Tow Sawyerin seikkailut – Mark Twain

Tämä Jarkko Laineen suomentama kirja on lukuhaasteen kohdan ”lue se kirja, mitä et koulussa saanut luettua”. Ja kyllä täytyy sanoa, että aikamoinen työ lukemisessa oli nytkin! Jostakin syystä tämä kirja ei vaan ole minun juttu, niin hauska ja huvittava ja suosittu kuin se onkin.

Ehkä kysymys on sukupuolesta. Tätähän pidetään oivallisena nuoren pojan kolttosten kuvaajana, kehutaan sitä, miten hyvin kirjailija pystyy kertomaan pojan elämästä, ulkoisesta ja sisäisestä. Olen väärää sukupuolta, enkä voi sille mitään.

Toisaalta sukupuolta enemmän lukukokemukseeni vaikutti erittäin paljon kirjan kulttuurihistoriallinen konteksti. Siis tarkoitan, että kirjan tapahtumat värittyvät tapahtumien ajan ja paikan, sen aikaisen kulttuurin, tapojen, uskonnon ja taikauskon kautta.

Kirjassa eletään Yhdysvaltojen sisällissotaa edeltävää aikaa, 1800-luvun alkuvuosikymmeniä, jolloin etelävaltioissa oli vielä orjia. Tom asuu tätinsä luona St.Petersburg-nimisessä kaupungissa, suuren Mississippi-joen rannalla. Kulttuuri on suorastaan läkähdyttävän uskonnollinen, käydään kirkossa ja pyhäkoulussa, opetellaan tuskastuttava määrä raamattua ulkoa. Kristinuskon lisäksi läsnä on voimakas taikausko, jonka pohjana lienee afrikan-amerikkalaisten oma kulttuuri ja uskonto. Tämäkin erilaisista asioista vouhkaaminen puudutti välillä, vaikka sen olisi pitänyt ilmeisestikin naurattaa.

Tarina sinällään ON jännittävä, jos edelliset seikat eivät vie liiaksi huomiota. Kun juoni alkaa purkautumaan, ovat tapahtumat kuin mistä tahansa nuorten seikkailukertomuksesta. Arvoitusta ratkaisevat pojat ovat jalosydämisiä, rohkeita ja loppujen lopuksi oikeamielisiä ja hyviä poikia, oikeita sankareita. Tom ja Huck ovatkin romantiikan siveltimellä maalattuja sankareita. Etenkin kodittoman ja ihmisten niukalla hyväntekeväisyydellä hengissä selviävän Huckin elämästä pensselöidään varsinainen kirjallisuuden arkkityyppi: romanttinen sankari, joka mieluummin asuu ryysyissä tyhjässä tynnyrissä kaatopaikalla kuin puhtaissa vaatteissa neljän seinän sisällä.

Voi olla, että seuraavaksi minun on tartuttava Huckleberry Finnin seikkailuihin.

Ja sivumennen sanoen tämän kirjan lukemalla olisin voinut halutessani kuitata myös seuraavat kohdat lukuhaasteesta:

-        kirja, josta tehtiin elokuva

-        humoristinen kirja

-        kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat vieraaseen maahan

-        tositapahtumiin perustuva kirja

-        yli 100 vuotta vanha kirja

-        käännöskirja

-        kirja, josta on tehty tv-sarja

Näin helppoa se on!

Seita

Lukupiirin maaliskuun kirja...

…on Merja Tuominen-Gialitakin kirja nimeltään Koko kylän pidot. Tämä kuuluu jälleen siihen lajiin kirjoja, joita ei olisi muuten tullut luettua ellei olisi tämä lukupiiri Viitasaaren kirjastolla. Kirja on kai eräänlainen elämäkerta tai ainakin siinä kerrotaan Merjan elämänkokemuksista 1970-luvun Kreetalta aina näihin päiviin saakka. Kirja on myös matkakirja eli siinä pääsee tutustumaan matkaoppaita syvällisemmin yhden Kreikan saarten kulttuuriin ja tapoihin. Mielestäni kirja on myös fiktiivinen kertomus, jossa seikkailee päähenkilö nimeltään Merja. Tämä siksi, koska monet sattumukset ja tapahtumat, joita kirjassa esitellään, ovat melkeinpä liian mehukkaita ollakseen totta. Ja toisaalta, mitä väliä sillä on, ovatko tapahtumat täysin pilkulleen todenmukaisesti kerrottuja? Eipä mitään, jos kirjasta ei etsi satavarmoja faktoja siihen, miten Kreetalla tulee käyttäytyä. Kaikillahan on taipumus vähän värittää tapahtumia, kertoa suunnilleen puolitotta ja päästellä pajunköyttä toinen puoli.

