Kun kirjasto on kiinni...

...tuntuu omituiselta, kun hyllyjen välissä ei vaella asiakkaita eikä kenellekään tarvitse lainata kirjoja. Ensimmäisinä sulkupäivinä tunnelma salin puolella oli jokseenkin aavemainen. Kävelin puolihämäriä hyllyrivejä pitkin ja teki mieli kiljua: "Missä minun asiakkani ovat!!!"

Lehtilukusali on auki

Lehtilukusali on toki auki osan päivistä ja lyhennetyillä aukioloajoilla, mutta ei se ole sama! Siellä asiakkaat ovat lasiseinän takana ja lukevat lehtiä. Kun kirjasto ei ole auki, on aivan kuin koko kirjaston perusta olisi hävitetty. Ei ole kirjastoa ilman asiakkaita.  Hyvin suuri ja tietysti myös se näkyvin osa kirjastotyöstä on asiakaspalvelua. Toistan: ei ole kirjastoa ilman asiakkaita.

Toisaalta ei ole kirjastoa ilman kokoelmaakaan. Ja tästä pääsenkin siihen, mitä nyt sulkuaikana täällä kirjastossa puuhaillaan. Kokoelman hoitaminen muodostaa asiakaspalvelun kanssa suurimman osan kirjastotyöstä. Eli kun kirjasto on kiinni...

Lehtimyyntiä

...teemme kaikenlaisia rästihommia, joita ei aikaisemmin ole ennättänyt tehdä ja joita voi tehdä jo ennakkoon. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että poistan lehtiä, kun ennätän nyt paremmin kuin joulukuussa. Osa lehdistä onkin jo siirretty kirjaston eteiseen myyntiin. Hyllystä löytyy lipas, jonne rehellinen ostaja voi kirjansa tai lehtensä maksaa tasarahalla.

Kirjastosuunnistusta ja muuta mukavaa

...teemme kaikenlaista tekstinkäsittely- tai suunnitteluhommaa. Esimerkiksi Lukuinto-pilotin puitteissa suunnittelen leikkimielistä kirjastonkäytön opetusta alakoululaisille. Tämä blogikirjoittaminen sujuu myös varsin jouhevasti ilman kirjastojärjestelmää.

Uutuuskirjoja

...rutiinityöt eivät ole hävinneet minnekään. Tarkoittaa esimerkiksi sitä, että posti tuo joka päivä pinon lehtiä, jotka käsitellään valmiiksi lehtilukusaliin. Posti tuo myös kerran viikossa kirjalähetyksen (kaksi keskisuurta pahvilaatikkoa), jotka niin ikään käsitellään niin pitkälle kuin voidaan ilman niiden viemistä kirjaston aineistotietokantaan.

Koulutukset alkavat

Ensi viikolla alamme sitten kouluttautua uuden kirjastojärjestelmän käyttäjiksi. Siinä riittänee omaksumista loppuajaksi, jonka kirjastoparkamme on suljettuna asiakkailta.

Saksalaisten klassikkojen kesä tai kuinkas sitten kävikään...

Ennen kesää ja etenkin ennen kesälomaa, minulla oli kunnianhimoisena ajatuksena lukea tulevan kesän aikana pino saksankielisiä klassikkoja. Kipinän sain tähän ulkomaanmatkasta, joka suuntautuisi Berliiniin. Samalla kun tutkailin matkaoppaita, aloin miettiä mitä tiedän saksankielisestä kirjallisuudesta ja mihin haluaisin tutustua. Berliinissä joutuisin väistämättä keskelle karvasta historiaa, nyt halusin tutustua johonkin hieman kevyempään.

Herman Hesse: Lasihelmipeli

Ehdottomasti kummallisin kirja, mihin olen vähään aikaan tarttunut. Kirjaston kirjan takakannessa, etu- tai takaliepeessä ei kerrota mitään kirjan sisällöstä. Kyseessä on tietysti Klassikko, Herman Hessen Se Tärkein Teos. Mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja salamyhkäinen. Sanottu science fictioksi tai utopiaksi ja henkisen kasvun kertomukseksi. Millainen peli on lasihelmipeli?

Sitten luin jostakin, että kirjassa eletään utopiallista, suurten sotien jälkeistä aikakautta.

Kirja odottaa edelleen kotihyllyssä.


Alfred Döblin: Berlin Alexanderplatz

Ehdoton valinta, kun matkani suuntautuisi Berliiniin. Olen tämän joskus opiskeluaikoina harpponut läpi, mutta nyt halusin lukea sen uudelleen. Kirjassa kerrotaan ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä ajanjaksosta vankilasta vapautuneen sementtityöläisen silmin.

Sen verran kirja ja sen miljö minuun kuitenkin vaikutti, että pyöriskelin Alexanderplazin aukiolla pariinkin otteeseen vannottaen itseäni lukemaan kirjan heti kun palaan Suomeen.

No, en edelleenkään ole uudelleenlukenut kirjasta muuta kuin takakannen.

Günter Grass: Peltirumpu

Tämä onnekas klassikko oli se kirja, johon tartuin ensimmäisenä kesälukemisenani! Ja hups keikkaa, kesä olikin jo ohi, kun sain kirjan luettua tässä pari päivää sitten.

Kirjassa kertoja-päähenkilö makailee mielisairaalan vuoteessa ja odottelee päätöstä jonkinlaisesta oikeudenkäynnistä. Hän kertoo oman elämäntarinansa alkaen lapsuudesta ja päättyen kirjan nykypäivään. Kerronta on lennokasta, mielenkiintoista, mielikuvituksellista ja se täyttää mielestäni maagisen realismin määritelmän. Aina ei voi tietää, mikä onkaan totta ja mikä mielikuvitusta? Entä millainen symboliarvo on kerroituilla tapahtumilla tai vaikkapa erityistaidoilla, mitä kertoja osaa?

Toistaalta tämäkään kirja ei ollut niitä maailman kevyimpiä. Siinä päähenkilö kertoo seikkailuistaan (peltirumpunsa kanssa) toisen maailmansodan molemmin puolin historiallisesti järkyttävien tapahtumien näyttämöllä, kuten esimerkiksi Normandiassa.

Että se sitten niistä kevyistä kesälukemisista saksalaisten klassikkojen parissa...