eli nettipäiväkirjoista muokatut paperikirjat, joita kutsutaan blookeiksi. Tässä pöydällä on esillä paljon Kimpasta tilattua aineistoa, joka nyt lainattavissa meillä.