Omista muistikuvistani Kreetalla käymisestä joskus 80-luvun puolivälissä saisi myös aika melleviä tarinoita. Esimerkiksi heti seuramatkojen bussissa kohteeseen körötellessämme opas heittäytyi vallan vitsikkääksi kertomalla, että hyvää pääsiäistä sanotaan kreikaksi kala paska. Olimme myös kuulleet, että ravintolassa syödessä tuli antaa tarjoilijalle tippiä hyvästä palvelusta. Meitä oli siinä kolme untuvikkoa ulkomailla, joten kun asia kesken mansikkajäätelöannoksien lusikoinnin tuli mieleen, yksi meistä kaiveli kolikot esille, pysäytti ohi menevän sangen hämmentyneen näköisen tarjoilijan ja lykkäsi rahat hänelle kouraan. Jälkeenpäin nauroimme asialle ja vielä tänäkin päivänä se kulkee suvussa mukavana anekdoottina tyyliin muistatkos silloin Kreetalla…

Mutta niin, tämä lukupiirin kirja. Suosittelen Kreikkaan ihastuneille ihmisille. Kulttuuri, kieli ja ruoka tulevat ihastuttavasti kirjassa esille. Välillä edellisten kuvaukset olivat vähän liiankin tarkkoja, mutta ne pystyi sujuvasti hyppäämään ylitse. Ei minua esimerkiksi hirveästi kiinnostanut jonkin paikan erilaiset nimet, vaikka se tieto sinällään kertoikin paljon kreetalaisesta kulttuurista. Ei kaikkea kuitenkaan tarvitse niin tarkkaan selittää. Kirjaa voi myös lukea sieltä täältä, yhden luvun alusta ja toisen keskivaiheilta. Jonkinlainen kronologia tarinassa on, mutta juoni tulee selväksi jo takakannesta: Merja saapuu nuorena tyttönä Kreetalle töihin ja asuu saarella vuosikymmenten ajan.

Lukuhaasteen innoittamana

Keski-kirjastoista osa on mukana lukuhaasteessa, jossa kuluvan vuoden aikana pyritään lukemaan tietyn listan mukaisesti mahdollisimman monta kirjaa. Tarkoituksena on varmaan lukea monipuolisemmin kuin tavallisesti, haastaa itsensä lukemaan sellaisia kirjoja, joita ei normaalisti lukisi. Näin ainakin itse ajattelen asia. Ja aion osallistua haasteeseen, vaikka en kirjaston työntekijänä pystykään osallistumaan kirjapalkinnon arvontaan. Sillä tottahan toki minä saan luettua sen tarvittavan vähintää 34 kirjaa, olen nimittäin aikamoinen lukuautomaatti…

Luin haastelistaa läpi kahvipöydässä ja mietin, mitä voisin jo kuitata luetuksi. Silmille hyppäsi heti haaste: kirja, jonka saat luettua päivässä. Voisin tietysti mennä helpomman kautta ja lukea lasten kuvakirjan, mutta koska laitoin lukuhaasteen työpisteeni seinälle ja aion siihen myös merkitä kirjan nimen ja tekijän, oli tähänkin kohtaan saatava joku edustavampi kirja, jolla kehtaa kehua retostella työkavereille.

Uutuushyllystä näppeihin tarttui Jean-Paul Didierlaurentin kirja Lukija aamujunassa. Takakannen mukaan se on viehättävä aikuisten satu lukemisen taikavoimasta. Kirjassa Guylain niminen työhönsä kyllästynyt ja uupunut mies saa elinvoimaa lukemalla ääneen klo 6.27 junassa (kirjan alkuperäinen nimi onkin Le Liseur du 6h27) hajanaisia sivuja, jotka hän on pelastanut kirjojen kierrätyskeskuksen tuhoavan makulointikoneen uumenista. Tämän kirjan luin päivässä, tai oikeastaan illassa, niin lyhyt se oli. Lyhyt, mutta hyvä.

Seuraavaksi aion tarttua todelliseen haasteeseen: Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut. Kun on tullut kouluttauduttua kirjallisuuden alalle, tähän löytyi muitakin kirjoja kuin yläkoulun ja lukion lukemattomat teokset. Tässä onkin haastetta kerrakseen. Vaihtoehtoina minulla on Volter Kilven Alastalon salissa (tätä ei todellakaan lue yhdessä päivässä) tai Mark Twainin Tom Sayewerin seikkailut. Valitsin Tom Sawyerin seikkailut.

Alastalon salissa – tajunnanvirtaa, pitkiä ja koukeroisia virkkeitä, outoa merenkulkusanastoa, mahdottoman monta juonen sivupolkua – tartu tähän, jos uskallat!

Tämä blogi on ollut jo vuoden tauolla

Olimme paikallislehti Seudun kaupunkiosion blogilistalla jonkin aikaa. Ja nyt...

... jatketaan juttua tänne...