maanantai 20. huhtikuuta 2015

Viedäänkö meitä kuin lastenkirjoja kirjastoautossa?


Näin pohtii Kalle Veirton uuden nuortenkirjan päähenkilö Vilppu joutuessaan aikuisten juonittelujen kohteeksi. Tilanne on tämä: Vilppua kiinnostaisi CraftMan ja Killeri, ei sähly. Korkeintaan Xbox futis tai Fifa14. Sählyssä, siinä ihan oikeasti ja konkreettisilla mailoilla pelattavassa, tuli viimeksi nimittäin niin raskaasti takkiin ettei tulosta viitsisi edes tänne kirjoittaa (16-0). Ja vielä inhottavampia ovat voittojoukkueen terveiset: suihkun ovessa roikkuva vessapaperi, johon oli pyyhitty. Roikaleen alla lapussa teksti: te ette ole tämänkään arvoisia! Vilppu, Leksa ja Tapio ovat täsmälleen samaa mieltä. Ei sählyä.

Sitten koittaa Se Yö. Sen piti olla Peliyö, mutta siitä tulikin KellarissaMyrskyäPitämässä-yö, jonka ansiosta jonkinsortin trombi puhaltaa tienhaaraan sählymailakasan yövuorosta tulevan äidin mukaan noukittavaksi. Jo aiemmin on Vilppu huomannut kummallisen sählykirjan omassa huoneessaan.

Myrsky-yön jälkeisenä aamuna tapahtuu muutakin: koulun ilmoitustaululle ilmaantuu ilmoitus tulevista sählykisoista. Ja jotenkin siinä vaan käy niin, että Vilppu kavereineen toteaa olevansa osallistumassa sählyn Suomenmestaruuskisoihin viiden hengen erikoisjoukkueilla.

Vilpulla ja hänen kavereillaan onkin hieman kalavelkoja maksettavana vessapaperinsa suihkuun unohtaneen joukkueen kesken. Alkaa ankara harjoittelu yllättävän valmentajan johdolla.

Aikuisten vedätys onnistuu, vai onnistuuko?

Seita

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Poika joka menetti muistinsa

Viitasaaren kirjaston lukupiirin huhtikuun kirja oli Kreetta Onkelin lastenkirja nimeltään Poika joka menetti muistinsa. Arvaatte varmaan, mitä kirjassa tapahtuu? Tässä koottuja viisauksia à la Kreetta Onkeli: Poika joka menetti muistinsa:

”Meissä ihmisissä on tietoa, jota emme tiedä meissä olevan. Sen huomaa siitä, mikä meistä tuntuu tutulta, mikä vieraalta. Jos on vaikka tottunut huonoon kohteluun, se tuntuu aivan normaalilta, että näinhän se aina menee. Jos puolestaan on saanut huolenpitoa ja ystävällisyyttä, pitää itsestäänselvyytenä, että kohteliaisuus ja huomioiminen ovat tapana kaikkialla.” (s. 17)

”Arton oli hyvä olla. Mutta silloin kun on mukava olla, ei mieti, millaista on olla. Sitä vaan on.” (s.55)

”Poikia alkoi naurattaa. Nauru on hullu asia. Nauraa osaavat vain ihmiset, eivätkä hekään tiedä, miksi. Nauru on oivaltamista. Kaikki nauravat joskus, jopa he, joilla menee todella huonosti, naurahtelevat ainakin keran päivässä. Nauru on ihmisen paras ominaisuus. Nauru kumoaa kaiken, pelon, jännityksen, epäonnistumisen, ainakin hetkeksi.” (s.29)

”Ihmisen luonne on vain sellainen, että se toisinaan pahoissa paikoissa alkaa sepittää mielikuvituksellisia selityksiä asioille, joita ei käsitä. Se on ihmismielen tapa selviytyä.” (s.48-9)

”Lepo, uni, nukkuminen, uneksiminen ja haaveileminen on ihmiselle yhtä tärkeää kuin ruoka. Uni on tärkeää myös eläimille, jopa kaislikossa uinuville kaloille, ja koko luonnolle. Sen vuoksi maapallolla on kaksi vuorokaudenaikaa, päivä ja yö. Planeetta vuoroin lepää, vuoroin elää.”(s.75)

”Kimo ja Arto vilkaisivat toisiinsa. Heitä hymyilytti, kuten lapsia aina naurattaa, jos aikuiset eivät toimi järkevästi. Toisin kuin aikuisia, joita sen sijaan suututtaa, jos lapset eivät ole järkeviä. Aivan kuin kukaan aina voisi olla järkevä!” (s.22)





keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Ihan liekeissä – vau mikä kirja! (Jessica Schiefauer: Pojat)

Kun aloin lukemaan tätä kirjaa, totesin ensin, miten hienosti se alkaa.

Ensin lyhyt eräänlainen omistuskirjoitus: Tarina kerrotaan niille, jotka uskaltavat nähdä –  niille, jotka lukevat, pitävät lukemisesta ja ajattelevat lukemaansa.

Sitten alkulukujen rakenne: Ensimmäisessä lyhyessä luvussa ilmeisestikin aikuinen Kim saa puhelun ystävältään Bellalta vuosien takaa. Hänen on tultava tapaamiseen, kolmas nuoruuden ystävä Momo on jo tulossa. Ei kerrota mistä on kysymys, vaan jatketaan esittelemällä nämä kaksi muuta tyttöä omissa luvuissaan limittäin nykyhetken kanssa.

Kerronta siirtyy lapsuuden ja nuoruuden rajamaille: epämiellyttävään teini-ikään. Silloin seisoskellaan koulun käytävillä ja etsitään turvaa ystävistä.

Ja sitten kirjoittamiini muistiinpanoihin ilmaantuu aika lailla kirosanoja ja huutomerkkejä. En meinaa pysyä nojatuolissa, on selattava kirjaa alkuun ja takaisin siihen missä olen menossa, ja huutomerkkien ja ällistyksestä kertovien isojen kirjainten käyttö lisääntyy mitä pidemmälle tarinaan imeydyn. Nerokasta! Ei voi olla totta!

Sitten on vaan luettava. Koko. Kirja. Heti.

Raapustin siis muistiinpanoja samalla kun luin, jotta pystyn rakentamaan edes jotenkin järkevän blogitekstin tai kirjavinkin. Joten siis tämä blogiteksti, niin, siis, tarkoitan, kirja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja voin suositella sitä ihan kaikille maailman ihmisille, joita lukeminen kiinnostaa. Erityinen kohderyhmä voisi olla noin yhdeksäsluokkalaiset ja sitä vanhemmat nuoret, jotka tuskailevat ah niin ihanan teini-iän kynsissä. Kirja jää mietityttämään, ilahduttamaan ja vihastuttamaan.


Tästä on muuten tulossa elokuva syksyllä 2015.

Seita